Erä jyräsi salibandyn cup-mestariksi
Tapanilan Erän päätöserän rynnistys oli liikaa tamperelaiselle Classicille salibandyn miesten Suomen cupin loppuottelussa. Erä oli finaalissa Classicia vahvempi 9-3 (3-3,1-0,5-0).
Erän mestarijoukkueen tehopakkaus oli Mika Moilanen, joka tehtaili 3+2 pistettä. Mikko Sipilä viimeisteli kolme täysosumaa Erän joukkueelle. Erän maalia vartioi finaalikamppailussa Tomi Ikonen, joka venyi 15 torjuntaan.
- Tämä finaalivoitto maistuu, koska meillä on ollut liigassa heikompia esityksiä. Tiesimme, että Classic on haastettavissa, kun saamme vain oman pelimme kuntoon, kentän tehopelaaja Moilanen sanoi.
Classic sai finaaliin loistavan startin ja karkasi vajaassa yhdeksässä minuutissa 3-0-johtoon. Erä ei tästä häkeltynyt ja kiri rinnalle 3-3:een jo avauserässä. Erän vahvuus näkyi päätöserässä, jonka helsinkiläiset veivät 5-0-numeroin.
- Olemme nousseet tällä kaudella monessa ottelussa takaa voittajaksi. Meille on tuottanut vaikeuksia pelata ehjää 60-minuuttista, tänäänkin ensimmäinen kymppi oli meiltä vaisu. Lopussa olimme vahvoja, Moilanen kommentoi.
Aiemmin lauantaina nurmijärveläinen SB-Pro juhli naisten Suomen cupin mestaruutta. SB-Pro päihitti naisten cupin loppuottelussa tamperelaisen Classicin 5-4 (2-1,1-3,2-0).
Classic, Tampere - Tapanilan Erä, Helsinki 3-9 (3-3, 0-1, 0-5)
1. erä: 4.52 Lassi Vänttinen (Niko Juhola) 1-0, 5.46 Matti Vapaniemi (Heikki Hätönen) 2-0, 8.44 Hätönen (Janne Lamminen) 3-0, 9.54 Jere Oksanen 3-1, 15.06 Mikko Sipilä (Tom Strömsten) 3-2 tv, 19.06 Tommi Vappula (Tommi Aro) 3-3.
2. erä:38.30 Mikko Sipilä (Jaakko Rissanen) 3-4.
3. erä: 42.34 Jussi Kosola (Strömsten) 3-5, 46.07 Sipilä (Mika Moilanen) 3-6, 52.58 Moilanen (Pekka Ahonen) 3-7, 57.06 Moilanen 3-8 tm, 58.26 Moilanen (Rissanen) 3-9 tm.
Torjunnat:
Pekka Nieminen Classic 8+4+5=17,
Tomi Ikonen Erä 7+6+2=15.
Jäähyt:
Classic 2x2 min, Erä 2x2 min.
Tuoreimmat aiheesta: Salibandy
Sveitsi nurin finaalissa - salibandytytöille MM-kultaa
Maailmanmestaruus on Suomelle ensimmäinen tyttöjen U19-ikäluokassa. Suomi on nyt hallitseva maailmanmestari kolmessa eri luokassa.
Suomen salibandytytöt pelaavat maailmanmestaruudesta
Alisa Pölläsen jatkoaikamaali kaatoi Ruotsin. Finaalissa vastaan tulee Sveitsi.
Salibandynaiset toiseksi EFT-turnauksessa
Suomen salibandynaiset sijoittuivat toiseksi Ruotsin EFT-turnauksessa. Suomi kärsi turnauksen ainoan tappionsa päätösottelussa turnausemäntiä vastaan.
Suomen salibandypojat toiseen voittoon Tshekistä
Lauantain murskavoitto tuntui pelivalmiudessa. Tshekki onnistui minimoimaan vahingot 13-4 päättyneessä ottelussa
Kim Nilsson johti hattutempulla Suomen murskajaisia
Suomi päätti Sveitsin-turnauksen karmaisevin lukemin. Ruotsi sai takoa kymmenen maalia putkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.