Harting: Olen riippuvainen paidan repimisestä
Saksan kiekkojätti Robert Harting sai vihdoin puuttuvan olympiakullan senttitaistelun jälkeen. Tämän jälkeen suurin jännitysmomentti oli siinä, repiikö hän jälleen paitansa riekaleeksi.
Hartingin tavaramerkiksi on vuosien aikana tullut paidan repiminen voittonsa kunniaksi. Kun saksalainen otti jo 29. voittonsa putkeen, antoi hän yleisön hetken odottaa. Ja kun kameramiehet olivat paikoillaan, repäisi hän kevyennäköisesti paitansa riekaleiksi.
- Revin paitani ensimmäisen kerran, kun juhlin ensimmäistä voittoani miesten sarjassa. Tein sen myös Osakassa (hopeaa), ja se on minulle tapa purkaa tunteitani. Berliinin kisoissa siitä tuli jo tavaramerkkini ja nyt olen siitä riippuvainen, Harting hymähti.
- Jos näette minun tulevan stadionilta ilman paitaa, voitte olla varmoja, että kisa oli hyvä.
Harting otti voittonsa jälkeen ilon irti stadionilla. Hän muun muassa juoksi naisten 100 metrin aitoja, jotka oli pystytetty finaalia varten.
- Toimitsijat provosoivat minua sanomalla, etten saa juosta niitä aitoja. Totta kai minun piti sitten juosta ne. Tiesin, että Sally Pearson (pika-aitojen voittaja) oli siellä. Ehkä hän näki minun juoksussani jotain tehokasta tekniikkaa, jolla hänkin pystyi voittamaan, Harting nauratti kuulijoita.
"Kivut eivät ole mitään uutta"
Kultamitali Lontoon tiistai-illassa ei tullut Hartingille helpolla, sillä hän joutui käymään tiukan senttitaistelun Iranin Ehsan Hadadin ja Viron Gerd Kanterin kanssa. Lisäksi Harting on kärsinyt jo pitkään polvivaivasta, ja hän saapuikin kansainvälisen lehdistön eteen pidellen jääpussia polvensa ympärillä.
- En halua puhua polvestani, sillä olen puhunut siitä jo vuoden ajan. Olen taistellut kovaa ja minulla on ollut paljon kipuja, joten tämän mitalin voittaminen on aivan mahtavaa, maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden jo urallaan voittanut Harting totesi.
- Kipu ei ole mitään uutta minulle, sillä se on aina mukanani. Mutta tällä kertaa jalkani väsyivät ja puutuivat kisan edetessä, enkä olisi pystynyt heittämään yhtään pidemmälle. Senkin takia tämä on kovin vapauttava voitto.
Harting ei usko uusintaan
Harting kiskaisi voittoheittonsa 68,27 viidennellä kierroksella ja joutui jännittämään toiseksi viimeisenä heittäjänä vielä Hadadin viimeistä yritystä. Harting vakuuttikin, että nuo sekunnit kestivät aivan liian kauan.
- Se oli varsin epämukava tunne, kun joutui vain odottamaan eikä pystynyt tekemään enää mitään. Sitä tuntee itsensä kovin voimattomaksi.
Harting on vasta 27-vuotias, joten Rion olympiakisoissa hän on parhaassa iässä oleva heittäjä. Hän ei kuitenkaan aio vielä miettiä tulevaa, vaan nauttia nyt saavutetusta puuttuvasta kullastaan niin pitkään kuin pystyy. Harting ei myöskään pidä itseään potentiaalisena olympiavoiton uusijana.
- Meidän kilpailumme kärkiheittäjien kanssa on niin tiukkaa, että en usko pystyväni uusimaan tätä. On monia tarinoita, joita ei voi toistaa, hän totesi filosofisesti.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jeppels
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi tuo vaarallista ole ja sitä kutsutaan van damme syndroomaksi.