Euro 2012 |

Englannin kapteeni ammentaa menneistä pettymyksistä

Steven Gerrardilla on kokemusta puolivälierätappioista. Hänen mukaansa Englanti on todella yhtenäinen.

Steven Gerrard Englannin maajoukkueen harjoituksissa
Kuva: EPA / Andy Rain

Steven Gerrard on yksi Englannin veteraaneja. Hän on ollut mukana pakkaamassa laukkujaan puolivälierätappion jälkeen sekä Portugalin EM-turnauksessa 2004 että Saksan MM-turnauksessa 2006.

Liverpool-peluri ei haluaisi kokea vastaavia hetkiä uudelleen, kun Englanti kohtaa Italian kuluvan turnauksen viimeisessä puolivälieräottelussa sunnuntaina.

- Ensimmäisestä maajoukkuepelistäni asti olen unelmoinut pärjäämisestä suurissa turnauksissa, mutta tähän mennessä niin ei ole käynyt, Gerrard sanoi BBC Sportin haastattelussa.

- Tämä on uusi tilaisuus onnistua ja aiemmin kokemani tuskan takia toivon, että tästä kerrasta tulee erilainen. Aion antaa kaikkeni ja yrittää olla ratkaisija.

Englannin alkulohkovaihe meni oivallisesti. Yksi tasapeli ja kaksi voittoa eivät kuitenkaan merkitse pudotuspelivaiheessa mitään.

- Tämä fantastinen tilaisuus joukkueelle ja on tärkeää, että tartumme siihen emmekä matkaa kotiin pettyneinä. Voimme vain yrittää pelata hyvällä tasolla ja tehdä parhaamme, Gerrard totesi.

- Olemme osoittaneet, miten yhtenäisiä olemme ja miten valmiita olemme taistelemaan toistemme puolesta. Ja oikeaan aikaan olemme saaneet esiin tarvittavasti laatua, jotta olemme päässeet eteenpäin lohkovaiheesta.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Newcastle United

Ilmoita asiattomasta kommentista

Englanti jatkoon ja tiedossa huikea henkien taistelu vanhaa taistelukentän vastustajaa Saksaa vastaan. Siinä pelataan EM-hopeasta, koska valitettavasti vain sitä on jaossa kone-Espanjan viedessä kullan vastustamattomasti.


nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sanoisin, että Saksa voittaisi Espanjan finaalissa, mutta Englanti ei (Italia voisi pärjätä Espanjaa vastaan). Lopulta Saksa on kuitenkin varmaan ainut joukkue (kaavion tällä puolella), joka voisi haastaa Espanjan hyökkäämällä. Englanti ja mahdollisesti myös Italia saattaisi pistää pari bussia 16 rajalle ja tehdä yhden vastaiskuista ja voittaa tai sitten ei.


pieni-futisfani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Futisfanien puolesta ympäri maailman toivon ettemme joudu katselemaan Englannin umpitylsää sumputusta ja roiskimista tämän enempää (suoraan 70-luvulta). Tänään 70 euroa Italian jatkoonmenolle.


A

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Italia saattaisi pistää pari bussia 16 rajalle ja tehdä yhden vastaiskuista ja voittaa tai sitten ei."

-Et siis ole nähnyt yhtään Italian peliä?



Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä