FC KooTeePee otti etäisyyttä Ykkösen putoamisviivaan
Jalkapallon Ykkösen illan voittajat olivat FC KooTeePee ja PK-35 Vantaa.
FC KooTeePee kasvatti eroa putoamisviivaan kaadettuaan HIFK:n 2-1 jalkapallon Ykkösen ottelussa torstaina Helsingissä. Voitto oli kotkalaisille toinen peräkkäinen.
Juho Nykänen vei vierasjoukkueen johtoon 16. minuutilla, mutta Jukka Halme tasoitti 27. minuutilla pilkulta. JJK:sta lainattu Lasse Linjala viimeisteli FC KooTeePeen voitto-osuman kahdeksan minuuttia myöhemmin.
PK-35 Vantaa voitti kotonaan FC Hämeenlinnan 3-0 ja nousi FC Viikinkien ohi sarjakakkoseksi. Isäntien maalintekijät olivat Jukka Santala ja Fidan Seferi. Kolmas osuma merkittiin omaksi maaliksi.
Kauden viidennen voittonsa napannut FC KooTeePee nousi 19 pisteeseen. Putoamisviivan alapuolella ovat FC Hämeenlinna (15) ja HIFK (11).
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017
Gaël Clichy jatkaa neljä kautta Manchesterissä. Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Zlatan paukutti kaksi Beckhamin läksiäisissä
PSG otti sarjan viimeiseissä kotiottelussaan vakuuttavan voiton. David Beckham pohjusti Blaise Matuidin osuman Parc de Princellä.
Serie A:n mestari päätti kautensa tappioon
Sampdoria otti voiton Juventuksesta kotonaan. "Vanha Rouva " varmisti mestaruutensa hyvissä ajoin.
Granada-fanit juhlivat jo säilymistä
Osasuna joutui taipumaan taistelussa tärkeistä pisteistä. Ulosajo varmisti voiton Granadalle.
Espanjalaisseuran 24 vuoden korpivaellus päättyi
Elche nousee takaisin Espanjan pääsarjaan ensi kaudella. Alicantelaisseura oli viimeksi La Ligassa kaudella 1988-1989.
Valencia tarrasi Mestarien liiga -paikkaan
Real Sociedadilla on mahdollisuus nousta liigan nelossijalle yön ottelussa. Jeremy Mathieu onnistui Valencialle vieraskentällä.
Sassuolo teki historiaa - pienimmän paikkakunnan joukkue Serie A:ssa
Sassuolo ja Hellas Verona nousevat kauden päätteeksi Italian pääsarjaan. Livorno-ottelussa jaettiin kolme ulosajoa.
Bayern-topparilla huikean huonoa tuuria - taas pitkälle sairauslomalle
Holger Badstuberin oikean polven ristisiteet hajosivat jälleen. Toppari tarvitsee leikkaushoitoa.
Dortmundin huipputoppari saattaa jäädä sivuun Wembleyltä
Mats Hummels ontui kentältä liigakauden päätösottelussa Hoffenheimia vastaan. Borussia kohtaa Bayern Münchenin 25. toukokuuta Mestarien liigan finaalissa.
