Lontoo Uintilajit

Ennätys lämmitti Matias Kosken mieltä: Uinti meni nappiin

Matias Koski ei yltänyt alkueriä pidemmälle 200 metrin vapaauinnissa, mutta oma ennätys ja oman alkuerän voitto lämmittivät suomalaisuimarin mieltä.

Matias Koski
Matias Koski. Kuva: Lehtikuva

Lauantaina 400 metrin vapaauinnissa olympiaurakkansa avannut Matias Koski ui oman ennätyksensä 1.49,84 200 metrin vapaauinnissa sunnuntaina. Kosken aika riitti alkuerien 31. sijaan, mutta uinti kulki huomattavasti lauantain avausmatkaa paremmin.

- Verrattuna eiliseen uintiin tämä tuntui paljon paremmalta. Enemmän oli voimaa, enkä hyytynyt samalla tavalla kuin eilen, Koski kertoi Yle Urheilulle.

- Luulen, että pieni lepo auttoi tosi paljon. Nyt päämatka on neljän päivän päästä. Se auttaa tosi paljon, että saan levätä ennen 1 500 metrin kisaa, Koski jatkoi.

Koskella on takanaan kova harjoitusjakso ja sen perään kaksi tiukkaa kisastarttia.

- Nämä kaksi kisaa auttoivat paljon. Sain kokemusta tästä altaasta. Luulen, että 1 500 metrin kisa menee aika hyvin. Seuraavat neljä päivää aion vain levätä ja ottaa iisisti. Keskityn siihen lajiin, Koski päätti.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pelikaani turbiinista läpi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Missä ovat kaikki kommentoijat, mies tekee ENNÄTYKSENSÄ ja on vasta 31. sijalla?! Aikaisemmissa kommenteissa on huudeltu ties mitä, hermojen kestävyydestä jne., nyt on aika hiljaista...

Mitä tekee uimari kisoissa, jos ennätysajalla sijoittuu 30 parhaan ulkopuolelle? Eikö tuonne lähtemisen raja olekaan vähintään "pistesijoille" yltäminen? Vai onko niin, että isomman lajin urheilija saa sijoittua huonommin kuin marginaalilajin urheilija?


Ui paremmin, jos osaat

Ilmoita asiattomasta kommentista

Se on juttu sillä lailla, että Olympiakomitea laittaa pääsyrajat ja kun niistä selviää, niin ei pitäisi penkkiurheilijoilla olla nokan koputtamista. Siis turpa rullalle ja rulla taskuun! Matiaksen päälaji sitä paitsi on vasta edessä, tämä oli hyvä veto sivulajissa.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä