Guardiolan huikea ympyrä sulkeutui - Barcelonasta cup-mestari
Barcelonan valmentaja Josep Guardiola johti jäähyväisottelussaan Espanjan mahtiseuran hänen aikakaudellaan 14. kerran voittopokaalin lähteille, kun Athletic Bilbao taipui cup-finaalissa 0-3.
Valmentaja Josep Guardiolan ympyrä sulkeutui, sillä vuonna 2009 Mestallalla kohtasivat cupin finaalissa juuri Barcelona ja Athletic Bilbao. Guardiola poistui tuolloin kentältä ensimmäisen pokaalinsa kanssa.
Perjantaina Barcelona katkaisi vastustajansa selkärangan reilussa 20 minuutissa tehtailtuaan kolme täysosumaa hurmosvaihteen aikana.
Pedro laukoi Xavin kulmasta Barcelonalle 1-0-maalin vain parin minuutin jälkeen, vaikka joukkue oli ehtinyt tuhlata siihen mennessä jo kaksi loistopaikkaa.
Iniesta väläytteli syöttötaitoaan, ja Messi viimeisteli läpiajostaan huonommalla jalallaan, oikealla komean vedon etuylänurkkaan 20. minuutilla. Maali oli argentiinalaiselle peräti kauden 73. osuma!
Neljä minuuttia myöhemmin Xavi tiputti pallon Pedrolle, joka laukoi takakulmaan tarkan vedon, johon Bilbaon veskarilla ei ollut mitään jakoa.
Varhainen 3-0-johtotilanne riitti Barcelonalle, jonka suurin into laantui jatkossa merkittävästi. Madridissa pelatun cup-finaalin toisella puoliajalla ei nähty lisämaaleja.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017
Gaël Clichy jatkaa neljä kautta Manchesterissä. Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Zlatan paukutti kaksi Beckhamin läksiäisissä
PSG otti sarjan viimeiseissä kotiottelussaan vakuuttavan voiton. David Beckham pohjusti Blaise Matuidin osuman Parc de Princellä.

Kommentoi aihetta
(44 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Blaugrana
Ilmoita asiattomasta kommentistaMahtava joukkue!!! Upea valmentaja!!! Go Pep!!! Barca on vaan maailman paras, myös tulevina vuosina, aina, ikuisesti!!! Kiitos Pep
peppi
Ilmoita asiattomasta kommentistaespanjan cup onkin maailman parhaan joukkueen merkki...
jepajeee
Ilmoita asiattomasta kommentistajännästi noussut espanjan cupin arvo viime kaudesta barcafanien silmissä...
Kaká
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn nyt sanoisi että Barcelona on maailman paras aina ja ikuisesti.
Tello
Ilmoita asiattomasta kommentistaBarca tarvitsi taas tuomarin apua edes voittaakseen tollasen jämäcupin. Bilbao kyllä koki sellaisen oikeusmurhan että oksat pois.
FCB
Ilmoita asiattomasta kommentista¡Campeones! ¡Campeones! Olé! Olé! Olé!
Janne
Ilmoita asiattomasta kommentista14 pokaalia 19 mahdollisesta. 179 voittoa, 47 tasuria, 21 tappiota. 642 tehtyä maalia, 181 päästettyä. Kaikkien aikojen paras jalkapallojoukkue. On ollut ilo seurata kotisohvalta ja kunnia nähdä livenä, Kiitos Pep.
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuri näin. Vain vastustajien puolustusvimma harmitti. Olisi tullut vielä enemmän maaleja.
älkää jaksako
Ilmoita asiattomasta kommentistaVain FC Brimadonnan fanit laskevat jotkut supercupin tai höntsäliigan pöntöt...
Kaká
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn nytkään menis sanomaan että Barcelona on maailman paras jalkapallojoukkue. Real Madridilla on enemmän Champions league mestaruuksia sekä La Liiga mestaruuksia.
Saul
Ilmoita asiattomasta kommentistaNeäjän vuoden ajlata. Ja montako niitä nyt real criminalilla olikaan..
Janne
Ilmoita asiattomasta kommentistaTokihan tässä on monia tapoja vertailla. Real Madrid on kaikkien aikojen menestynein Eurooppalainen seurajoukkue, kun lasketaan kaikki vuodet yhteen. Mutta kun puhutaan "Sir Alexin ManU - Arigo Sacchin Milan - Pepin Barca" - niin tässä mielessä viimeisinä neljänä vuotena on nähty maailman paras jalkapallojoukkue. Todettakoon vielä, että mielestäni Alex Ferguson on kaikkien aikojen paras valmentaja/manageri, siihen Guardiolalla on vielä matkaa. Ja Mourinhokin on lähempänä Sir Alexia, kuin Pep, joskin vielä todella kaukana.
Nämä mahdollisimman objektiivisia näkemyksiä, joita tukevat monet jalkapalloasiantuntijat kansainvälisesti. Mielipiteitähän asioista saa olla mitä vaan. Minusta esim. gouda-juusto on parempaa kuin roquefort.
deco
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos jouku kattoi pelin Canal+:lta, niin toivottavasti kuuntelit Tuomas Virkkusta. Sanoi lähes kaiken oleellisen ja juuri sen mitä sanottavana aika monella varmasti oli!
Messinvihaaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaGuardiola jää historiaan filmijalkapallon puolestapuhujana. Koulutti mm. Mascheranon filmaajaksi. Ei tule ikävä.
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinun historiassani ja monen Barcelonalaisen Messi on maailman paras pelaaja ikuisesti ja sitten tulee Pele ja Maradona.
beNNY_CFC
Ilmoita asiattomasta kommentistaLaiha lohtu Mestareidenliigaan verrattuna...
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaMieluummin tappio pallokontrolliin perustuvalla Total Footballilla, kuin voitto antijalkapallon ruumiillistumalla, Catenaccio puolustussumpulla ja vielä rankkarikisassa.
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Zamppa. Ne mielestäsi "hienoiten pelanneet" varmaan muistetaan eikä niitä oikeasti parhaita jotka voittivat? Pientä katkeruutta, kun barcan mielikuvitus loppuu kun on vastustaja joka osaa myös puolustaa. Jossain SerieA:ssa barca olisi kyllä täysin pulassa Catanioita vastaan.
Viesti poistettu ylläpidon toimesta.
Viesti poistettu ylläpidon toimesta.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaMoni jalkapalloa pidempään seurannut muistelee edelleen sellaisia hienoja joukkueita kuin esim. 80-luvun Brasilia, joka pelasi sitä oikeaa, tyylikästä ja yksilötaitoon perustuvaa sambafutista, piti hauskaa kentällä. Näin siitäkin huolimatta, vaikkeivat MM-kultaa voittaneetkaan koskaan. Sama koskee 70-luvun Hollantia, Cruyff, Neeskens, Rep ja niin edelleen, total footballin alkuaikoja, joita moni edelleen muistelee, vaikkei Hollanti pystynytkään silloin kultamitaleita voittamaan.
Palojon mieluummin sitä muistelee hienoa peliä pelanneita joukkueita ja pelaajia, kuin jotain Kreikan puolustumuuria tai Chelsean paluuta 1960-luvun Italiaan.
Forza Azzurri
Ilmoita asiattomasta kommentistaZamppa,
pidän sitä loukkaavana kun vertaat Italiaa nykyiseen Chelseaan.
Toivottavasti et väitä, että myös viimeiset 20 vuotta Azzurrien menestys perustuu Catenaccioon? Se nimittäin ei todellakaan pidä paikkaansa.
Catenaccio on muuten argentiinalainen keksintö.
Toivon etteivät barcafanit rinnasta Italiaa Englantiin jalkapallomielessä. Ne eroavat täysin toisistansa. Barcelonan pelityyli on lähempänä italialaista pelityyliä kuin saksalaista tai englantilaista.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaLukaiseppa tarkemmin, puhuin paluusta 1960-luvun Italiaan, eli siis 50 vuotta taaksepäin, Herreran kehittämän Catenaccion aikaan. Ei tosiaankaan ollut nyt puhe viimeisten 20 vuoden aikaisesta Italiasta :)
Super-Zamppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaZamppa on seurannut futista tiiviisti jo 60-luvulta? Eipä taida olla montaa (omasta mielestään) yhtä pätevää tyyppiä.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaBarcelona 4 pokaalia tällä kaudella, Real Madrid 1 pokaali => Barcelona tällä kaudella Realia 4 kertaa parempi ja menestyneempi joukkue.
Barcelona tällä kaudella 4 pokaalia, mikään muu joukkue ei saavuttanut 2 pokaalia enempää tällä kaudella => Barcelona tällä kaudella vähintään 2 kertaa parempi ja menestyneempi kuin mikään muu joukkue!
Kiitos koko joukkueelle jälleen hienosta kaudesta, kiitos Pep Guardiolalle näistä hienoista vuosista ja onnea sekä menestystä uran jatkolle. Tito Villanovalle tsemppiä ensi kautta varten.
Més que un club, Blaugrana! On vain yksi joukkue, sinipunainen!
Zidane
Ilmoita asiattomasta kommentistaJohan on logiikkaa?!
Eilisestä pelistä sen verran, että kattokaapas ne maalit uudemman kerran. Ihan selvä tapaus, maksettu peli.
jaahas
Ilmoita asiattomasta kommentistabarcan pelaajat ottaisivat mielummin mestarien liigan tai la liigan kuin 4 pikku pokaalia.
barcan tämän kauden pokaaleista kaksi oli viime kauden ansiota (world cup ja supercup) ja sellaisia joihin muut huippujengit eivät voineet osallistua. supercopat/community shieldit ovat myös aniharvan jengin pelattavissa. siihen kun lisätään vielä se, että nykyään kaikki espanjan pokaalit menevät joko realille tai barcalle, on barcan suoritus vaatimaton edellis kausiin nähden ja ehdottomasti guardiolan paskin kausi, ottaen huomioon sen, että paperilla jengi vahvistui vain entisestään (cesc, alexis).
clubs world cup > (supercup + supercopa)
cup > (supercup + clubs world cup + supercopa)
liiga > (cup + supercup + clubs world cup + supercopa)
mestarien liiga > (cup + supercup + clubs world cup + supercopa)
ja: mestarien liiga > liiga
barcaa selvaästi menestyneemmät: dortmund ja chelsea
juuri ja juuri: real, city, juventus (eivät toki barcafanin mielestä, mutta muiden mielestä kyllä)
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaDortmund voitti Bundesliigan ja Cupin, mutta jäi UCLssä alkulohkonsa jumboksi, eikä päässyt edes Eurooppaliigaan kevääksi, joka helpotti taivalta kotimaassa => Ei menestynyt paremmin kuin Barca.(Pokaalit 4-2)
Real Madrid voitti liigan, jossa Classicot 1-1, mutta hävisi kaikissa muissa kisoissa keskinäiset Barcalle => Barca menestyi paremmin(Pokaalit 4-1)
Man City voitti maalierolla Valioliigan, jäi UCL lohkossaan kolmanneksi ja putosi heti Eurooppaliigasta => Barca menestyneempi(Pokaalit 4-1).
Juventus voitti liigansa tappioitta, mutta ei ollut mukana missään eurocupissa, joka helpotti taivalta kotimaassa, siihen lisäksi pahimpien kilpakumppanien konttaaminen Milania lukuunottamatta => Barca menestyneempi(Pokaalit 4-1)
Chelsean ja Barcan vertailu on vaikeampaa, mutta tilastot osoittavat Barcan vieneen pokaalit 4-2 => Barca menestyneempi. Tähän kun lisätään Chelsean tuuri ja säälittävä Catenaccio taktiikka, on selvää, että Barca oli menestynein tällä kaudella.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaArvasin, että joku vetää herneet nenään, tai siis tiesin!
Niin siis voittaakseen Espanjan Cupin ja Supercupin Barcelonan piti molemmissa kilpailuissa voittaakseen pudottaa Real Madrid. Huudelkaa vaan "höntsäcupeiksi", mutta molemmissa kilpailuissa kohtasivat kaksi tämän kauden Euroopan Top 4 joukkuetta ja Barca voitti molemmat.
Euroopan Supercupin finaalissa vastassa oli FC Porto, ihan varteenotettava vastustaja sekin, pelasi mm. UCLssä tällä kaudella. Seurajoukkueiden MM tuli myös plakkariin kiireisimpien liigapelien keskellä.
4 pokaalia, joista jokaisen voittaakseen Barcan piti voittaa kovia joukkueita. Pahimmat kilpailijat jäivät 1-2 pokaaliin kauden aikana => Barca vähintään 2 kertaa menestyneempi joukkue kuin pahimmat kilpailijansa!
Ja Nimim. "Zidane", et viitsisi lopettaa erään kuuluisan pelaajan nimen tahraamista? Fanittaa toki saa(hakkaatko muuten sinäkn muita ihmisiä päälläsi?), mutta jotain rajaa kuitenkin :D
keijo, stadin kuningas
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi noilla pikkupokaaleilla ole sen kummempaa virkaa. Euroopan Supercup, kuten myös Espanjan Supercup pelataan elokuussa, jolloin joukkueet ovat kaukana huippuvireestä. Ihan kivoja sulkia hattuun, mutta kaukana liigamestaruuksien vaativuudesta. Yksittäisiä pelejä.
Espanjan Cup-pokaali toki oli ihan merkittävä, mutta liiga on aina isompi juttu. Barca epäonnistui tällä kaudella tärkeimmissä tavoitteissaan, eli La Ligan ja UCL:n voitoissa.
Seurajoukkueiden MM-höpöhöpössä tuli vieläpä Villan loukkaantuminen, joka oli ehkäpä se merkittävin takaisku Barcalle tällä kaudella. Tehottomuudesta Barca kärsi ratkaisevissa peleissä.
Nähtäväksi jää, kuinka iso takaisku Villan loukkaantuminen oli Espanjan EM-haaveille, vaikka maasta hyökkääjiä löytyykin.
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaReal pisti ejnnätykset uusiksi LaLigassa ja joku väläyttäjä vielä väittää että barca oli parempi. Kuinkakohan monen oikean barca-fanin mielestä kaikki pokaalit ovat saman arvoisia. Zamppa jälleen kerran osoittaa täydellisen tietämättömyytensä mistään.
deco
Ilmoita asiattomasta kommentistaZamppa, lopeta toi! Barca pelas suht hyvän kauden, muttei ollut tarpeeksi kliininen ratkaisevissa peleissä. Ja mestarien liiga on se suurin ja kaunein, ei voi vertailla vain pokaalien määrää (kysy vaikkaitse barca (tai keneltä tahansa muulta) pelaajalta). toki saavutuksia nekin, mutta...
Alat jo OIKEASTI häpäisemään meitä muita barcelonana (ja ennenkaikkea jalkapallon kannattajia)!
ps. pelin kauneusasiassa (esim. brasilia vs italia) olen kyllä samalla puolella kuin sinä, tässä asiassa olet puolella, jossa on monia muita.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiitos kommentistasi "Deco". Asiahan vaan on niin, ettei täällä viitsi käydä minkäänlaista asiapohjaan perustuvaa keskustelua esim. juuri Barcelonasta tai muista pelin hienouksista, koska on tullut vuosien saatossa nähtyä, ettei täällä 99 % keskustelevista pysty sellaiseen. Sitten tietenkin lisäksi vielä nuo muutamat kaikkien tuntevat trolli-nimimerkit, jotka keskittyvät vain muiden haukkumiseen tuomatta itse aiheeseen mitään.
Barcelonan todellista kannattajakuntaa(johon itse olen kuulunut vuodesta 1994) häpäisevät eniten nämä "aloin kannattamaan, kun Messi on niin hyvä"-tyypit, joita viime vuosien aikana suuren menestyksen perässä on tullut iso liuta.
Kaveriporukasta löytyy paljon englantilaisen ja saksalaisen futiksen faneja, joiden kanssa syntyy tosi hyvää keskustelua joka kerta, kun nähdään. Kaikki fanittavat kaunista, hyökkäykseen ja yksilötaitoon perustuvaa futista ja nauravat tämän kauden Chelsealle ja sille, että jollain konstilla sillä tavalla sattui pärjäämään.
Super-Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaZampan kanssa "tosi hyvää" keskustelua futiksesta.. Toinen osapuoli on varmaan samaa mieltä..
Ja kaikki pokaalit ovat saman arvoisia :)
deco
Ilmoita asiattomasta kommentistaveikkaampa, että jos Zampan kanssa keskustelisi oikeasti (ei siis netin kautta) niin olisi varmaan ihan hyvää keskustelua. Tänne kun ei aina mahdu/jaksa laittaa kaikkea, jolloin tietyt vivahteet jäävät pois. kommentit usein tulkitaan joko diibadaabaksi tai kirjoittajan ehdottomaksi totuudeksi, josta sitten vedetään herneet nenään. (siitä ärsyyntyy usein myös alkuperäisen kommentin kirjoittaja.
Zamppa, urheilualojen Guru
Ilmoita asiattomasta kommentistaDecopa sen sanoi. Tuo 1000 merkkiä on ihan liian vähän, että saataisiin aikaan asiantuntevaa ja kiinnostavaa keskustelua jalkapallon taktiikoista, historiallisista joukkueista ja muista hienouksista. Kavereiden kanssakin yleensä tarvitaan lehtiä paperia, jotta voidaan piirtää "fläppitauluja" ja havainnollistaa paperin avulla, mitä missäkin taktiikkamuunnoksessa ajetaan takaa ja tarkoitetaan.
Täällä keskustelu menee hyvin usein pelkäksi huuteluksi. Merkkirajoitus on yksi tekijä, keskustelukumppaneiden ymmärtämättömyys ja halu pelkästään pilkata muiden mielipiteitä ja suosikkijoukkueita on toinen. Omasta kaveriporukasta löytyy fanaattisia ManU-faneja, Liverpoolfaneja, Bayernin faneja, ihmisiä, jotka katsovat mieluiten valioliigaa, osa jopa tykkää eniten Serie Asta. Kaikkien kanssa voidaan keskustella asiallisesti, koska heillä on ymmärrystä itse lajista.
p.p.
Ilmoita asiattomasta kommentistaHistoriallinen valmentaja, joka voitti aika monta pokaalia. Vastaavaa ei ole nähty. Samaa voi sanoa joukkueen loistavasta putkesta. Vastustajat kehittivät, Mourinho etunenässä, termin "ultra-antifutis", puolustuslinjaan kaikki miehet vain yksi hyökkääjä Drogba tyyliin. Messi oli silti lähes pitelemätön.
Real Oviedo
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn huolestuttavaa lajin kannalta että kreikkalais-mourinholaisella painilla pärjää.
Saa nähdä muuten yrittääkö uhmaikäinen 49-vuotias taas sokeuttaa Vilanovaa supercupissa elokuussa. Viime kerralla elokuussa RM tarvitsi yhden maalin lisäajan alettua, mutta kun Marcelo esitti Fabregasiin kohdistuneen sikataklauksen Mouta ei kiinnostanutkaan keskittyä peliin vaan äijä rupesi itse hulinoimaan. Mutta Mourinho on monille Suuri Mestari ja mentori joka tekee aina kaikki asiat oikein. Niinpä kaikki eivät pidäkään em. kaltaista toimintaa epäammattimaisena. Ei taida lätkänkään puolelta löytyä samanlaista junttia kuin Jose Mourinho.
Mane
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika surkea kausi Barcalta tällä kertaa. Copa del reyn voitto on aika minimaalista iloa. Messi oli tällä kaudella kyllä loistava, mutta moni muu Barcan pelaaja pelasi alle tasonsa. Uudet hankinnat Alexis ja Fabregas eivät vakuuttaneet tämän kauden peleissä. Barca tarvitsee kipeästi laatuhyökkääjän Messin rinnalle, jollaista Barcalla ei ole ollut Eto'n lähdön jälkeen.
henq
Ilmoita asiattomasta kommentistaVilla...
Jp
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä Manen kanssa,liian moni alasuoritti.Barca tarvitsisi juuri Eto`n kaltaisen hyökkääjän.
Mutta yleisesti ottaen luulen futiksen menettävän suosiotaan
antijalkapalloa pelaavien joukkueitten ja pelkästään puolustamiseen keskittyneiden joukkueiden vuoksi.Bayern ja Barca olivat mielestäni parhaimmat joukkueet tänä vuonna,Realilta odottaisin enemmän.Ronaldo kritisoinutkin Realin
liian puolustusvoittoista peliä.
Sami
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaipaisin lisätietoja realin "puolustusvoittoisesta" pelistä. Puolustamalla siis tehtiin huumoriliigan piste- ja maaliennätys? Mou osaa (toisin kuin eräät) sopeuttaa joukkueen taktiitan vastustajan pelityyliin, mikä kertoo loistavasta valmentajasta eikä mistään puolustusvoittoisesta tyylistä. Toki jos katsoo vain classicot niin saattaa olla vähän eri kuva realin peleistä (tai koko lajista).