Tennis |

Federer: Masentava uutinen tennikselle

Rafael Nadal ei pelaa tenniksen US Openissa. Roger Federer, Novak Djokovic ja Andy Murray toivovat espanjalaistaiturin pikaista paranemista.

Roger Federer
Kuva: EPA

Rafael Nadalin päätös jättää tenniksen Yhdysvaltain avoimet väliin on harmittanut niin kannattajien kuin huippupelaajienkin keskuudessa. Maailmanlistan ykköspelaaja Roger Federer kuvaili Nadalin poisjääntiä suureksi pettymykseksi.

- Se ei ole yllätys, koska kirjoitin hänelle ja hän sanoi, ettei hyvältä näytä. Tietenkin tämä on masentava uutinen tennikselle, kun se on virallista, Federer kommentoi.

- Olisi ollut hienoa saada hänet mukaan kaavioon. Sitä toivoo, että hän pystyisi kuntoutumaan vielä, kun turnauksen alkuun on 12 päivää. Toivon, että tämä on jälkikäteen ajateltuna viisas päätös häneltä, sveitsiläinen jatkoi.

Huippupelaajista myös Novak Djokovic ja Andy Murray ovat pahoitelleet Nadalin poisjääntiä.

- Hän on loistava kilpailija. Olen varma, että hän tulisi US Openin, jos hän pystyisi pelaamaan siellä. Toivon hänelle nopeaa parantumista, Djokovic totesi.

- Olen pettynyt hänen puolestaan. Hänellä on ollut ennenkin ongelmia polviensa kanssa. Toivon, että hän pystyy lepäämään eikä palaa liian aikaisin, Murray komppasi.

Nadal joutui jättämään polvivaivojensa takia väliin myös hiljattain pelatun Lontoon olympiaturnauksen.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

hmh

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllähän tuo harmittava uutinen on. Mutta kyllä siellä huippupelaajia silti on. Eikä nadal noista top4 pelaajista ole todellakaan se paras kovien kenttien pelaaja. Harmittavaa tämä olisi jos kyseessä olisi ranskan avoimet. Vaikka siellä nadal varmasti pelaisi vaikka ilman toista jalkaa... ja voittaisi silti.


Fanit

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse olen seurannut Nadalia aivan hänen uransa alusta asti ja pakko sanoa, että minulle hän on näistä se kaikkein karismaattisin pelaaja. Turnaus menettää kiinnostuksensa kun Nadal on poissa ja näin käy nyt USopenin kanssa. Toki saatan tuloksia seurata, mutta kiinnostus ei ole mukana. Djokovic, Murray ja Federer ovat kaikki taitavia pelaajia, mutta ei se kyllä samanlaista ole kun yksi neljästä suuresta on poissa.


Nooojaaa.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei se turnaus kiinnostusta menetä yhden pelaajan vuoksi vaikka sitä kyllä laskee. Tenniksessä on kuitenkin monia huikeita pelaajia vielä USopenissakin. Federer, Djokovic, Murray. Näiden lisäksi voisi laskea myös Del Potron sekä Tsongan, jotka ovat omasta mielestäni todella viihdyttäviä pelaajia. Ei sota yhtä miestä kaipaa. Ja kuten tuolla hmh on jo todennut niin ei nadal kyllä kovien kenttien pelaaja ole, vaikka on USopeninkin onnistunut voittamaan. Nadalhan ei ole voittanut vuoden 2010 us openin jälkeen kuin massakenttäturnauksia.

Tuoreimmat aiheesta: Tennis

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä