EM-finalisti siirtyy AS Roman riveihin
Federico Balzaretti on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen roomalaisten kanssa. Laitapakki teki vaikutuksen kesän EM-turnauksessa.
Italian pääsarjaseura AS Roma on solminut kolmivuotisen sopimuksen maajoukkuepuolustaja Federico Balzarettin kanssa. Sopimuksen arvo on neljä ja puoli miljoonaa euroa.
Myös toinen Serie A -seura Napoli oli huhujen mukaan Balzarettin perässä.
Balzaretti kunnostautui kesän EM-turnauksessa Italian takalinjoilla. Joukkue ylsi lopulta finaaliin Espanjaa vastaan, mutta hävisi.
Pakki siirtyy pääkaupunkiin Palermosta. Balzarettilla oli sopimusta jäljellä vuoden verran.
- Hän olisi ollut vapaa menemään mihin tahansa ensi kauden jälkeen. Olisi ollut rikos jättää Roman tarjous hyväksymättä, sanoo Palermon puheenjohtaja Maurizio Zamparini Sky Sportsin mukaan.
Roma sijoittui viime kaudella Serie A:ssa seitsemänneksi.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Viranomaiset varoittavat: Mestarien liigan finaalin yllä terroriuhka
Saksalaiset kerääntyvät toreille seuraamaan Mestarien liigan loppuottelua. Viranomaiset ovat kiristäneet turvatoimia terroriuhan vuoksi.
Ranskalaisseura pani rahaa haisemaan: yli 70 miljoonaa kahdesta pelaajasta
Joao Moutinho ja James Rodriguez allekirjoittivat Monacon kanssa pelaajasopimukset. Joukkue palaa ensi kaudeksi Ranskan pääsarjaan.
Litmanen: Huippumiesten ja kaksintaisteluiden ilta
Saksalaisen jalkapalloilun suuri ilta, Mestarien liigan finaali perivihollisen, Englannin, jalkapallopyhätössä, tulee tarjoamaan hienoja kaksinkamppailuita ja koko joukon huippunimiä.
Jürgen Klopp nauratti lehdistötilaisuudessa - lue hauskimmat kommentit
Jürgen Klopp vitsaili perjantain lehdistötilaisuudessa muun muassa englantilaisesta liikenteestä ja Bayerniin kohdistuvasta pelaajavirrasta.
Barcelona vai Real Madrid? - Santos vahvisti myyvänsä Neymarin
Brasilialaisseura Santos on hyväksynyt espanjalaisjättien tarjoukset Neymarista. Santos antaa 21-vuotiaan lupauksen itse päättää, kumpaan seuraan siirtyy.
Inter pestasi Napolin menestysluotsin
Walter Mazzarrista tulee milanolaisen Interin uusi päävalmentaja.
Dortmund-toppari sai peliluvan finaaliin
Mats Hummelsin nilkkavamma ei ole täysin parantunut, mutta hän on saanut luvan pelata Mestarien liigan finaalissa.
Berliini isännöi Mestarien liigan finaalia 2015
Olympiastadionilla ei ole aiemmin pelattu Mestarien liigaa. Varsova sai isännöitäväkseen Eurooppa-liigan finaalin.
Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä
Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.
Martti Kuusela: Tulos ja ulos
Yle Urheilun asiantuntija Martti Kuusela ennakoi kolumnissaan lauantain jännittävää Mestareiden liigan loppuottelua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.