Filppula: Tätä peliä ei saa enää takaisin
Valtteri Filppulan ensidebyytti MM-tasolla onnistui henkilökohtaisella tasolla, mutta Leijonien jääminen ulos mitaleilta jätti suuhun karvaan maun.
Filppula halusi antaa kunniaa katkeran tappion jälkeenkin vastustajalle. Hänen mielestään Tshekki ansaitsi pronssin sunnuntaina.
- Pettynyt pitää olla, kun homma ei mennyt niin kuin olisimme halunneet. Tavoitteet olivat korkeammalla. Tätä peliä ei saa enää takaisin, joten pitkä murehtiminen ei auta yhtään, Filppula ynnäsi.
Tshekki pääsi alussa ylivoimahyökkäyksiin ja teki niistä pari maalia. Filppulaa virheet harmittivat. Jatkossa Suomella oli silti avaimet kääntää ottelu itselleen.
- Lopussa meillä oli hyvää takaa-ajoa mutta emme saaneet paikoista riittävästi maaleja. Paine oli hyvä vastustajan päässä, mutta aina maalinteko ei vain onnistu.
- Tshekki puolusti hyvin ja heidän maalivahtinsa torjui hyvällä tasolla.
Detroitin taitavalle NHL-hyökkääjälle kotiturnaus oli vasta uran ensimmäinen MM-komennus. Harva ensikertalainen paukuttaa kymmenen (4+6) tehomerkintää.
- Päällimmäisenä on nyt huono fiilis. On näitä pelejä kuitenkin kiva pelata ja olla mukana, kun sellainen mahdollisuus tulee eteen. Tapahtumana tämä oli hieno, tuumi Filppula.
