Jääkiekko |

Entinen Jokeri-tähti avasi maalihanat - voittomaali KHL:ssä

Janne Lahti mahtui toisessa perättäisessä KHL-pelissä Kazanin pelaavaan ryhmään. Suomalainen vastasi mainiosti valmennuksen huutoon.

Janne Lahti
Kuva: Yle

Jarkko Immonen ja Janne Pesonen olivat tällä kertaa sivussa Ak Bars Kazanin vierasottelusta. Janne Lahden ja Niko Kapasen voimin Kazan haki pisteautomaatti Barys Astanalta 3-1-voiton. Tappio oli kazakstanilaisryhmälle jo neljäs putkeen.

Teemu Lassila kesti tolppien välissä vielä avauserän, mutta toisessa erässä kotijoukkue Barys tippui lopullisesti kyydistä.

Ensin Kirill Petrov onnistui maalinteossa 21. minuutilla ja ottelun puolivälissä oli Janne Lahden vuoro. Jokereissa maaliverkkoja edelliskausilla heiluttanut suomalaislaituri teki samalla ensimmäisen osumansa KHL:ssä.

Kolmannessa erässä Denis Abdulliln vei Kazanin 3-0-johtoon, kunnes Roman Startshenko sinetöi lohdustusmaalin Barysille.

Lahti oli sivussa kahdesta Kazanin ensimmäisestä pelistä, mutta pääsi viime kierroksella kokoonpanoon pelaten silloin alle 12 minuuttia voittopelissä. Vaikka pisteitä ei vielä tuolloin ropissut pistetilastoon, niin Lahden esitys oli positiivinen.

Lassilan tilanne on tukala huonosti puolustavan joukkueen takana. Ensimmäisessä pelissä suomalaismolari torjui puolet ottelusta 76,5 torjuntaprosentilla. Torstaina Lassila teki voitavansa ja pysäytti 28 vastustajan laukausta. 

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko

Urheilun pääuutiset

Jalkapallo

"Torino-ottelu HJK:lle vaikein Eurooppa-liigassa"

HJK:n pelaajat juhlivat.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä