Golf |

Furyk: Pidän johtoasemasta

42-vuotias Jim Furyk piti pintansa golfin US Openin kolmannella kierroksella ja säilytti paikkansa kärjessä.

Golfmaila ja -pallo.
Kuva: Yle

Yhdysvaltalainen Jim Furyk jakaa golfin US Openin kärkipaikan ennen päätöskierrosta yhdessä pohjoisirlantilaisen Graeme McDowellin kanssa.

US Openin entinen mestari Furyk golfasi kolmannella kierroksella par-tuloksen.

- Ensimmäiset kuusi reikää olivat vaikeita. Alkuni oli hieman hidas, kun olin kaksi yli ihannetuloksen kuuden reiän jälkeen. Pidin kuitenkin itseni hyvissä asemissa. Näytti siltä, että pari meistä pystyi hyvään suoritukseen ensimmäisten kuuden reiän jälkeen, Furyk kertasi.

Furyk on uransa aikana tehnyt hyvää jälkeä, kun hän on päässyt johtoasemasta päätöskierrokselle. Yhdysvaltalainen on voittanut 17:sta turnauksesta kymmenen, kun hän on kärkipaikalta lähtenyt viimeiselle kierrokselle. Kertaakaan hän ei ole johtoasemasta pudonnut toista sijaa alemmas.

- Selvästikin pidän siitä, että pääsen pelaamaan johtoasemassa. Rata tekee tehtävänsä joidenkin kohdalla, minä en aio päätöskierroksella katsoa paljoa tulostaululle.

- En huomenna aio pelata Graemea tai muita vastaa, aion pelata rataa vastaan Furyk  selvitti.

Myös McDowell on juhlinut Furykin tavoin US Openin voittoa aikaisemmin. Pohjoisirlantilainen päätti mainion kolmannen kierroksensa birdieen.

- Ensimmäistä kertaa tällä viikolla nautin pelaamisesta, kolmannella kierroksella tuloksen -2 (68) kirjannut McDowell sanoi.

- Kaikilla niillä pelaajilla, jotka ovat 3-4 lyöntiä jäljessä, on edelleen mahdollisuus voittaa tämä turnaus, McDowell pohti.

Kahden kierroksen jälkeen kärkipaikan jakanut Tiger Woods romahti kolmannella kierroksella. Woods kirjasi viimeistä edelliseltä kierrokselta tuloksen +5 (75). Woods on vain kerran aikaisemmin uransa aikana romahtanut vastaavalla tavalla major-turnauksen kärkipaikalta.

- Minun pitää huomenna pelata hyvä kierros, päivän kolmella ensimmäisellä reiällä kaksi bogeyta tehnyt vaitonainen Woods totesi.

Tilanne 3/4 kierroksen jälkeen:

1. Graeme McDowell   NIR 69 72 68   -1
     Jim Furyk         USA 70 69 70   -1

  3. Fredrik Jacobson  SWE 72 71 68   +1

  4. Lee Westwood      ENG 73 72 67   +2
     Ernie Els         RSA 75 69 68   +2
     Blake Adams       USA 72 70 70   +2
     Nicolas Colsaerts BEL 72 69 71   +2

  8. Webb Simpson      USA 72 73 68   +3
     Kevin Chappell    USA 74 71 68   +3
     John Senden       AUS 72 73 68   +3
     Beau Hossler      USA 70 73 70   +3
     Jason Dufner      USA 72 71 70   +3
     John Peterson     USA 71 70 72   +3

 14. Retief Goosen     RSA 75 70 69   +4
     Martin Kaymer     GER 74 71 69   +4
     Matt Kuchar       USA 70 73 71   +4
     Tiger Woods       USA 69 70 75   +4

Tuoreimmat aiheesta: Golf

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä