Flora ajaa Nõmme Kaljua takaa
Viron Meistriliigassa pelataan lauantaina kärkikamppailu, kun kärkijoukkue Nõmme Kalju isännöi Kadrioru staadionilla kakkossijalla keikkuvaa hallitsevaa mestaria Floraa.
Eroa joukkueilla on ennen lauantaita neljä pistettä.
- Sarja jatkuu taas tasaista tahtia ja meidän asemamme ovat ihan hyvät. Nõmme johtaa, mutta olemme kuitenkin lähellä, Floran keskikenttämies Valeri Minkenen painottaa.
- Nyt on tämä ottelu ja meillä on sen jälkeen vielä yksi peli Nõmmea vastaan jäljellä, joten ihan omissa käsissä tämä on. Toki nyt pitää saada hyvä tulos.
Kaksikon lisäksi myös pisteen Floraa jäljessä oleva Levadia on vielä tiukasti mukana mestaruustaistelussa. Levadia on myös ainoana joukkueena selvittänyt kauden 18 ensimmäistä kierrosta tappioitta.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
FC Lahden topparilupaus: Raivolla ja asenteella voitto
Vaisusti kautensa aloittanut FC Lahti hakee pistetilinsä karttumista haastamalla vieraskentällä sunnuntaina IFK Mariehamnin. FC Lahden Joel Mero hamuaa ottelusta täyttä pistepottia.
Mäenpää nosti Neuerin esille
Huuhkajamaalivahti Niki Mäenpää piti Bayern Münchenin voittoa Mestarien liigan finaalissa odotettuna, mutta näki samalla että finaali olisi yhtä hyvin voinut kääntyä Dortmundin eduksi.
Dortmund-luotsi: "Nyt lomalle ja ostamaan pelaajia"
Jürgen Kloppin mukaan Dortmund pelasi lauantaina kauden parhaan ottelunsa Bayernia vastaan. Paras mahdollinen revanssi olisi finaalivoitto kahden vuoden päästä Berliinissä.
Benitezin aika Chelseassa päättyi tappioon Man Citylle
Rafael Benitez luotsasi Chelseaa 50 ottelussa. Ura lontoolaisseuran peräsimessä päättyi New Yorkissa.
Bayern-luotsi vihjasi Dortmund-tähden pestaamisesta
Jupp Heynckes kertoi Mestarien liigan loppuottelun jälkeen Pep Guardiolan saavan haltuunsa täydellisesti toimivan joukkueen. Bayern München vahvistunee Mario Götzen lisäksi myös Robert Lewandowskilla.
Barcelona kaappasi Neymarin Real Madridin nenän edestä
Brasilialaislahjakkuus kertoi lauantaina allekirjoittavansa katalaanien kanssa sopimuksen maanantaina. Myös Barcelona on vahvistanut siirron.
Huuhkajien keskikenttäkonkari UCL-finaalista: "Vain voittajat muistetaan"
HJK:n kokenut keskikenttämies Teemu Tainio seurasi lauantai-illan Mestarien liigan finaalia monen muun tavoin jännityksellä ja oli enemmän kuin tyytyväinen näkemäänsä.
Dortmund-leiri synkkänä: "Olemme ylpeitä mutta myös pettyneitä"
Dortmund-toppari Mats Hummels arvioi, että keltamustat alkoivat väsyä Mestarien liigan finaalin loppuminuuteilla. Bayern München käytti sen hyväkseen.
Ratkaisija Robben: Moni sanoi minun tekevän maalin
Bayern Münchenin 2-1-voittomaalin Mestarien liigan finaalissa laukonut laituri Arjen Robben oli kokenut monta katkeraa tappiota edelliskausien aikana.
Kommentti: Kohti historiallista triplamestaruutta
Bayern München pyrkii kruunaamaan täydellisen kautensa 1. kesäkuuta Berliinissä pelattavassa Saksan cupin loppuottelussa Stuttgartia vastaan.
