Veikkausliiga |

Hattutemppu toisessa liigapelissä - JJK-lupaus ilmiliekeissä

Eero Markkasen huippupeli pelasti JJK:lle vieraspisteen jalkapallon Veikkausliigan ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. JJK:n puolustuspelaaminen ei ole toiminut tällä kaudella.

Eero Markkanen JJK
JJK:n Eero Markkanen (kesk.) loisti IFK Mariehamnin vieraana. Kuva: Yle

Ennakkoasetelma

Torstain voitokkaan europelin jälkeen JJK:lle vierasottelu Maarianhaminassa oli jatkoa kiireiselle peliputkelle.

Kotijoukkue IFK Mariehamn pelasi edellisen ottelunsa maanantaina, häviten vieraissa Lahdelle lukemin 1-0.

IFK Mariehamnin kolmas sija sarjataulukossa kertoo joukkueen iskukyvystä, mutta myös JJK on taas päässyt hyvään pelivireeseen ja voittokantaan.

Joukkueiden toukokuun kohtaamisessa nähtiin peräti seitsemän maalia, kun kettupaidat ottivat vieraistaan 5-2 voiton.

Jyväskyläläiset eivät olleet liigahistoriansa aikana koskaan matkanneet saarelta täydet kolme pistetä mukanaan.

Ratkaisu

Ensimmäisellä puoliajalla IFK hallitsi pelitapahtumia ja loi enemmän maalipaikkoja kun vierasjoukkue, mutta ensimmäistä maalia jouduttiin odottamaan.

Kotijoukkue siirtyi johtoon kun ottelua oli takana vajaat 40 minuuttia. 1-0 syntyi Jarkko Värtön nappikeskityksestä rangaistusalueelle Aleksei Kangaskolkalle. Kangaskolkalla ei ollut vaikeuksia siirtää pallo suoraan maaliin ja ohi Janne Korhosen.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin JJK:n Eero Markkanen toi joukkueensa tasoihin komealla vedolla vasempaan alakulmaan.

Toisella puoliajalla Eero Markkanen aloitti maalinteon kun pelikellossa oli 54 minuuttia. Kulman jälkitilanteesta pallo pomppi JJK-pelaajien päästä päähän ja viimeisen puskun  1-2:een  tinttasi Eero Markkanen.

Tasoitus 2-2:een nähtiin 63. minuutin kohdalla ja tekijänä IFK-taituri Petteri Forsell.

Aleksei Kangaskolkka teki illan toisen maalinsa 15 minuuttia ennen päätösvihellystä, siirtäen joukkueensa 3-2 johtoon.

JJK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli Eero Markkasen kolmannella maalilla tasoihin vain viisi minuuttia ennen ottelun loppua.

Maaleja ei enää ottelussa nähty, mutta vaarallisia tilanteita ei puuttunut.

Kommentit

Alkukauden kakkosessa pelanneen Eero Markkasen hattutemppu oli tervetullut mauste illan otteluun. Itse maalintekijä kommentoi osumiaan seuraavasti:

- Pakko olla tyytyväinen kun tekee kolme maalia, ei hyökkääjältä paljon muuta voi vaatia. Pistin palloja maaliin kun paikkoja tuli.

Hattua ei miehen päästä kuitenkaan löytynyt.

- Se on tuolla kopissa, Markkanen kertoi vaatimattomasti.

JJK on löytämässä euro-otteluiden myötä taas alkukauden hyvää virettään.

- Hyvä draivi on joukkueessa, mutta vielä se tulos vaan puuttuu. Nyt aletaan keskittymään torstain otteluun, Markkanen jatkoi.

Alkukauden kakkosessa palanneelle Markkaselle loppukauden tavoite oli selvä:

- Yritän päästä loppukaudeksi palaamaan tässä.(JJK:ssa)

Kotijoukkueen Aleksei Kangaskolkka ei ollut tyytyväinen tasapeliin.

- Aika surkea peli meidän kotipeliksi. Me sössittiin omat paikat ja JJK teki aika hyvällä prosentilla maaleja. Me tehdään kolme ja päästetään kolme, kyllähän tämä harmittaa aika paljon. Jos päästää kolme niin vaikea on voittaa, kertasi Kangaskolkka illan koitosta.

- Ihan tyytyväinen olen omaan esitykseen, mutta oli tuo niin harmittava tuo JJK:n maali viisi minuuttia ennen loppua. Ei kyllä pysty iloitsemaan tuosta pisteestä, harmitteli kahden maalin mies.

Muuta

JJK:n hyökkääjänä koko ottelun häärännyt Eero Markkanen tykitti elämänsä ensimmäiset Veikkausliigamaalit tekemällä hattutempun.

Yle Urheilu, Maria Nisula, Maarianhamina

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


DonKane

Ilmoita asiattomasta kommentista

Loisto homma Eero!! Jatka samaan malliin. Todellakin hienoa, että näitä nuoria löytyy edes välillä. Ei näitä suuria lupauksia Suomi-fudikses ole koskaan liikaa.

Hienoa JJK! Euro-pelit menneet hyvin, nyt sama draivi päälle myös liigassa!!

Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä