Uinti |

Hanski: EM-kisat ovat tärkein tapahtuma ennen olympialaisia

Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski uskoo, että olympiapaikkaa Lontooseen hamuava Hanna-Maria Seppälä pystyy parantamaan kauden parastaan puoli sekuntia maanantaina käynnistyvissä Unkarin EM-uinneissa.

Vesa Hanski.
Kuva: Yle

Maanantaina Debrecenissä käynnistyvissä EM-kilpailuissa on mukana yhteensä 12 suomalaisuimaria. Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski toivoo näkevänsä mahdollisimman paljon olympiarajojen rikkomisia.

- Niitä oikeastaan täällä kaivataankin. Tämä on tärkein tapahtuma ennen olympialaisia, oikeastaan paras tapahtuma rajojen rikkomiseen, hän arvioi Yle Urheilun haastattelussa.

Hanskin mukaan lähimpänä olympiapaikkoja ovat kokenut arvokisakävijä Hanna-Maria Seppälä sekä Emilia Pikkarainen.

- Seuraavina tulevat mieleen rintauimari Matti Mattsson ja Laukkasen tytöt Noora ja Jenna, jotka ovat aika lähellä näitä rajoja nimen omaan 200 metrin rintauinnissa. Kaikilta tietysti toivotaan hyviä suorituksia, jopa niitä B-rajan alittamisiakin, hän sanoo.

Seppälältä kaivattaisiin päälajissa 100 metrin vapaauinnissa noin puolen sekunnin parannusta kauden parhaaseen, jotta varma olympiapaikka sinetöityisi.

- On se tietysti paljon, mutta toisaalta uskon, että suomalaiset uimarit ovat todella keskittyneet ja kohdistaneet kuntonsa tänne niin kuin olympialaisiinkin. Ei puoli sekuntia sinänsä paljon ole, jos kovasta harjoituskaudesta nipistetään muutama viikko kevyempää harjoittelua. Varmasti onnistuu, jos kaikki muut asiat osuvat kohdalleen, pohtii Hanski.

Hän korostaa, että mitalit ovat nykyään tiukassa kaikissa arvokisoissa. Onnistuessaan Seppälä ja Pikkarainen saattavat kuitenkin olla hyvin lähellä kärkikolmikkoa. Kansainvälinen kärki menee todella kovaa.

- Laszlo Cseh esimerkiksi on sellainen uimari, jota kaikki paikalliset varmasti täällä katsovat. Meidänkin kannattaa seurata hänen edesottamuksiaan. Jenkit tulevat vasta olympialaisissa, ja tämä on hänelle tärkeä näytön paikka, alleviivaa Hanski.

- Saksalainen vapaauimari Paul Biedermann on ehkä ollut kevään ja viime talven mittaan varjojen mailla, mutta nyt katsotaan, mikä suunta on tällä hetkellä. Miten hän pystyy ottamaan olympialaisissa vastaan esimerkiksi amerikkalaiset ja australialaiset vapaauimarit.

Avauspäivän tapahtumia nähdään maanantaina Yle Fem -kanavalla kello 20.00 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta: Uinti

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä