Lontoo Purjehdus |

Heikko startti pilasi Suomen toisen lähdön - Venäjä tasoitti voitot

Suomi ja Venäjä ovat 1-1-tasatilanteessa purjehduksen match race -pronssiottelussa.

Silja_Lehtinen_
21:34
Purjehduksen match race -pronssiottelun toinen lähtö.

Suomi sai huonon lähdön, kun Lehtisen venekunta joutui tekemään kaksi käännöstä ennen lähtöä välttääkseen yhteentörmäyksen venäläisveneen kanssa. Ensimmäiselle merkille tultaessa ero oli 10 sekuntia venäläisten hyväksi.

Suomi ei saanut samanlaista vauhtia nyt myötätuuliosuudella verrattuna avauslähtöön. Suomella alamerkin kierto meni hieman pitkäksi, jolloin Venäjän johto kasvoi jo 15 sekuntiin.

Toisella ylämerkillä Venäjän johto oli ratkaisevan tuntuinen. Suomi lähti viimeiselle myötätuuliosuudelle 20 sekunnin takaa-ajoon, mutta Venäjä ei antanut suomalaisten tehdä ensimmäisen lähdön kaltaista loppukiriä. Venäjä tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

Pronssimitalit ratkotaan paras viidestä -menetelmällä, eli pronssiin vaaditaan kolme voittoa. Seuraava lähtö alkaa klo 15.00. Sitä voi seurata suorana Yle Fem -kanavalla.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä