Pyöräily |

Helle pehmitti polkijoita, Veikkanen maaliin pääjoukossa

Yli 35 asteen helle pehmitti Australiassa ajettavan pyöräilyn Tour Down Under -kilpailun ensimmäisen etapin polkijoita. Viimeisen kilometrin kolari ratkaisi etappivoiton Andre Greipelille, Jussi Veikkanen polki maaliin pääjoukossa.

Jussi Veikkanen.
Jussi Veikkanen Kuva: YLE

Ensimmäisellä etapilla vauhtia löytyi vasta lopussa, kun joukkueet alkoivat pedata kirimiehilleen lopun taistelupaikkoja. Tämä kostautui, sillä viimeisellä kilometrillä sattui kolari, johon moni kilpailun ennakkosuosikki jäi.

Loppukiritaistelu oli kova ja siinä unohtuivat myös herrasmiessäännöt. Ykköseksi kiri Lotto-Belisol-joukkueen saksalainen Andre Greipel ennen röyhkeästi ajanutta italialaista Alessandro Petacchia (Lampre-ISD). Kolmas oli Jussi Veikkasen joukkueen kirimies, valkovenäläinen Jauheni Hutarovitsh.

Kolarista selvinnyt Jussi Veikkanen polki maaliin samalla ajalla kuin voittaja, mutta hänen sijoituksensa oli vasta 76:s.

- Tänään oli todella lämmin päivä, ja minulla oli vaikeuksia kuumuuden takia. Valitettavasti lopussa sattui pari pahaa kolaria, ja meidän Frederic Guesdon sai kolarissa todennäköisesti lonkkamurtuman. Onneksi meidän ”Huta” oli kolmas, vaikka hän joutui pahasti Petacchin kiilaamaksi, Veikkanen kertoi TWD-Länkenin tiedotteessa.

Down Under -kisassa ajetaan seuraavaksi 148 kilometrin pituinen etappi. Lämpötilan ei ennusteta nousevan yhtä korkealle kuin ensimmäisenä päivänä, mutta helleraja rikkoutuu tästä huolimatta.

Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour)
Etappi 1/6 Prospect - Clare 149 km

1. Andre Greipel GER Lotto-Belisol 4.33.40
2. Alessandro Petacchi ITA Lampre - ISD sama aika
3. Jauheni Hutarovitsh BLR FDJ - BigMat sama aika
4. Fabio Sabatini ITA Liquigas - Cannondale sama aika
5. Daniele Bennati ITA RadioShack-Nissan sama aika
6. Christopher Sutton AUS Sky Procycling sama aika

76. Jussi Veikkanen FIN FDJ - BigMat sama aika

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä