Federerin olympiaunelma elää - välierässä huikea trilleri
Kaksinpelin olympiakulta on lähes ainoa asia, jota Roger Federer ei ole urallaan voittanut.
Roger Federerin unelma kaksinpelin olympiakullasta elää. Sveitsiläinen kukisti Juan Martin del Potron huikeassa välieräottelussa 3-6, 7-6(7-5), 19-17. Kamppailu kesti neljä tuntia ja 26 minuuttia.
Ottelun taso nousi korkeaksi. Molemmilla oli murtopalloja, mutta murtoja nähtiin hyvin vähän. Del Potro voitti avauserän yhdellä murrolla 6-3. Toinen erä eteni katkaisupeliin, joten Federer oli tiukassa paikassa. Sveitsiläinen kuitenkin vei tie-breakin 7-5.
Olympiatenniksessä ratkaiseva kolmas erä pelataan pitkänä. Draamaa alkoi muodostua, kun Federer onnistui vihdoin murrossa tilanteessa 9-9. Se oli sveitsiläisen ensimmäinen murto koko ottelussa. Federer pääsi syöttämään otteluvoitosta, mutta argentiinalainen mursi heti takaisin.
Tämän jälkeen molemmat pitivät jälleen syöttöjään. Del Potron syöttäessä tilanteessa 14-14 Federerillä oli kolme murtopalloa, mutta argentiinalainen selvitti tilanteen.
Numeroissa 17-17 Federer mursi jälleen. Tällä kertaa sveitsiläinen onnistui pitämään syöttönsä ja päätti vihdoin kamppailun.
17 Grand Slam -turnausta voittanut Federer on voittanut urallaan lähes kaiken mahdollisen. Olympiakisoissa Federer voitti Pekingissä nelinpelin kultaa yhdessä Stanislas Wawrinkan kanssa, mutta kaksinpelin olympiakulta sveitsiläiseltä vielä puuttuu. Nyt siihen on mahdollisuus.
Finaalissa Federer kohtaa joko Novak Djokovicin tai Andy Murrayn.

Kommentoi aihetta
(22 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
loordi
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikä Yle viitsinyt edes näyttää. Onneksi on Eurosport ja Saksan ZDF. Tosin voittaa olisi saanut del Potro eikä Federer.
EBU
Ilmoita asiattomasta kommentistaItse katsoin ottelun BBC:n lähetyksenä EBU:n nettisivujen kautta. Mutta kyllä Federer parempana lopulta voitti. Esimerkiksi Potro ei kyennyt kertaakaan viemään syöttöään 40-0, kun taas Federer teki sen useammin. Mutta kumpi tahansa olisi voinut voittaa, sen verran tasaista oli.
Nastase
Ilmoita asiattomasta kommentistaRohkenen olla kanssasi eri mieltä arvoisa loordi. Kyllä Roger on ansainnut paikkansa finaalissa. Varsinaisen wimbledon turnauksen uusinta olisi ihan mieluinen, tosin sillä edellytyksellä että Andy pokkaa hopeamitalit.
Faktaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaTotal Points Won: Federer 186, DP 180
Break Points Convertions: Federer 2/13 (15%), DP 2/7 (29%)
Ottelu kestää koko matsin ajan :), joten kyllä parempi voitti, sen osoittaa tilastotkin. Sinällään suorastaan hämmästyttävää, että Federer on niin rautainen näissä "selkä seinää vasten" -peleissä, vieläpä tuolla iällä. Haastajana on aina helpompi pelata, varsinkin kun riittää pari erää otteluvoittoon.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana pelistä, että DP pommitti syötöissä koko ajan Federerin rystyä, josta seurasi takaisin yhtä useasti alakierrettä, ei siis suoraa hyökkäystä tai sen petausta. DP oli melko yksioikoinen perusmättääjä ja Federer ei esittänyt parastaan, kun ei saanut DP:tä aiemmin kuriin. Siinä syy miksi ottelu oli niin tiukka.
pera
Ilmoita asiattomasta kommentistakiitos vaan kun näytti yle niin paljon tuota huikeaa ottelua...olihan siellä toki paljon mielenkiintosempaakin katsottavaa kuten hevospolo, karsintoja ja seitsen ottelua! kanaviakaan ei olisi ollut kuin kaksi joilta ottelua näyttää
Kyl näkyy.
Ilmoita asiattomasta kommentistaEtippä tämä sivu koneeltas, niin ei tartte pettyä ja voit katsoa ihan mitä haluat kisoista:
http://www.eurovisionsports.tv/london2012/
Onneksi oli netti
Ilmoita asiattomasta kommentistaYle todella mokasi, kun missasi tämän mielettömän ottelun, joka oli todellista urheilua! Toivottavasti saamme nähdä Murray-Djokovic pelin televisiosta.
JM
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyl näkyy:
Tuolla on kuvanlaatu niin huono, että tennis on lähes katselukelvotonta. Nopeasti liikkuva pallo katoaa välillä kokonaan näkyvistä kaistan säästämiseksi tehdyn videokuvan voimakkaan kompressoinnin vuoksi. Nämä ottelut pitäisi nähdä televisiosta, mutta ei näe.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä BBC kuva oli ihan hyvä tuolla EBUn sivuilla.
Jim
Ilmoita asiattomasta kommentistaItsellä kone kiinni telsussa eikä eroa normaaliin tv-lähetykseen huomaa. Verrattuna muutaman vuoden takaisiin NHL-peleihin / MM-kisoihin P-Amerikasta, kuvanlaatu on priimaa.
Missä vika?
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos kuva pätkii on vikaa ainoastaan nettiyhteyksissä. Itsellä näkyy teräväpiirtona eikä eroa TV:n laadusta.
ace
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo sais kyllä YLE näyttää suorana nuo tenniksen välierät ja finaalit.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen samaa mieltä, että haluaisin nähdä Federer vs Murray/Djokovic finaalin telkkarista, mutta voin silti aina katsoa sen EBU:n sivujen kautta BBC:ltä..., joten eipä haittaa.
Federer vs del Potro oli kuitenkin todella hyvä ottelu.
Seppo
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhme kitinää täällä! YLE:n sivuilla on linkki EBU:n sivuille, jossa streami olisi ollut. Lisäksi netti täynnä selostettuja streameja.
//~_~\\
Ilmoita asiattomasta kommentistaFederer on viime aikoina saanut huikean särmänsä takaisin. Del Potro oli koko ajan pelillisesti hieman niskan päällä, mutta Roger pelasi ratkaisupallot jäätävästi. Kun Federer mursi tilanteessa 9-9 ja del Potro heti perään puhtaasti takaisin, odotin Federerin kypsyvän. Lopulta hyydyin kuitenkin itse, sillä toivoin vain ottelun päättyvän pian - ihan sama kumman voittoon, kunhan vain jaksaisin katsoa ratkaisuun asti. Kiinnostavia lajeja riittää Wimbledonin ulkopuolellakin.
artemis
Ilmoita asiattomasta kommentistaYlen todellakin olisi kannattanut näyttää tenniksen huippuottelut kanavillaan! Nyt kun ei näytetä edes Wilmbledonia niin tätä tyylikästä ja jännittävää kuningaslajia ei näe Suomen tv:ssä lähes lainkaan. Millä perusteella yleisurheilun ja monien muiden lajien alkueriä näytetään, mutta ei tenniksen välieriä ja suurta jännitysnäytelmää? Nyt asenteita tarkistamaan siellä lähetysten valintojen kanssa!
//^_^\\
Ilmoita asiattomasta kommentistaAlkukilpailut pilaavat tosiaan pitkälti arvokisayleisurheilulähetykset, mutta muuten olen eri mieltä. Tennis on niin yksinkertainen peli, että sitä on varsin helppo seurata selostamattomalta live-streamilta, koska tilanne näkyy ruudulta joka pisteen aikana ja tuomarien ja yleisön äänet kuuluvat taustalla. Tennisottelua voi myös seurata hyvän musiikin säestämänä. Monesta muusta lajista sen sijaan saa paljon enemmän irti selostettuna.
Jotain tolkkua pitäisi saada myös arvokisatenniksen sääntöihin ja etenkin Wimbledonissa. Vaikkapa katkaisupeli, jos tilanne on päässyt niin pahaksi kuin 12-12, tai miksei jo aikaisemminkin.
Yle Hoi!
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinäkin seurasin tätä mahtavaa ottelua EuroSportilta. Ei voi kuin ihmetellä YLE:n toimintaa tämän ottelun kanssa. Pelin loppupuolella kun ihan mielenkiinnosta katsoin mitä YLE:n puolella tulee niin sieltä tuli JÄLKILÄHETYKSIÄ, siis JÄLKILÄHETYKSIÄ jo ratkenneista ampumakilpailuista sekä kouluratsastuksesta. JÄLKILÄHETYKSIÄ!!! HALOO!!!
Jälleen faktaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaFaktaa jälleen on, ettei YLE:n tiimissä arvosteta tennistä. Ei näitä otteluita pidä näyttää jälkilähetyksinä. Kokonaisvaltaisen urheilun lähettäjän pitäisi pystyä rutkasti parempaan, varsinkin jos areenalla on suuren maailman valovoimaisimpia tähtiä, jotka tienaavat enemmän kun muut olympiaaniin osallistujat. SÄÄLITTÄVÄÄ!!
Onni
Ilmoita asiattomasta kommentistaYLElle pyyhkeitä, ettei näytä tenniksen miesten huippuotteluita suorana. Samoin miesten jalkapallo saa aivan liian vähän huomiota YLEltä.
Tennis
Ilmoita asiattomasta kommentistaTennistä olisi syytä näyttää kyllä todellakin enemmän. Mitä fudikseen tulee, niin turhaa sitä näyttämään, sillä miksi näyttää lajia jossa pelaa juniorit kun kaikissa muissa lajeissa on maailman ehdottomasti parhaat?
stu
Ilmoita asiattomasta kommentistaRohkeutta vaan YLE:lle näyttää sitä mikä ihmisiä kiinnostaa. Vaihtakaa lajipaikalta toiselle vähän väliä ja mainostakaa vaikka vielä kesken lähetyksen miltä kanaltava eurosivionsportissa tulee mikäkin laji kun jossain tapahtuu jotain mielenkiintosta.