HIFK-luotsi: Haluamme voittaa aivan kaiken
Pasi Sormunen vaatii pelaajiltaan paljon. Alkavalla kaudella tuoreelle HIFK-luotsille kelpaavat ainoastaan voitot.
Pasi Sormunen luotsasi perjantaina European Trophyn avausottelussa Helsingin IFK:n 4-0-voittoon saksalaisseura Adler Mannheimista. Tuore HIFK-luotsi oli tyytyväinen tulokseen, mutta löysi suojattiensa esityksestä vielä rutkasti parannettavaa.
- Tulos 4-0 ei kertonut koko totuutta. Meidän täytyy nähdä tuloksen taakse koko ajan. Sen myötä pääsemme asioissa eteenpäin, Sormunen muistuttaa.
Sormunen, 42, hyppäsi HIFK:n päävalmentajan saappaisiin, kun Petri Matikainen päätti kesken kesän yllättäen lähteä KHL-seura Avangard Omskin peräsimeen. Aivan keltanokka Sormunen ei kuitenkaan iästään huolimatta valmennuspuuhissa ole.
- Olen ollut mukana kasaamassa tätä joukkuetta ja olen ollut kauteen valmistautumisessa mukana keväästä lähtien. Rooli toki hieman muuttui valmennustiimissä. Me olemme tehneet tarkat suunnitelmat siitä, miten tässä edetään. Meidän täytyy pystyä käyttämään kaikki päivät hyväksemme, Sormunen kertoo.
Enemmän kovuutta
Pelaajaurallaan SM-liigassa HIFK:n, Jokereiden ja Bluesin takalinjoilla vakuuttanut Sormunen on valmentanut aiemmin HIFK:n A-nuoria. Entinen maajoukkuepuolustaja haluaakin luoda helsinkiläisseuran pukukoppiin avoimen työyhteisön konkareiden ja nuorien lupausten välille.
- Haluan kommunikoida pelaajien kanssa paljon. Tilanne täytyy luoda myös sellaiseksi, että nuoremmat pelaajat pääsevät "isojen" pelaajien takaa esiin. Hyvä vuorovaikutus tuo totta kai hyvää ilmapiiriä, Sormunen sanoo.
Sormunen seurasi HIFK:n viime kauden suorituksia läheltä. Alun perin Matikaisen apuvalmentajana työskennellyt Sormunen tietää, mitä haluaa edelliskaudelta mukaansa.
- Meillä oli parhaimmillaan viime kaudella erittäin hyvä peli-ilme ja raikas työteliäs meininki. Haluan nämä asiat ehdottomasti mukaan. Haluan myös hieman enemmän kovuutta ja suoritusvarmuutta. Peli ei saa heitellä illasta toiseen.
HIFK jäätyi viime keväänä puolivälieräsarjassa Jokereita vastaan. Tänä vuonna Sormunen aikoo pitää huolen siitä, ettei päänahkojen saalistaminen jää ainakaan tahdosta kiinni.
- Haluamme voittaa aivan kaiken. Siitä ei ole kahta sanaa. Emme lähde osallistumaan tänne vain sen vuoksi, että on kiva laittaa paita päälle. Haluamme ainoastaan voittaa. Olemme vain ja ainoastaan sen vuoksi täällä.
Tuoreimmat aiheesta: Jääkiekko
Ässät vahvoilla SM-liigan palkintogaalassa - katso kaikki palkitut
Suomen mestarit veivät liki kaikki SM-liigan palkinnot. KalPa-hyökkääjä Artturi Lehkonen valittiin vuoden tulokkaaksi.
Päättyikö NHL:n veteraanitähden ura? - "Tämä on ollut hieno vuosi"
Daniel Alfredsson on tahkonnut 17 kautta Pohjois-Amerikassa. Perjantaina päättyneellä kaudella 40-vuotias konkari oli hyvässä iskussa.
HIFK-kasvatille kolmivuotinen NHL-sopimus
Mikko Vainonen on Nashville Predatorsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2012. Vainosella on HIFK:n kanssa sopimus ensi kaudesta.
Maalipyssy häikäisi - Penguins jyräsi konferenssifinaaleihin
Pittsburgh eteni konferenssifinaaleihin ensimmäistä kertaa sitten seuran Stanley Cup -kevään 2009. Penguins-lauma kaatoi Ottawan tieltään 4-1-voitoin.
Melartin NHL-siirto varmistui
Ilari Melartin uusi osoite on Columbus Blue Jackets.
Tapparan takalinjoille NCAA:n pistelinko
Nick Bailen saapuu Tampereelle Yhdysvaltain yliopistoliigasta. Pienikokoinen puolustaja on kerännyt kokemusta myös AHL:stä.
NHL:n ruotsalaistähti selitteli outoa kommenttiaan
Daniel Alfredssonin mukaan hän ei ole luovuttanut - toisin kuin mediassa annettiin ymmärtää keskiviikkoillan tappion jälkeen.
Niemen urakointi hukkaan, LA Kings tarrasi jatkopaikkaan
Jonathan Quick oli Kingsin sankari uransa seitsemännellä playoff-nollapelillä. San Jose Sharks on sunnuntaina kotikaukalossaan pakkovoiton edessä.
Rask päästi "yhden rumimmista" maaleista - katso video
Henrik Lundqvistin mukaan Carl Hagelinin 1-2-kavennus oli rumin, jonka ruotsalaisvahti on urallaan nähnyt.
Sveitsin postilta hieno kunnianosoitus MM-sankareille
Sveitsin posti julkaisee maan jääkiekkomaajoukkueesta erikoispostimerkin. Yhden frangin merkkejä voi ostaa toukokuun lopulla.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kotikatsomosta
Ilmoita asiattomasta kommentistaKeväällä 2013 se vasta katsotaan, onko HIFK:sta voittajaksi. Se uho on taas kova, kuten aina.
Epäilen!
kisakatsomosta
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän jokaiseen otteluun täytyy lähteä sillä asenteella, että tänään otetaan voitto, eli juuri niin kuin Sormunen asian ilmaisee.
TPS:n mestaruuskeväänä Suikkanen sanoi toimittajalle ennen playoffseja: kirjoita sinne lehteen, että TPS on keväällä suomenmestari (tai jotain sinne päin).
Vai pitäisikö olla normaali suomalainen urheilija, eli ''katsotaan nyt, vaikea sanoa, kun siellä on kova kisa tulossa, mutta yritän tehdä parhaani''.
aaaaaaaaaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaSaahan sitä kaikkea haluta...
Taitaa Jokereilla ja HIFK:lla olla ennen joulua uudet valmentajat