Euro 2012 |

Englanti murskasi Ruotsin haaveet jatkopaikasta

Nollakerholaisen Ruotsin haaveet jalkapallon EM-kisojen puolivälieräpaikasta menivät Englanti-tappion myötä murskaksi. Danny Welbeck taituroi upean 3-2-voittomaalin 78. minuutilla.

Danny Welbeck taituroi Englannin voitto-osuman kantapäällään.
Kuva: EPA

Englanti avasi voittotilinsä Ruotsin kustannuksella jalkapallon EM-lopputurnauksen D-lohkossa. Andy Carrollin, Theo Walcottin ja Danny Welbeckin osumat takasivat Roy Hodgsonin miehistölle 3-2-voiton.

Ruotsi on kahden kierroksen jälkeen ilman pisteitä hävittyään avauspelissään Ukrainalle, joten sillä ei ole enää mahdollisuuksia nousta lohkossa kahden parhaan joukkoon.

Ensimmäinen maalintekopaikka Kiovassa avautui seitsemännellä minuutilla Englannin Scott Parkerille, joka laukoi terävästi. Ruotsin veräjänvartija Andreas Isaksson onnistui torjumaan kaukaa lähteneen kudin.

Toisessa päässä keltapaitojen Sebastian Larssonkin päätti yrittää onneaan kaukaa. Pallo suuntautui päin maalivahti Joe Hartia.

Vajaan vartin kohdalla James Milner keskitti oikealta ja Welbeck puski nahkakuulan reilusti ohi Ruotsin maalin.

Zlatan Ibrahimovic pyssytti nahkakuulan vihaisesti kohti maalia, kun takana oli vajaat 20 minuuttia. Hart ehti kuitenkin helposti pallon tielle.

Avauskokoonpanoon nostettu Carroll kiitti päävalmentaja Roy Hodgsonia luottamuksesta 23. minuutilla. Vahvana pääpelaajana tunnettu Carroll sai turhan paljon tilaa sinikeltaisilta ja puski Steven Gerrardin keskittämän pallon maaliin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Ibrahimovic pääsi laukomaan vastahyökkäyksen päätteeksi. Pallo otti kimmokkeen puolustajasta, mutta Hart torjui silti.

Ashley Cole ohjasi pallon näppärästi Ashley Youngille ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta tämä hukkasi tekopaikkansa sivuverkkoon. Toisessa päässä Kim Källströmin kuti viuhui metrin verran yli maalin.

Ruotsi tuli tasoihin 49. minuutilla vapaapotkun jälkitilanteessa. Ibrahimovicin ensimmäinen laukaus osui muuriin, mutta hän potkaisi pallon Olof Mellbergille, joka jatkoi sen epäonnisen Glen Johnsonin kautta sisään.

Mellberg osoitti vahvuutensa uudestaan kymmenen minuuttia myöhemmin. Hän jäi täysin vartioimatta ja puski pallon verkkoon Larssonin vapaapotkun jälkeen.

Ruotsin johto kesti ainoastaan neljä minuuttia, sillä vaihtomies Walcott laukoi Englannin kimmokkeen kautta tasoihin kulmapotkun jälkitilanteessa. Sitä ennen Isaksson oli torjunut ilmiömäisesti John Terryn yrityksen.

Ratkaisuosuman taituroi upeasti selkä maaliin päin Welbeck, kun takana oli 77 minuuttia. Esityön maaliin tarjosi vahvan sisääntulon tehnyt Walcott.

Gerrardilla oli erotuomarin antamalla lisäajalla mahdollisuus kaunistella lukemia vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Isaksson torjui.

Ranska ja Englanti ovat D-lohkon keulilla neljässä pisteessä kahden ottelun kierroksen jälkeen. Isäntämaa Ukraina on kolmessa pisteessä.

Lohko huipentuu tiistaina 19. kesäkuuta, kun Englanti kohtaa Ukrainan Donetskissa ja Ruotsi Ranskan Kiovassa. Ottelut käynnistyvät kello 21.45.

Englanti saa ykköstähtensä Wayne Rooneyn jalkeille Ukraina-kamppailuun, sillä tämä vapautuu pelikiellostaan.

Ruotsi - Englanti 2-3 (0-1)

Ruotsi

1 Andreas Isaksson
4 Andreas Granqvist 66. -> 2 Mikael Lustig
3 Olof Mellberg (v)
13 Jonas Olsson (v)
5 Martin Olsson
8 Anders Svensson (v)
9 Kim Källström
7 Sebastian Larsson
10 Zlatan Ibrahimovic
6 Rasmus Elm 81. -> 21 Christian Wilhelmsson
11 Johan Elmander 80. -> 22 Markus Rosenberg

Englanti

1 Joe Hart
2 Glen Johnson
6 John Terry
15 Joleon Lescott
3 Ashley Cole
16 James Milner (v) 61. -> 7 Theo Walcott
4 Steven Gerrard
17 Scott Parker
11 Ashley Young
22 Danny Welbeck 89. -> 20 Alex Oxlade-Chamberlain
9 Andy Carroll

Maalit

0-1 Andy Carroll (23 min)
1-1 Glen Johnson om. (49 min)
2-1 Olof Mellberg (59 min)
2-2 Theo Walcott (63 min)
2-3 Danny Welbeck (78 min)

Erotuomari: Damir Skomina (SLO)

Ranska21103-14
Englanti21104-34
Ukraina21012-33
Ruotsi20023-50

Kommentoi aihetta

(20 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.




Fennomania

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mahtavaa! ruotsin hannu hanhet ulkona kisoista! Nyt voi rauhassa seurata lopputurnausta kun oikeat joukkueet selvittää mestaruuden


Suomipotkupallo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomifutiksen ainoa lohtu näköjään itku kurkussa "iloita", kun naapurit kerrankin eivät pääse playoffseihin. Ehkä voisimme ottaa oppia sieltä, ovat sentään lopputurnauksisa lähes aina, kun meidän menestys rajoittuu vierastasapeleihin jalkapallokääpiöitä vastaan.








Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä