Yleisurheilu |

Evilä 759 - "Liikaa liikkuvia osia"

Tommi Evilä on nieleskellyt viime viikot olympiapettymistä, ja hiekkalaatikkokisat ovat jääneet häneltä vähemmälle.

Tommi Evilä kuvassa
Kuva: Yle

Tampereen Pyrinnön urheilijan edellisestä kilpailusta oli vierähtänyt kuusi viikkoa. Odotusarvo ei ollut Joensuussa kovin mahdollinen.

- Olympiaunelman tavoittelussa tuli niin pahaa takapakkia, että olen ollut aika hissukseen. Nämä olivat ensimmäiset hypyt kuuteen viikkoon.

Evilä sijoittui pituuskilvassa kakkoseksi tuloksella 759. Hän pystyi päihittämään muut suomalaiset, mutta Venäjän Aleksander Petrov vei voiton kesyillä lukemilla 763.

- Sarjani oli nousujohteinen. Pikkuisen lisää myötätuulta, niin se olisi tuonut helppoutta ja rentoutta hyppyihin. Olosuhteet eivät ole suosineet oikein missään vaiheessa tänä kesänä, harmitteli pituusjässikkä.

- Tuuli oli nytkin tosi haasteellinen. Kun aloitimme hypätä askelmerkkejä, niin tuulta oli +2,5 m/s takana, sitten se muuttui -2,5:een. Vastatuuleen ei voi vain juosta kuin myötätuuleen, se vaatii kiinnittämistä eri asioihin. Liikaa liikkuvia osia, kuvasi Evilä.

Evilän mukaan lauantainen kilpailu oli hänelle lähinnä valmistava harjoitus viikon päästä käytäviin Kalevan kisoihin, jossa hän hakee yhdeksättä SM-kultaa.

- Olosuhteet eivät ole suosineet oikein missään vaiheessa tänä kesänä. Toivottavasti Kalevan kisoissa asiat olisivat toisin. Lahdessa on edessä tosi kova kisa, ja mutta minulla on kova hinku ottaa sieltä Suomen mestaruus.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä