Fernando Gonzalez päättää uransa Miamissa
Tenniksen miesten maailmanlistan entinen viitonen Fernando Gonzalez paljasti torstaina, että hän pelaa enää kolme turnausta ennen ammattilaisuransa päättymistä.
- Olen päättänyt lopettaa ammattilaisurani Miamissa, 31-vuotias chileläispelaaja vahvisti.
Miamin Masters-turnaus käynnistyy 21. maaliskuuta. Australian avointen vuoden 2007 finalisti Gonzalez pelaa sen lisäksi vielä Sao Paulossa ja Buenos Airesissa.
Gonzalez on voittanut 12-vuotisen uransa aikana kolme olympiamitalia. Pekingissä 2008 hän nappasi hopean kaksinpelissä ja neljä vuotta aiemmin Ateenassa pronssin kaksinpelissä sekä kullan nelinpelissä. ATP-turnausvoittoja miehelle on kertynyt 11.
Parin viime kauden aikana Gonzalezin pelaamista ovat haitanneet loukkaantumiset. Hän on pudonnut maailmanlistalla 268:nneksi.
- Päätin asiasta kolme viikkoa sitten. Vina del Marissa oli vaikeata pelata.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nieminen: Hyvät lähtökohdat Pariisiin
Jarkko Niemisen valmistautuminen Ranskan avoimeen tennisturnaukseen on sujunut hyvin. Nieminen lähtee hyvistä lähtökohdista taistelemaan Igor Andrejevia vastaan.
Palaako Serena 10 vuoden jälkeen mestariksi?
Tenniksen Ranskan avointen pääsarjat alkavat sunnuntaina. Naisten puolella voittajan ennustaminen on viime vuosilta tuttuun tapaan paljon vaikeampaa kuin miehissä.
Ranskan avoimet: Jatkuuko Djokovicin vai Nadalin voittoputki?
Tenniskauden toinen Grand Slam –turnaus, Ranskan avoimet, käynnistyy sunnuntaina Roland Garrosin kentillä Pariisissa. Miesten turnauksessa kuumin kysymys kuuluu kumpi voittoputki jatkuu, Novak Djokovicin putki Grand Slam –turnauksissa vai Rafael Nadalin hallinta Ranskan avoimissa.
Niemiselle haastava kaavio Ranskan avoimiin
Jarkko Niemisellä ei ollut taaskaan paras mahdollinen arpaonni, kun tenniksen Ranskan avointen kaaviot arvottiin.
"Pääsarjapaikka Grand Slameihin tulossa"
Harri Heliövaara tähyää tulevina vuosina suurempiin tennisturnauksiin. Suomen kakkospelaaja panostaa henkiseen valmennukseen.
Clijsters lopettaa US Openin jälkeen
Viimeistä kauttaan pelaava entinen maailmanlistan ykkönen Kim Clijsters tarkensi uransa päättyvään US Openiin, jonka hän on voittanut urallaan kolmesti.
Heliövaaran urakka jäi lyhyeksi Ranskan avointen karsinnassa
Harri Heliövaara putosi jatkosta Ranskan avointen karsinnan avauskierroksella, Turnauksen pääsarja alkaa sunnuntaina.
Nadal voitti Djokovicin - nousee Federerin ohi
Tenniksen maailmanlistan ykkösmies Novak Djokovic koki tappion Rafael Nadalille Rooman Masters-turnauksen finaalissa. Voitolla Nadal nousee ATP-rankingissa toiseksi ohi Roger Federerin.
Sharapova voittoon Roomassa - rankkasade siirsi miesten finaalia
Maria Sharapova on voittanut Rooman WTA-turnauksen. Venäläinen kukisti loppuottelussa Kiinan Li Nan.
Serena Williams vetäytyi Italian avoimista
Yhdysvaltaisen kipeä alaselkä pakotti Williamsin sivuun. Italian avoimissa valmistaudutaan Ranskan avoimiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.