Starttasimme kotipihasta eilen keskiviikkona aamukuudelta. Tietysti kaikki kesälomalaiset olivat myös tien päällä, joten matkanteko oli todella hidasta ruuhkan keskellä. Lisäksi eilen oli yli 30 asteen helle koko päivän. Kyllä kävi Masia sääliksi, se oli väsynyt ja kuiva kuumuuden takia, vaikka meillä oli kaikki ikkunat ja kattoluukut auki sekä poistoilmapuhallin päällä. Tänään se on onneksi jo paljon virkeämpi ja hellettäkin on enää 25 astetta. 

Viimeinen viikko ennen lähtöä on kyllä ollut yhtä hullunmyllyä  ja se mentiin varapatterin varapatterin voimilla. Ennen kaikkea suunnittelu ja valmistautuminen on teettänyt paljon työtä, ja sen lisäksi on ollut vino pino paperiasioita ja muita käytännön juttuja hoidettavana.

Suurin homma kaikista oli pakata, tilaa on vain rajallisesti ja siksi meidän piti suunnitella todella tarkkaan mitä otetaan mukaan. Kaikki tavarat piti myös listata ja merkitä sekä laittaa kisakaappeihin, kurvereihin ja muihin laatikoihin päälle meidän tiimin tiedot ja totta kai myös Suomen liput.

Turvatarkastuksessa kaikki röntgenkuvataan ja tutkitaan mikä on mitäkin. Mukana listassa on kisakamppeiden ohella paljon kaikenlaista kuten viisi harjaa, viisisataa kumilenkkiä, parisataa kiloa heinää ja miljardi muuta nippeliä. Nyt väännämme Janican kanssa hiki päässä tavaralistaa englanniksi, toivottavasti keksimme kaikille härpäkkeille oikeat nimitykset.

Nyt rekan nokan lähetessä kisapaikkaa voisi alkaa jännittää, mutta oikeasti huokaan parhaillaan helpotuksesta. Kasseissa on mitä on ja sillä selvitään.

Kotonakin homma on onneksi pikku hiljaa hanskassa. Nimittäin kaiken muun lähtöhässäkän ohella henkilöstön kanssa tuli ongelmia, yksi koeajalla ollut työntekijä lähti yllättäen ja piti kouluttaa uudet ihmiset tehtäviinsä ja suunnitella ja katsoa kuka tekee mitäkin poissa ollessani. Luottohenkilöni Saara Ronkainen selvittää kyllä tilanteen, hän on ihan super!

Kaiken huippuna viime torstaina oli kauhea ukkosmyrsky, ja kaikki sähkölaitteet rikkoutuivat, kaapelit sulivat, tietokone ei toiminut ja hukkasi meilit, ipadikin takkuili verkkoa etsiessään. Korjaajia on rampannut kaiken muun keskellä ja arkielämä on ollut aika – hmmm, haastavaa…

Viime yön levähdimme Hollannissa tuttavani idyllisellä, rauhallisella pikku tallilla, se oli mukava hengähdyshetki. Kohta mikään ei olekaan enää rauhallista ja pientä!

Paljon terkkuja kaikille tutuille ja muillekin Suomeen -  kaikki kannustus on tarpeen!

t. Fia