Jääkiekko |

Granlundin ilmaveivistä postimerkki

Mikael Granlundin MM-välierässä tekemä ilmaveivimaali on ikuistettu postimerkiksi. Merkki on niin sanottu omakuvapostimerkki, joka on suunniteltu uutiskuvan pohjalta.

- Yleensä postimerkkien suunnitteluun ja valmistumiseen menee aikaa puolesta vuodesta vuoteen, mutta halusimme tämän merkin myyntiin mahdollisimman nopeasti yleisön pyynnöstä. Niinpä päädyimme prosessiltaan nopeaan omakuvapostimerkkiin - hyvä uutiskuva oli hyvä pohja, Itella Postin tuotepäällikkö Tommi Kantola kommentoi Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

- Muiden postimerkkien valmistumisaikatauluihin vaikuttaa teemojen valinta, taiteellinen suunnittelu ja erittäin suurien merkkimäärien painaminen.

Postimerkin kuva-aiheen pohjana on uutiskuva (Lehtikuva/CTK/ Michal Kamaryt). Perjantaina myyntiin tulevan Merkin graafisen suunnittelun on tehnyt Klaus Welp.

Kommentoi aihetta

(101 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.






suhteuttaja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä ihmeen väliä sillä on, miten suosittua jääkiekko on maailmalla? Eikö tärkeintä ole se, mitä se merkitsee meille suomalaisille? Siksihän me sitä juhlimme. Ei kukaan lähtenyt ulos juhlimaan salibandymestaruutta. Tai yksilölajien olympiamitaleita. Vaikka lajin suosio olisi suurempi, vain sen kansallisella arvostuksella on merkitystä. Ja mitä nationalismiin tulee, niin kyllä tässä maassa (ainakin Oulussa) juhlitaan ihan samalla tavalla SM-liigakultaa, vaikka kansallisuus ei siinä vaikuta mitään


Haloo!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Anakynnys, tänään klo 13:18

Veivatkaa nyt niin että vanteet vääntyy :D Ette vaan tunnu ymmärtävän miten pienestä asiasta tässä on kyse. Onhan se aina kiva voittaa, mut se oli vaan 1 maali. Tän hälinän ymmärtäis jos kyse olis ollu finaalista ja jatkoajasta tai jotain...

No mietippä miks Granlundii hehkutetaan. Millainen maali? Mikä peli? Paljon tilanne oli tuossa vaiheessa? Granlundin ikä? Kuinka monella pelaajalla tulee mieleen tuo tuossa tilanteessa? Kuinka moni osaa tuosta liikkeestä tuon?



pörrö

Ilmoita asiattomasta kommentista

voipi olla että ei ihan olla nyt mietitty tätä merkkiä lopuun ku on julkaistu.

meinaan vaan tuota naapurimaata. ei ihan tarvi kaivaa verta nenästä enää.


Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Näkökulma: Jalosen perintö Leijonille

Jukka Jalonen kädet levällään

Jukka Jalonen jättää Leijonat menestysvalmentajana. Jalosen aikana on menty eteenpäin monessa asiassa, Yle Urheilun Ilkka Palomäki kirjoittaa.

USA löi Leijonat MM-pronssiottelussa

Leijonien hieno nousu jäi ilman palkintoa

Leijonille luu käteen trilleristä - näin eteni MM-pronssiottelu 

"Mielessä enemmän v:llä alkavaa kuin haikeutta"

Leijona-kapteeni pettyneenä: "Tämä on ollut hieno aikakausi"

Jenkkikapteeni: "Yritimme vain tehdä ottelusta jännittävän"

Granlund: Joukkueesta voi olla todella ylpeä

"Ei paljon napostele, vaikka olisi sata maalia tehnyt"

Aaltosen sanat vähissä: "Eipä sitä tässä viitsi sanoa"

Antti Raanta kisakokemuksesta: "Sai joka päivä ilmaista ruokaa" 

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä