Ravit |

Erikasson on uusi hallitsija

Turon Myrsky uupui Kuninkuusravien päätösmatkalla. Erikassonin voitto sai ohjastajan liikuttumaan.

Valmentaja Bella Varjosen taluttama ravikuningas Erikasson
Valmentaja Bella Varjonen pääsi taluttamaan ravikuningasta. Kuva: Petri Vironen / Yle

Harri Koivusen ohjastama ja Bella Varjosen valmentama Erikasson saavutti sen mitä siltä on pitkään odotettu. Kaksi matkaa voittanut ensikertalainen Turon Myrsky uupui päätösmatkalla,

Menestys Kuninkuusraveissa on jostain syystä kiertänyt Helena Tuikan ja Jaakko Varjosen omistamaa oria.

- Nyt täytyy sanoa, että titteli meni oikealle hevoselle, ohjastaja Harri Koivunen sanoi.

Koivunen suorastaan liikuttui pitkäaikaisen kumppaninsa seppeleestä.

- Bella Varjonen on tehnyt uskomattoman työn. ja omistajat ovat olleet pitkäjänteisiä. Ei olevaihdettu kuskia huonon vuoden jälkeen, Koivunen sanoi.

Erikasson on voittanut urallaan yli puolet starteista ja lähes puoli miljoonaa euroa lukuisat vammat ovat koetelleet taustajoukkojen uskoa.

- Siinä menisi koko ilta jos ne vastoinkäymiset käytäisiin läpi, Bella Varjonen kuittasi.

Yle Etelä-Savo Petri Vironen

Tuoreimmat aiheesta: Ravit

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä