Barcelonan EM-kisojen heikko menestys peilaa Härkösen mukaan sitä, että suomalainen yleisurheilu on menettänyt terävän kärjen ja harrastajien määrä vähenee. Pienestä massasta on vaikeaa poimia niitä lahjakkuuksia. Tilanne on keihäänheittoa lukuunottamatta Härkösen mukaan kauttaaltaan heikko.

Härkösen mielestä joissakin yleisurheilulajeissa Suomessa on selkeä tarve ulkomaiselle asiantuntemukselle. Etenkin juoksumatkoille pikajuoksuista kestavyysmatkoille tälläinen tilaus olisi. Ulkomaalaisen osaamisen hankkiminen on osittain tietenkin resurssikysmys, mutta myös asenteessa on korjaamisen varaa:

- Jotenkin tuntuu siltä, että suomalaisen urheiluun ja varsinkin yleisurheiluun ulkomaisia valmentajia ei niin sanotusti hyväksytä. On tämä tämmöinen kateus siitä, että joku tulee ulkoapäin opettamaan.

Suomen huippu-urheilun karttaa ollaan parhaillaan rakentamassa uudelleen. Monissa muissa maissa armeija tai poliisivoimat ja Yhdysvalloissa opiskelujärjestelmä toimivat urheilussa vahvoina taustatukina, ja Suomesta tällainen puuttuu. Härkönen toteaa, että Suomessa tarvitaan myös huippu-urheilun hyväksyvä asennemuutos.

- Meidän tarvitsisi ehdottomasti saada tietynlaista asenteellista puolta siihen, myös Opetusministeriö ja koko ajatusmaailma siihen, että onko huippu-urheilu todellakin hyväksyttävää Suomessa. Sen kynnyksen ylittäminen on kynnyskysymys. Eli huippu-urheilu on hyväksyttävää toimintaa, ja siihen sitten pitäisi valtiovallan pystyä satsaamaan riittävän paljon, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Nuoriin lahjakkuuksiin panostettava enemmän

Positiivista Härkösen mielestä on se, että Suomesta löytyy urheilijoita, jotka haluavat panostaa kansainväliseen menestykseen. Suomen urheiluliiton organisaatio huippu-urheiluliittona on hänen mukaansa kuitenkin kyseenalainen. Nuorten rekrytointia lajin pariin pitäisi lisätä, ja lahjakkuuksille pitäisi pystyä takaamaan kansainväliseen menestykseen tarvittavat resurssit.

- Nuorten urheilijoiden täytyy tehdä 16-18 vuoden ikäisinä valintoja siitä, että pystyykö satsaamaan huippu-urheiluun, vai valitseeko sen toisen tien ja satsaa sitten esimerkiksi opiskeluun. Huippu-urheilu ei ole Suomessa helppoa varsinkaan yksilölajeissa, jotka eivät ole ammattilaisurheilua. Sitä pystytään tekemään ammattimaisesti, mutta palkkaa siitä ei siunaannu, Härkönen miettii.

Härkönen peräänkuuluttaakin enemmän resursseja suomalaisen urheilun perustana olevaan seuratyöhön:

- Seuratyöhön pitäisi saada enemmän ammattimaisia valmentajia, jotka pystyisivät ohjaamaan nuoria alusta pitäen. Nuorten pitäisi saada siinä herkkyyskausilla 10 vuoden molemmin puolin jo oikeanlaatuista ja oikeaoppista harjoittelua, ja myöskin tarpeeksi vaativaa harjoittelua.