Jalkapallo |

Gerrard vaatii Liverpoolilta tasonnostoa

Liverpoolin kapteeni Steven Gerrard vaatii joukkueeltaan tasonnostoa, sillä punapaidat ovat hävinneet jo kolme ottelua perätysten jalkapallon Englannin Valioliigassa.

Kuva: Yle

Edellisen kerran moinen oli tapahtunut vuonna 2003. Lauantain Sunderland-tappion jälkeen Liverpool on sarjataulukossa seitsemäntenä, vain kaksi pistettä tiistain vastustajaa Evertonia edellä.

- Pelaajien on otettava vastuu siitä, missä olemme tällä hetkellä liigassa. Meidän kaltaisellemme seuralle se ei ole riittävän hyvä sijoitus, Gerrard painottaa.

- Meidän on löydettävä parempi taso tasaisuuteen. Tarvitsemme reaktion, ja siihen ei ole parempaa vastustajaa tarjolla kuin Everton. On tärkeätä, että pelaajat esiintyvät hyvin ja saavat tuloksen faneille, hän jatkaa.

- Kaikki ovat viimeisten tulosten jälkeen hieman alamaissa, mutta haluamme hymyn takaisin heidän kasvoilleen. Tämä on iso viikko, ja haluamme päästä cup-otteluun Stokea vastaan voitto alla.

Liverpool päätti viime kuussa kuuden vuoden mittaisen pokaalittoman jakson, kun se kaatoi Cardiffin Englannin liigacupin loppuottelussa.

- Liigacup oli fantastinen saavutus, mutta se on jo mennyttä. Meidän on unohdettava se, Gerrard kertoo Liverpool Echon haastattelussa.

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Jubba

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mahtavaa! Olen todella iloinen että nimimerkillä "ex poolfani" esiintyvä henkilö on jättänyt Liverpoolin kannattamisen. Olet kenties viime kaudet ollut Barcelonan kannattaja, mutta nyt taidat joutua siirtymään Real Madridiin kun näyttää sarjajohto olevan sellainen että mestaruus siirtyy Madridiin. Ja "Juventuksen miehelle" voi sanoa että syy näyttäisi olevan tyystin toisessa päässä kenttää. Taitaa Poolilla kuitenkin olla edelleen toiseksi vähiten päästettyjä (ja tehtyjäkin) maaleja liigassa.



Liverpoolfanijo4vuotiaasta

Ilmoita asiattomasta kommentista

@Fergie Liverpool pärjäis tdnäkösest paremmin ilman Carrolia, joka ei tunnu onnistuvan missään. Ainut hyvä suoritus oli liiga cupin finaali, jos sekään. Carrolista ei yksinkertaisesti tunnu olevan mihinkään.



Juventuksen mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tappioita satelee kun alakerta vuotaa. Pitäisikö päästää kokenut Hyypiä penkiltä vihdoin kehiin? Voi olla että mielipide tulee sinivalkoisten lasien läpi mutta Poolin keinot alkavat olla vähissä.


vanha rouva

Ilmoita asiattomasta kommentista

@juventuksen mies Harmi vaan kun Hyypiä lopettanu uransa ja valmentaa leverkusenissa, mutta ihan hyvä idea kyllä :)


ex poolfani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suarezin ja Carrolin sijaan olisi kannattanut hankkia kovempi maalitykki, esim. Robin van Persie, Benzema tai jopa Messi.


seppo

Ilmoita asiattomasta kommentista

"@Fergie Liverpool pärjäis tdnäkösest paremmin ilman Carrolia, joka ei tunnu onnistuvan missään. Ainut hyvä suoritus oli liiga cupin finaali, jos sekään. Carrolista ei yksinkertaisesti tunnu olevan mihinkään"

-Et siis ole nähnyt yhtäkään peliä tänä vuonna?

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä