Jääkiekko |

HIFK-legenda tyrmistyi Matikaisen lähdöstä - "Moraalitonta huijausta"

Göran Stubbin mielestä Petri Matikaisen lähteminen KHL-valmentajaksi oli fanien pettämistä. Jääkiekkolegenda haluaisi Suomen Ammattivalmentajien puuttuvan asiaan.

Petri Matikainen
Petri Matikainen jätti HIFK:n vain yhden kauden yhteiselon jälkeen. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva

Petri Matikaisen loikkaaminen Helsingin IFK:n peräsimestä KHL-seura Avangard Omskiin sai Göran Stubbin tulistumaan. Helsinkiläisseuran johdossa 1960-luvulla työskennellyt pitkän linjan jääkiekkovaikuttaja ei sulata Matikaisen lähtöä.

- Onhan se aika yllättävää, että sopimus on päällä ja sitten vaan livahdetaan ja laitetaan seura erittäin suuriin vaikeuksiin. Minun mielestäni Suomen Ammattivalmentajat voisi alkaa puuttua näihin loikkauksiin, koska eiväthän ne ole mitään mainosta ammattivalmentajille, Stubb kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.

Onhan se moraalitonta huijausta ja ennen kaikkea fanien pettämistä.

- Göran Stubb

Stubb nostaa Matikaisen tempun samaan kerhoon Kari Jalosen ja Raimo Summasen toimien kanssa. Jalonen lähti vuosi sitten Pelicansin organisaatiosta KHL-valmentajaksi, ja Summanen jätti Omskin hiljattain.

- Onhan se moraalitonta huijausta ja ennen kaikkea fanien pettämistä. Tällä hetkellä on aika vaikeaa löytää vapaina olevia huippuvalmentajia. IFK on ison kysymysmerkin edessä.

Matikainen solmi torstaina kolmen vuoden sopimuksen Omskin kanssa ja tienannee Venäjällä moninkertaisesti IFK-aikaansa verrattuna. Stubb ymmärtää rahan houkutuksen, muttei silti hyväksy Matikaisen lähtöä.

- Tavallaan sen ymmärtää, mutta silti minun moraalini ei hyväksy sitä, Stubb päätti.

Kommentoi aihetta

(112 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

MS

Ilmoita asiattomasta kommentista

No IFK:kin on ns. ryöstökalastanut kotimaisista seuroista niiden fanien suosikkeja, joten ei uutta auringon alla ja ei syytä valittaa. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.






Mylly pyörii

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ja Oulun sopimus oli ilmaiset mailat ja Aravirta sanoi ettei voi taata peliaikaa. Jypiin olisi kelvannut mutta Jalonen/Hifk näki että ainakin kakkoskentän sentteri.

Nuoret junnut ja vanhat valkut ovat aivan eri asia, eri planeetalta.

Sitä paitsi Hesassa nokkivat Matikaista joka paikassa.

Molemmin puolin paras ratkaisu oli soppari tai ei



jokerit

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomessa ei yksikään sopimuksenalainen pelaaja voi noin vain siirtyä toiseen jengiin. Ei HIFK mitään ole ryöstänyt.

Sen sijaan Matikainen on rikkonut voimassaolevaa HIFK-sopimustaan neuvottelemalla diiliä KHLään. Aika sokea saa olla jos ei näe näiden asioiden eroa.


Ass

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ifk on napannut vaikka kuinka monta sopimuksenalaista pelaajaa muilta jengeiltä...tarkoitan sitä, että ifk on alkanut neuvotella jonkun toisen jengin pelaajaan kanssa, vaikka kausi on ollut vielä käynnissä. Ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka monta!!!


jk

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mikkellä oli sopimus Kärppien kanssa, kun Hifkiin siirtyi.

Jos Kärpät olisi halunnut, niin Mikke ei olisi saanut edustusoikeutta Hifkissä.

Sopimus oli juniori sopimus.


Urpo?!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suurin osa sopimuksista pelaajien kanssa tehdään edelliskautena pelien ollessa käynnissä vai luuletko, että finaalien päätyttyä alkaa pelaajilla puhelin soida. Kun kausi päättyy pelaajat menevät heti uuteen seuraansa valmistautumaan seuraavaan kauteen, eikä ole aika punnita, minne menisi pelaamaan. Jokainen joukkue SM-Liigassa neuvottelee kesken kauden seuraavasta kaudesta, jos he jonkun haluavat hankkia.

Ja Granlundilla oli laiton (maila)sopimus Kärppien kanssa ja jälkeenpäin katsottuna miehen uran kannalta oli loistava siirto tulla HIFK:hon, jossa annettiin vastuuta, eikä peluutettu lainkaan junioreissa toisin kuin Kärpissä.


SD

Ilmoita asiattomasta kommentista

@Urpo

Osoitat kommentillasi ymmärtämättömyytesi lajia ja pelaajasopimuksia kohtaan, seuraa lajia että pääset jyvälle.

Matikainen teki täysin oikein, jos ei hifk:llä ole paalua pitää miestä joukkueessa niin turha Stubbin itkeä.


oululainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sitä niittää mitä kylvää. Hifkissähän moraaliset asia tunnetusti ovat arvossaan. IFK:n historia toistaa itseään. Kun huipulle kerran kymmenessä vuodessa päästään, alkaa mopo ensin keulia ja kohta se karkaakin jo käsistä. Onnea ja menestystä Matikaiselle KHL:ään.



Pohjosen mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos Kärpät olis halunnu pitää Granlundin, niin ne olis tarjonneet sille paremman sopimuksen... Silloin Micke olisi joutunut pelailemaan Tsekkien varjoissa jossain 3. - 4. kentän tietämillä.


JJ

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Ifk on napannut vaikka kuinka monta sopimuksenalaista pelaajaa muilta jengeiltä...tarkoitan sitä, että ifk on alkanut neuvotella jonkun toisen jengin pelaajaan kanssa, vaikka kausi on ollut vielä käynnissä. Ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka monta!!!"

?????

Faktat pöytään kun kerran tiedät monta esimerkkiä!

Joka Granlundin tapaukseen vihjaa niin... Kärpät rikkoi sopimuskäytäntöä muuttamalla Granlundin pelaajasopimusta yksipuolisesti. Granlund haastoi Kärpät sopimuksesta oikeuteen, koska pelaajasopimus ei täyttänyt työsopimuksen tunnusmerkkejä. Kärpät päätti sopia asian ennen oikeudenistuntoa, koska tiesi häviävänsä oikeudessa, ja päästi Granlundin lähtemään. Granlundilla oli mahdollisuus valita siirrossa joko HIFK, Blues tai Jokerit, ja hän valitsi HIFK:n. Granlund valitsi seuran ja häntä ei kukaan mistään ryövännyt. Jos ette tunne asioiden faktoja niin älkää niitä kommentoiko.


Pete

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näin HIFK fanina voin todeta käsi sydämellä, ettei tätä kaveria jää kaipaamaan kovinkaan moni HIFK fani. Ei sopinut brändiin sitten ollenkaan!

Tervemenoa vaan ja toivottavasti kausi KHL:ssä palauttaa Matikaisen takaisin maan pinnalle. Sen verran ylhäällä on leijuttu mm. Leijona valmennustiimiin kuulumisen johdosta!


TPS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mikä se teidän brändinne oikein on, jos siihen ei Matikaisen tasoinen valmentaja sopinut? Onko se, että poltatte runsaasti rahaa pelaajiin ettekä sitten saavuta mitään?


KibeKuhta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hmmmm. Vuosi takaperin IFK oli vielä hallitseva Suomen mestari. Se ei tepsi fanin mielestä taida vielä olla saavutus?


Jepsis

Ilmoita asiattomasta kommentista

No toissa kaudella taisi tulla mestaruus, en tiedä voisiko sitä saavutukseksi kutsua? Matikaisen ollessa ruorissa sen sijaan tuli turpiin ensimmäisellä kierroksella playoffeissa. Kyllä itsekin IFK:n kannattajana henkilökohtaisesti olen ihan tyytyväinen että Matikaisesta päästiin.


TPS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ykis mestaruus sinne tai tänne ei paljoa meinaa. Olihan TPS niiden lukuisten mestaruuksien lisäksi, joita HIFK:lla ei ole, mestari keväällä 2010.


Jokeri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näin jokeri kannattajana voisin sanoa, että matikainen teki ison palveluksen ifk:lle. Tai sitten olisi pitänyt vaihtaa pelaajia isolla kädellä. Tällä kaudella ifk:ssa oli hyökkäys arsenaalia vaikka muille jakaa, mutta jos peli tyyli on peruutusvalo päällä meno.

Ei vain materiiali sopinut Matikaisen pelityyliin.


Kibe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos ei sm-liigan mestaruutta pidä saavutuksena joukkueelle, joka pelaa vain ja ainoastaan sm-liigaa tarkoituksena voittaa se, niin mikäköhän olisi sitten se The Saavutus? Mutta joo, luultavasti Matikaisen pois lähtö on vain hyvä asia IFK:lle. Sitä en ymmärrä, millä tavalla Matikainen hoiti sen.


Kolikon toinen puoli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä seuratkin voivat vastaavasti miettiä kun antavat potkuja valmentajille kesken kauden, että onko moraalitonta huijausta vai fanien pettämistä vai jotain muuta sopimatonta. Monesti potkujen syynä toki tuloksettomuus, mutta joskus myös seuran malttamattomuus/pitkäjännitteisyyden puute.


Potkut valmentajalle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hmm..Valmentaja lähti kesken kauden. Olen joskus kuullut, että seurat antavat potkuja valmentajille, jos pelit ei suju. Eikö tämä suju myös toisin päin, jos hommat seurassa ei tomi, niin valmentaja saanee lähteä etsimään uusia haasteita.


Aika ihmeellistä

Ilmoita asiattomasta kommentista

On se kumma homma, että se on moraalitonta toimintaa kun valmentaja lähtee, mutta kun seura potkii valmentajan ulos muutaman pelin jälkeen niin siinä ei ole mitään väärää..


Kummallinen maailma

Ilmoita asiattomasta kommentista

Silloin kun seura potkii valmentajan pihalle, se yleensä maksaa siitä sovitut korvaukset...

Matikainen taas on neuvotellut työnantajalta salaa uutta sopimusta ja vielä teki sellaisen, vaikka ei ollut irtisanoutunut edellisestä työsuhteestaan... reilua, eikö?



HIFK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Henk koht olen tyytväinen että lähti. En koskaan uskonut että HIFK olisi pärjännyt hänen valmennuksessa, vääränlainen valmennus tyyli HIFK:lle. Nähtäväksi jää pärjääkö KHL:ssä.


HIFK2

Ilmoita asiattomasta kommentista

On se kumma kun muilla työpaikoilla potkitaan ulos jos tulee esimerkiksi juovuksissa töihin.. Häpekää työnantajat, kaikki lurjukset ja dokut töihin vaan ei koskaan kenkää se on moraalitonta. Samperi, kommunistit valtaan!


TPS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Meneekö se niin, että HIFK pelaa jotain muunlaista jääkiekkoa kuin muut? Vai, miksi sellainen valmennustyyli ei sopinut?


Repo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eikö jokainen joukkue pelaa vähän eri taktiikoilla ja pelityylillä nimim. TPS? Eihän valmentajalla olisi mitään väliä jos vaan mentäis kentälle ja pelattais ilman minkäänlaista taktiikkaa. Ja se on fakta että matikainen ei Hifkiin sopinut.


MV

Ilmoita asiattomasta kommentista

Melkoisen kaksinaismoraalista lässytystä. Ihan vastaavaahan pelaajat tekevät jatkuvasti.


IJK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä Stubilla on tässä pointti. Ei se mitää kaksinaismoraalia ole. Pelaajat antavat yleensä etukäteen tietää, että eivät ole tyytyväisiä ja sitten lähtevät. Ei se normaalisti tapahdu ilman varoitusta. Oli miten oli , itse en hyväksy minkäänlaista sopimusrikkomista. Oli se sitten pelaajien tai valmentajien taholta. Sopimuksia on kunnioitettava. Mielestäni Matikaisen teko oli aika rottamaiine teko.


alex

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eivät seuratkaan kunnioita sopimuksia. Esim. potkut ja sopimusten purut "yhteisymmärryksessä". Miksi meidän valmentajien pitäisi.


Petu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko tsetti hallussa? Kysyy IFK;n kotisivu. Nyt voi kysyä IFK;lta samaa ja onko kesäloma keskeytetty eduskunnan tapaan...Eduskunta tuli päättäämään Espanjan lainasta mutta IFK tuli lomilta pähkäilemään mitä tekisi kymmenillä kiloilla ruplia ja dollareita. On sitä lomilla monenlaista harmia.



Jokeri1

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä moraalitonta siinä on että joku maksaa enemmän ammattitaitoiselle valmentajalle kuin jullit. Onhan valmentajienkin ajateltava omaa elämäänsä eikä

jotain jääkiekko johtajaa joka nostaa suurta palkkaa tuli joukkueella tulosta tai ei,

valmentajahan saa heti kengänkuvan persuksiin jos menee huonosti vaikka olisi

millainen sopimus tahansa.


IJK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kun valmentajalle annetaan ns. kenkää kesken kauden ei se tarkoita että palkan maksu loppuisi. Se ei ole ollenkaan sama asia kuin, jos valmentaja päättää lähteä kesken kaiken sanomatta sanaakaan kellekkään. Valmentaja tietää etukäteen, että jos tulosta ei tule voi lähtö tulla. Seura kuitenkin maksaa palkan sopimuskauden loppuun. Nyt tosin ei tarvii maksaa. Voipi olla niin, että Matikainen joutuu maksaa. On toi sen verran vastuuton veto.





TPS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomen jääkiekon suurimman vitsin, HIFK:n, kannattaisi ehkä laittaa asiansa sellaiseen kuntoon, ettei sieltä porukka lähde. Sen sijaan, että seuran johto ruikuttaa julkisuudessa kovaa kohtaloaan. Kun seura päättää laittaa valmentajan tai pelaajan menemään tietä pitkin niin ei se silloin ole fanien pettämistä tms. Silloin on ennenkaikkea kyse seuran johdon jäsenen/ jäsenten loukkaantuneesta egosta ja kaikki on sallittua. Että olisivat nyt vaan nämä aikuiset miehet ruikuttamati.


Hifk ja Tuto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä nä narisis TPS:nki pomot jos vastaavaa sattuis siellä, joten ole sinäkin aikuinen ja suu suppuun! Voin hypätä harlikan selkään ja ajella sinne ja sitten voidaan keskustella asiasta naamakkainki, jos haluat. *hali ja pusu poskelle* :)

-Esko 52v 202cm 125kg-



TPS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suikkanen lähti mestaruusvuoden keväällä. Ei se suurempia itkuja à la Stubb aiheuttanut. Tilalle hankittiin tuhon tekijä Leime ja elämä jatkui senkin jälkeen. Ei se elämä yhteen valmentajaan lopu. HIFK:ssa sen tietysti pitäisi ensin alkaa, että voisi päättyä.


HIFK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, eikö se Suikkanen kuitenkin lähteny seurojen välisten neuvottelujen myötä (voin olla väärässäkin..). Tässähän ei ole nyt mielestäni kyse IFK:sta, vaan Matikaisesta. Matikainenhan se tässä on sössiny eikä IFK. Kiva kun nää keskustelut saa aina niin maailmanlaajuisen näkökulman. Kaipa ne Kreikan lainaongelmatkin ratkaistaan kohta tässä asiassa ;).

Kai se Stubbilla ym. faneilla on oikeus kokea tulleensa petetyiksi ym. Mitä se teitä turkulaisia haittaa? Ainakin täällä suunnalla uskalletaan ilmaista mielipiteitä ja olla aidosti harmissaan tällaisista. Ja sitä paitsi, eikös se niin pitäs kuitenkin mennä, että pidetään sovituista käytännöistä kiinni eikä sooloilla omin päin. Siitähän nyt on kyse.

Samaa mieltä, että parempi vaan, kun lähtee, ei homma toiminu viime kaudella. Nyt tietysti osittain eri jengi, että mistä sen tietää vaikka tällä kaudella pelit kulkisikin..

Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä