EM-yleisurheilu 2012

EM-kulta ja maailmanlistan toiseksi - olympiakulta silti mahdoton

Pascal Behrenbruch oli omassa luokassaan Helsingin EM-kymmenottelussa. Lontoon olympiakisoissa tähtäimessä ovat kuitenkin vain himmeämmät mitalit.

 Pascal Behrenbruch.
Pascal Behrenbruch. Kuva: Lehtikuva

Kun Pascal Behrenbruch kuvaili kymmenotteluaan Helsingin EM-kisoissa laji lajilta (katso alempaa), tuntui, että häneltä onnistui kaikki. Tätä hän ei allekirjoittanut, mutta loppupisteet 8558 toivat yli sadan pisteen ennätysparannuksen lisäksi EM-kullan ja paikan maailmanlistan kakkosena.

- Vain kuula ja seiväs menivät täydellisesti. Muuten pystyin pitämään tasapainoisen sarjan. Minun on vielä parannettava Lontooseen, joten en halua, että tämä oli minulta täydellinen ottelu, Behrenbruch jarrutteli.

Vaikka 27-vuotias saksalainen meni maailmanlistalla toiseksi, olympiakulta Lontoosta ei siinnä kovin kirkkaana silmissä. Syykin tähän on selvä: maailmanlistan ykkösenä on lähes 500 pistettä paremmin otellut Ashton Eaton, joka teki maailmanennätyksen Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa.

- Tunnen hänet hyvin, ja hän on erittäin mukava ja ystävällinen kaveri. Myös minä nautin siitä, että hän teki ME-tuloksen. Se on hyvä asia kymmenottelulle, että ennätys rikottiin, Behrenbruch totesi.

- Kaikki meistä tietävät, että hän tulee voittamaan olympiakultaa Lontoossa, jos hän ei tee isoja virheitä. Me muut taistelemme hopea- ja pronssimitaleista.

Potkuja Itanin persuksille

Behrenbruchille tuttu kaveri on myös Helsingissä 17:nneksi otellut Suomen Sami Itani. Kun kaksikon yhteisestä harjoittelusta kysyy, Behrenbruch heittää mojovan virneen kasvoilleen.

- Harjoittelimme yhdessä Floridassa. Minä jouduin välillä potkimaan häntä vähän persuksille. Hän on loistava jätkä ja hänen kanssaan on hienoa harjoitella. Hän sanoi minulle ennen EM-kisoja, että tulen voittamaan kultaa, MM-kisoissa kuudenneksi ja seitsemänneksi sijoittunut Behrenbruch kertoi.

Kun Behrenbruch oli jututettava, Saksan jalkapallomaajoukkueen EM-välierän alkuun oli vajaa puoli tuntia. Italia-ottelun katsominen saattoi kuitenkin jäädä tällä kertaa väliin.

- Normaalisti katsoisin sen, mutta nyt ei välttämättä ole aikaa, koska pitää juhlia. Se on tällä hetkellä tärkeämpää. Ehkä yritän hommata juhliini jonkun TV-ruudun, Behrenbruch kertoi.

NÄIN BEHRENBRUCH KUVAILI SARJAANSA

100 m: Olen harjoitellut nopeutta tänä vuonna paljon, ja halusin juosta sata metriä alle 11:n. Juoksin 10,93, mikä tyydytti kovasti.

Pituus: Pituudessa minulle on myös tärkeää hypätä yli seitsemän metriä ja hyppäsin 715, mikä oli myös täydellistä.

Kuula: Kuulan mentäessä tuntui, että nyt olen todella hyvä. Tarvitsin ehkä 16,20, ja ensimmäinen työntö kantoi 16,89. Ajattelin, että tämä on mieletöntä ja että nyt tämän pitää jo loppua. Muut jäivät 1-2 metriä perääni, joten fiilis vain nousi.

Korkeus: Korkeudessa minun piti päästä 200, mutta se oli hullua, kun jokaisella oli vaikeuksia siinä. En tiedä miksi, mutta 197 oli myös ok tulos minulle.

400 m: Ennen 400 metriä kuulimme niistä hylkäyksistä, ja se vähän pelotti. Kaikki sanoivat minulle, että on oltava tosi huolellinen. Kaarteet ovat täällä vähän hulluja. Juoksin hyvin, mutta tuntui, että kaarteet ovat aivan hulluja, koska välillä se kääntyy ja välillä se on suora.

110 m aj: Sitten päätin nukkua hyvin ja onnistua aidoissa. Pari viikkoa sitten kaaduin aitaan, ja olin vähän peloissani sen takia. Yritin olla varovainen, mutta aika oli taas hyvä.

Kiekko: Kiekossa alkoi tuntua, että olen hyvin lähellä kultamitalia, mikä hermostutti minua. Sen takia ensimmäinen heitto meni pieleen, mutta 48-metrinen oli kuitenkin erittäin hyvä.

Seiväs: Seiväshyppy oli minulle huikeaa, koska pääsin ensimmäisen kerran yli viiden metrin. Se on ollut unelmani.

Keihäs: Keihäs oli vaikea laji vähän kaikille, joten eiköhän se minun 67-metrinen ollut ihan hyvä. Tavoitteeni oli heittää 70 metriä, mutta tunsin, että voimia ei enää ollut.

1500 m: 1500 metrillä yritin vain ylittää 8500 pistettä ja tiesin, että se vaatii ajan 4.40. Juoksin 4.34, joten sain 8558 pistettä. Ne pisteet ovat uskomattomat - kuten myös se, että olen Euroopan mestari.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä