Evans romahti, Wiggins kasvatti johtoaan
Pierre Rolland otti uransa toisen etappivoiton pyöräilyn Ranskan ympäriajossa. Bradley Wiggins otti jo tukevantuntuisen johdon kokonaiskilpailussa.
Torstain 148 kilometrin etappi Albertvillestä La Toussuire-Les Sybellesiin oli koko Tourin rankin vuoristoetappi. Europcar-tallin Rolland polki koko matkan kärkijoukossa tai irtiottoryhmässä ja iski 11 kilometriä ennen maalia.
Ranskalaisajaja ylitti maaliviivan raastavan nousun päällä sijainneessa maalissa 55 sekuntia ennen maanmiestänsä ja FDJ-tallin Thibaut Pinot’ta ja Sky-tallin Christopher Froomea. Rolland voitti vuosi sitten myös vaativan Alpe d’Huezin vuoristoetapin.
- Olen unelmoinut tästä etapista kuusi kuukautta. Sain kaikenlaisia viestejä tänä aamuna, joissa sanottiin "on sinun vuorosi, on sinun vuorosi", jo edellisellä etapilla varoituksen kyvyistään antanut Rolland kertoi.
- Tämä oli toinen voittoni Alpeilla kahteen vuoteen. Minulla ei ole sanoja kuvailla tätä tunnetta.
Etappi oli varsin merkittävä kokonaiskilpailun kannalta, sillä keltaisen johtavaa paitaa kantava Sky-tallin Bradley Wiggins kasvatti eroaan pahimpaan kilpailijaansa, hallitsevaan mestariin Cadel Evansiin. Wiggins polki maalini 6:ntena, kun taas Evans romahti 11:nneksi ja putosi kokonaiskilpailussa 4:nneksi. Kaksikon välinen ero kasvoi jo 3 minuuttiin 19 sekuntiin. Wigginsin tallikaveri ja apuajaja Froome nousi tämän päivän etapin ansiosta toiseksi.
Perjantaina poljetaan 226 kilometrin mittainen vuoristoetappi Saint-Jean-de-Mauriennesta Annonay Davézieux'hön.
Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily
Sari Saarelainen menetti aikaa kaatumisessa
Tour De Languedoc Roussillonin kolmannella etapilla Ranskassa mentiin jälleen mäkisessä maastossa. Kilpailun pisin etappi Belcaire - Villemoustaussou (130,2 km) alkoi hyytävissä olosuhteissa yli 800 metrin korkeudessa.
Giro jäi haaveeksi - Mentshov lopettaa uransa
Urallaan pyöräilyn Espanjan ja Italian ympäriajon voittanut Denis Mentshov lopettaa kilpauransa. Venäläispolkija on kärsinyt polvivammasta.
Sari Saarelaisen urakka jatkui mäkietapilla
Sari Saarelainen ajaa Tour du Languedoc-Roussillon –kilpailun kokonaistilanteessa sijalla 26.
Alamäkipyöräily on vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ” Parasta lajissa on mahdollisuus irtautua arjesta”
Yle Urheilu esittelee tällä viikolla vähemmän tunnettuja lajeja. Juttuja toimittavat Yle Urheilun TET-harjoittelijat.
Viscontin sooloajo toi etappivoiton
Giovanni Visconti ratkaisi pelin hyvissä ajoin pyöräilyn Italian ympäriajon 15. etapilla. Kokonaistilanteessa ei tapahtunut kärjen osalta muutoksia.
Nibali kasvatti johtoaan Girossa
Pyöräilyn Italian ympäriajon kärjessä polkeva Vincenzo Nibali kasvatti johtoaan kokonaiskilpailussa. Mauro Santambrogio voitti 14. etapin.
Cavendishin kirikyky jälleen valttia
Mark Cavendish otti toisen perättäisen etappivoittonsa pyöräilyn Italian ympäriajossa. Italian Vincenzo Nibali jatkaa Giron kokonaistilanteen kärjessä.
Valtionsyyttäjävirasto valitti Operaatio Puerton tuomiosta
Espanjan valtionsyyttäjänvirasto on valittanut Operaatio Puerton tuomiosta. Valitus koskee erityisesti tuhottavaksi määrättyjä veripusseja.
Ennakkosuosikit keskeyttivät Italian ympäriajon
Bradley Wiggins ja Ryder Hesjedal jättävät Italian ympäriajon kesken 12 etapin jälkeen.
Tuttu kiritykki iski ratkaisuhetkillä
Mark Cavendish iski loppusuoran kiritaistelussa ja juhli päivän osuusvoittoa pyöräilyn Italian ympäriajossa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.