Mestarien liiga |

Fiorentina nosti metelin 1. osan paitsiomaalista

Fiorentinan leiri ei hevillä niellyt putoamistaan jalkapallon Mestarien liigasta. Bayern eteni vierasmaalisäännön turvin puolivälieriin, ja Bayernin avausosaottelussa tekemä paitsiomaali herätti närää Fiorentinan leirissä.

Cesare Prandelli.
Fiorentinan päävalmentaja Cesare Prandelli. Kuva: YLE

Bayern voitti ensimmäisen osaottelun 2-1. Miroslav Klosen ottelun loppuhetkillä iskemä maali oli selkeä paitsio, mutta ottelun tuomarit hyväksyivät maalin. Fiorentina voitti toisen osaottelun 3-2, mutta Bayern eteni jatkoon vierasmaalisäännön turvn.



- Ensimmäisen osaottelun tulos harmittaa. Jos se olisi päättynyt 1-1, asiat olisivat olleet toisin tänään, Fiorentinan ranskalaismaalivahti Sebastien Frey murisi.



- Emme saavuttaneet tavoitettamme, mutta mielestäni se ei ole meidän vika. Pelasimme erittäin hyvin, ja voimme olla ylpeitä siitä.



Myös päävalmentaja Cesare Prandelli oli varsin tuohtunut Klosen ensimmäisen osaottelun maalin hyväksymisestä. Se osoittautui lopulta ratkaisevaksi ja torpedoi Fiorentinan mahdollisuuden selviytyä ensimmäisen kerran kahdeksan parhaan joukkoon Euroopan eliittikilpailussa.



- Päästimme maalin, jota ei olisi pitänyt hyväksyä. Nyt me joudumme täällä selittelemään putoamistamme maalilla, joka syntyi parin metrin paitsioasemasta, Prandelli harmitteli.



Fiorentina olisi tarvinnut kauteensa valoa, sillä Serie A:ssa se on vasta kymmenentenä. Kaikki kilpailut mukaan lukien se on voittanut vain yhden 11 viimeisimmästä ottelustaan.



- Kausi on ollut vaikea, sitä ei käy kieltäminen. Tämä päivä oli epätavallinen, koska tuuli paljon, ja he (Bayern) tekivät kaksi maalia voimakkailla vedoilla. Heillä on loistavia pelaajia, joilla on kykyä ratkaista, Frey sanoi.





Lähteet:
YLE Urheilu - AP

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä