EM-yleisurheilu 2012 |

Farah brittien ainoa kärkinimi Helsingin EM-kisoissa

Iso-Britannia ei lähetä huippujuoksijoitaan Helsingin EM-kisoihin. Olympiaisännät haluavat turvata juoksijoiden keskittymisen Lontooseen.

Mo Farah tuulettaa
Mo Farah tuulettaa 5000 metrin MM-kultaansa Daegussa 2011 Kuva: EPA / KERIM OKTEN

Ison-Britannian yleisurheiluliitto ilmoitti maanantaina, ettei se lähetä olympiapaikan saavuttaneita juoksijoitaan Helsingin EM-kisoihin. Poikkeuksena on 5000 ja 10000 metrin maailmanmestari Mo Farah, joka osallistuu Helsingissä 5000 metrin kisaan. Muut juoksijat keskittyvät kauden päätavoitteeseen, Lontoon olympialaisiin.

Brittien huippujuoksijoiden poisjäänti on varsin merkittävä asia, sillä edellisissä EM-kisoissa Barcelonassa britit kahmivat juoksulajeista kaikkiaan 15 mitalia.

Kenttalajien edustajat saavat Iso-Britannian liitolta luvan osallistua EM-kisoihin, mikäli Helsingissä kisaaminen avittaa valmistautumista olympiakoitoksiin.

Muiden maiden osalta EM-kisat herättävät kiinnostusta. Euroopan yleisurheiluliiton sivuilla julkaistujen osanottajalistojen joukossa on lukuisia maailman huippuja sekä EM-kullan puolustajia.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tt

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eihän tässä näin pitänyt käydä...

http://www.yleisurheilu.fi/uutiset/huippu-urheilu/em-kilpailut/helsinki-2012/em-toimistolle-hyvi%C3%A4-uutisia-huippumaat-mukaan-kis

Muiltakin mailta näköjään jäämässä huippuja pois.


mie

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olihan se alun alkaen talonpoikaisjärjelläkin ajateltuna selvää, että tämä "kaikki maat tulevat huipuillaan mukaan"-propaganda oli huuhaata.

Eivät tule, ja olympialaisten läheisyys taatusti näkyy monienkin urheilijoiden suorituksissa. Joissakin lajeissa mitaleita tullee menemään aika halvalla ja yllättäville urheilijoille.


EM 2012

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos 5-10 urheilijaa jää kisoista pois niin siitä syystä ei yksikään mitali mene halvalla. Kyllä Euroopassa tasoa on, sekä korkeaa että leveää.


nc

Ilmoita asiattomasta kommentista

Faktahan on, että systemaattisesti kisoista ei ole jäänyt pois Britannian kärkijuoksijat. Ja muut poisjäännit ovat yksittäisiä, muuten huiput ovat paikalla. Veikkaan että tulostaso on moninpaikoin parempi kuin Helsingin MM-kisoissa 2005.


Coofy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eihän tämä mikään yllätys ollut, sillä britit ovat vuosia jääneet pois olympiavuonna lajien EM-kisoista tai lähettäneet osallistujiksi kakkosketjun urheilijoita. Toukokuun EM-uinneissa taisi olla neljä osallistujaa briteistä.

Mielenkiintoista on sekin, että osallistujalistojen mukaan melkein kaikki Venäjän naishuiput jättävät kisat väliin.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä