Englanti kaatoi Ukrainan ja voitti D-lohkon
Puolustusvoittoinen taktiikka ja hitunen onnea toivat Roy Hodgsonin miehistölle 1-0-voiton. Ruotsin voitto Ranskasta yhdessä Englannin voiton kanssa merkitsee, että Englanti voitti D-lohkon.
Englanti nihkutteli D-lohkon voittoon, kun se kukisti kisaisäntä Ukrainan D-lohkon päätösiltana Donetskissa maalein 1-0 (0-0).
Puolivälierissä Englanti kohtaa Italian. D-lohkon kakkoseksi Ruotsi-tappion myötä pudonnut Ranska kohtaa puolivälierissä Espanjan.
Ottelun ainoan maalin teki pelikiellosta Englannin kokoonpanoon palannut Wayne Rooney toisen puoliajan alussa.
Ukraina aloitti ottelun vahvasti. Englanti tyytyi puolustamaan alhaalla ja antoi Ukrainan pitää palloa. Englantia ei juuri hyökkääminen alussa kiinnostanut. Wayne Rooney koski palloon ensimmäisen kerran kuudennella peliminuutilla, kun hän kuljetti pallon omalta kenttäpuoliskolta Ukrainan kenttäpuoliskolle. Denys Garmash kuitenkin ktakisi Rooneyn etenemisen helposti.
Rooneylle osui yksi avauspuoliajan maukkaimmista maalintekopaikoista vähän ennen puolen tunnin täyttymistä. Hän sai seurakaveriltaan Ashley Youngilta loistavan keskityksen maalin eteen, mutta osuma palloon jäi vajaaksi, ja pusku meni pari metriä ohi.
Maukkaita paikkoja oli isännilläkin. Vartin jälkeen Selin lähetti keskityksen vasemmalta, mutta Milevski ei aivan ylettynyt palloon maalin edessä.
Pari minuuttia myöhemmin Konopljanka leikkasi vasemmalta keskelle pitkin rp-alueen rajaa ja laukoi tulisesti, mutta laukaus kilpistyi John Terryn olkapäähän.
Ensimmäisten 20 minuutin aikana pallonhallintaprosentit olivat Ukrainalle 61-39.
Paikkoja syntyi edelleen: Oleh Husjev laukoi 22. minuutillla kuljetuksensa päätteeksi vain puolisen metriä yli Englannin maalin. Puolen tunnin täyttyessä Ukrainan loistelias hyökkäyskuvio toi pallon Jarmolenkolle, joka laukoi vasurilla kohti alakulmaa, mutta Hart torjui varmasti.
Ukraina hallitsi taukoon asti, mutta maalihanat avasi kuitenkin Englanti heti toisen puoliajan alkajaisiksi. Jaroslav Rakitski katkaisi James Milnerin keskityksen kulmpotkuksi, jonka Ukraina selvitti. Kulmapotkun jälkeen Gerrard sai pallon oikeassa laidassa ja syötti maalille.
Matkalla Gerradin jalasta Rooneyn päähän pallo osui Rakiskin reiteen ja Danny Welbeckin jalkaterään, ennen kuin se pomppasi Pjatovin käsien edestä takatolpalla odottavalle Rooneylle, jolla oli helppo työ puskea maali.
Runsaan tunnin pelin jälkeen nähtiin tilanne, joka puhuttaa Ukrainassa vielä pitkään. Marko Devitsh pääsi nokikkain Joe Hartin kanssa ja laukoi. Pallo osui Hartiin ja leijaili kohti tyhjää maalia, mutta John Terry liukui perään ja laukoi pallon pois maalin tuntumasta. Hidastuskuva osoitti pallon käyneen selvästi maalissa.
Tätä lähemmäksi maalia Ukraina ei päässyt. Edes Andri Shevtshenkon vaihtaminen kentälle ei auttanut, vaan Ukraina koki toisen kisaisännän Puolan kohtalon putoamalla jatkopeleistä.
Avauskokoonpanot:
Englanti
1 Joe Hart
2 Glen Johnson
6 John Terry
15 Joleon Lescott
3 Ashley Cole
16 James Milner
-> 16 Theo Walcott (69 min)
4 Steven Gerrard
17 Scott Parker
11 Ashley Young
10 Wayne Rooney
-> 20 Alex Oxlade-Chamberlain (87 min)
22 Danny Welbeck
-> 9 Andy Carroll (82 min)
Ukraina
12 Andri Pjatov
2 Jevhen Selin
3 Jevhen Hatsheridi
20 Jaroslav Rakitski
4 Anatoli Tymoshtshuk
6 Denys Garmash
-> 18 Serhi Nazarenko (78 min)
9 Oleh Husjev
11 Andri Jarmolenko
19 Jevhen Konopljanka
15 Artem Milevski
-> 21 Bohdan Butko (77 min)
22 Marko Devitsh
-> 7 Andri Shevtshenko (69 min)
Erotuomari: Viktor Kassai (HUN)

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Sethy
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo eipäs. Pallo näytti käyvän kyllä maalissa, mutta tilanne josta maali synty, oli paitsio. Eli kaksi tuomarivirhettä peräjälkeen, jotka kumoaa teoriassa toisensa. Jos hidastuksia ja kameroita voitas käyttää maalia ei hyväksyttäs.
Mut muuten oli kyllä ihan hyvä peli. Oli kyllä mukava nähä maailman paras pelaaja taas kehissä. Ratkas pelin yllättäen.
MUFC
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta vihelsikö tuomari paitsion? Ei niin, joten on aivan turha käyttää sitä syynä ettei maalia olisi hyväksytty. Se vaan todistaa miten huonoa tuomarointia näissä kisoissa on koettu.
mt
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi viheltänyt maaliakaan, joten sitä voi käyttää syynä ettei maalia hyväksyttäisi?
Futisfani
Ilmoita asiattomasta kommentistaKatsoin monta kertaa tilannetta uusintana ja mielestäni ensimmäinenkään syöttö ei ollut paitso.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaStudiokaan ei tainnut huomata (ajoissa), että tilannetta edelsi selvä paitsio. En huomannut itsekään ennen kuin katsoin tilanteen pariin otteeseen, joten sanoisin, että oikea tuomio, kun ei tullut maalia. TV-kuvan kautta ei paljon näytetty muuta kuin sitä kohtaa, missä pallo oli maalissa, vaikka tilanne syntyi paitsion kautta.
Thomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaUkrainan maalitilannetta edelsi keskialueen paitsiotilanne, joka jäi liputtamatta, joten aika turha huudella oikeusmurhaa.
Calcio
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt lähtee Englanti sseuraavassa pelissä kun vastaan tulee 4 kertainen mailman mestari Italia!
Futis
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoa draamaa jälleen kerran...Englannin maali kunnon kimpoilun kautta (pallo osuu kolmeen Ukrainan pelaajaan). Tuuria tai sitten puolustuksen huonoutta, ehkä molempia. Ukrainalta vietiin maali, vaikkakin tilanne tuli paitsion kautta. Tätä on huippufutis parhaimmillaan! Tunteita ja draamaa. Kaiken kaikkiaan hyvä että Englanti jatkaa. Valioliigatähtiä katselee mielummin kuin Ukrainan miehiä jatkossa.
niinpä
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuolla logiikalla jokainen viheltämättä jättäminen mitätöi sen jälkeen tehdyn maalin.
Lauri
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi se nyt tietenkään niin mene. Vääriä tuomioita tulee aina ja kaikissa lajeissa, myös niissä, joissa on videotuomarointi, eikä voida ajatella niin, että ne mitätöisivät toisensa. Esim. väärin vihellettyä rankkaria ei voi korvata viheltämällä heppoinen rankkari myös toiselle joukkueelle.
Tässä tilanteessa on kuitenkin turha puhua oikeusmurhasta, sillä tilanne käynnistyi selvällä paitsiolla, joka jäi liputtamatta. Paljon suurempi vääryys se olisi ollut, jos maali olisi hyväksytty vaikka sen syöttäjä oli pari metriä paitsiossa avaavan pystysyötön lähtiessä.
Tapahtui kaksi virhettä, mutta lopulta oikeus voitti. On hiukan tekopyhää kohista vain jälkimmäisestä virheestä mutta jättää huomiotta ensimmäinen.
Lauri
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin siis vielä selvennykseksi äskeisen kommenttini epäselvään ilmaisuun; hyväksymättä jääneen maalin syöttäjä oli tilanteen käynnistäneen ja hänelle tulleen pystysyötön lähtiessä paitsiossa.
TheOperator
Ilmoita asiattomasta kommentistaUkrainalta vietiin myös rankkari. yksi enkun pakeista nosti jalan ja käden eteen kun ukrainan hyökkääjä yritti pelata pallon pakin ohi, osui käteen...
paras uutinen on se että pahimmat pakittelijat (kreikan ohella) italia ja englanti pelaa vastakkain joten toinen tippuu!
Blue_Hill
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni eurooppalainen jalkapallo voisi hyvin ottaa amerikkalaisen fudiksen "haaste" systeemin käyttöön: joukkueen valmentajalla on kaksi (vai kolme, en näin aamusta muista) haastetta käytössä, jolla voi vaatia päätuomaria tarkistamaan kentällä tapahtuneen tilanteen ja muuttamaan päätöstään, jos videotarkistuksen perusteella päätuomari näkee sen tarpeelliseksi. Rajoitettu määrä näitä takaa sen, ettei jokaista filmausta/sukellusta lähdetä tarkastamaan vaan ne käytetään oikeasti hyödyllisiin juttuihin, eli näihin maalien tarkistamiseen sekä ilmiselvien rikkeiden, jotka kuitenkin voivat jäädä tuomitsematta, poistamiseen. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on Maradonan Jumalan Käsi vuoden 1986 kisoissa..
Pieni muutos, jolla saataisiin ilmiselvät tuomarivirheet pois.