Guardiola: Neljä vuotta Barcelonassa on ikuisuus
Barcelonan päävalmentajan pestin tämän kauden jälkeen jättävä Josep Guardiola ei jaksanut enää valmentaa. Paluu penkin taakse tapahtuu kuitenkin lähitulevaisuudessa.
Katalonialaisjätin kolmeen Espanjan mestaruuteen ja kahteen Mestarien liigan voittoon johtanut Josep Guardiola oli seuran tiedotustilaisuudessa rauhallinen ja helpottuneen näköinen. Päätös vetäytymisestä ei ollut helppo, mutta tarvittava.
- Neljä vuotta Barcelonan penkin takana on ikuisuus. On etuoikeus päästä valmentamaan Barcelonaa, mutta uskon että tein oikean ratkaisun. Minun täytyy löytää se intohimo uudelleen, joka minulla oli ensimmäisenä vuotenani, Guardiola kertoi seuran lehdistötilaisuudessa.
- Lähden seurasta ajatellen, että olen tehnyt hyvää työtä. Ja sanon tämän hävittyäni juuri kaksi titteliä (Mestarien liiga ja Espanjan mestaruus). Olen nauttinut työstäni täällä, mutta poltin itseni loppuun. Jos olisin jatkanut, se ei olisi ollut hyväksi seuralle, espanjalainen kertasi päätöksensä syitä.
"Jos olisin jatkanut, se ei olisi ollut hyväksi seuralle."
Guardiola ei aio vetäytyä valmentamisesta loppuelämäksi, mutta tauko tulee tarpeeseen.
- Juuri tällä hetkellä en halua valmentaa. Palaan kuitenkin näihin töihin melko pian, mutta juuri nyt olen vain tauon tarpeessa.
Tuleva päävalmentaja Tito Vilanova on ollut osa Guardiolan valmennustiimiä jo pitkään.
- Seura teki todella hyvän valinnan, kun he valitsivat Titon. Hän on hyvin lahjakas ja pelaajat tuntevat hänet. Vaikka en ole ensi kaudella fyysisesti täällä, jos Tito tarvitsee minua, olen käytettävissä, Guardiola lupasi.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Milan heräsi henkiin viideksi minuutiksi - säilytti paikan Mestarien liigassa
Fiorentina oli 85 minuuttia menossa sarjakolmoseksi. Milan runnoi väkisin voiton Sienasta.
Porto otti 27. Portugalin mestaruutensa
Pacos Ferreira kaatui päätöskierroksella selvin lukemin. Jackson Martinez ja Lucho Gonzalez osuivat mestarille.
Tottenhamin kausi päättyi jälleen pettymykseen - "Tätä on vaikea hyväksyä"
Gareth Balen upea maali saattoi olla walesiläistähden jäähyväiset seuralle. Manageri Villas-Boas oli synkkänä sarjan viidennestä sijasta.
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.
