HIFK:n rutiini ja tehot liikaa Lukolle
Lukon ja HIFK:n ottelut ovat viime aikoina olleet intensiivisiä ja korkeatasoisia. Perjantainen mittelö ei ollut poikkeus, vaan yleisö sai pääsylipuilleen vastinetta. Lukon 2-5-kotitappioluvut eivät kerro koko totuutta tasaisesta kamppailusta.
Ennakko:
Helsingin IFK ja Rauman Lukko olivat kohdanneet tällä kaudella jo kolmasti. Molemmat joukkueet olivat voittaneet kotiottelunsa, eli IFK kahdesti ja Lukko kerran. Lukon selkeä tavoite oli ottaa jälleen voitto ja jatkaa hyvien kotiottelujen sarjaa. Joukkueitten kohtaamiset ovat viime vuosina olleet erittäin sähköisiä ja pelillisesti tiukkoja kamppailuja ja sellaista oli lupa odottaa perjantai-illassa nytkin.
Ratkaisut:
Ottelun ennakko-odotuksissa ei jouduttu pettymään. Molemmat joukkueet olivat erittäin kovalla latauksella liikkeellä. IFK sai ottelun alussa luistimensa sukkelammin liikkeelle, ja tekikin ottelun avausosuman. Raumalaiset eivät tilannetta kauaa surkutelleet, vaan kotijoukkue teki vimmatusti töitä ja pystyikin tasoittamaan 11:een avauserän viimeisellä minuutilla.
Toisessa erässä homma jatkui vähintään yhtä huikeana kuin avauserässäkin, vauhtia ja tiukkoja tilanteita nähtiin solkenaan. Huolimatta kovasta vauhdista, kumpikin joukkue pelasi puolustuspelinsä erittäin mallikkaasti. Lukolla oli vielä toisen erän lopussa mahdollisuus tehdä ylivoimaosuma, kun se pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan, mutta helsinkiläisten puolustustaistelu onnistui hyvin.
Lopullinen ratkaisu nähtiin päätöserässä. Ensin Lukon maalivahdille Mika Noroselle sattui pieni lapsus ja 1-3-osuma livahti Norosen selän taakse helposti. Ja kun vielä IFK kaunisteli loppunumeroita kahdella maalilla, joista molemmat tehtiin tyhjään maaliin, oli ottelu ratkaistu.
Kommentit:
IFK:n hyvin pelanneesta joukkueesta voidaan nostaa esiin kolmoskentän pakkiparissa pelannut Mikko Kousa. Maajoukkueeseen murtautuneen Kousan tekemä 1-2-osuma oli vierasjoukkueelle tärkeä.
- Oli todella hyvätasoinen peli, meiltä kuitenkin hieman kärsivällisempi esitys kuin Lukolta, Kousa kehaisi.
- Onhan nämä pelit aina olleet sytyttäviä kamppailuja. Jostain syystä Lukko sytyttää meidät. Molemmat pelaamme fyysistä kiekkoa, analysoi Kousa.
Lukon ykköskentän laituri Janne Keränen myönsi IFK:n olleen niukasti parempi. - Tiukka peli, jossa paikkoja oli meilläkin. Naapurille kiekko pomppi nyt hiukan enemmän, harmitteli Keränen.
- Meillä on hyvä draivi päällä ja kun vielä saadaan viimeiset säädöt kohdilleen, niin meillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä, Keränen lupasi.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
HIFK-vahti Saksaan
Päättyneellä kaudella HIFK:n riveissä pelannut Dennis Endras siirtyy saksalaisjoukkue Adler Mannheimiin.
Wärn vaihtaa Pelicansin JYP:iin
Max Wärn on purkanut sopimuksensa Pelicansin kanssa. Rooliinsa tyytymätön hyökkääjä Lahdesta Jyväskylän JYP:iin.
HIFK hankki puolustajan
TPS:ssä kaudella 2008-09 pelannut Kyle Klubertanz palaa SM-liigaan, kun hän solmi vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa.
Pelicans palkkasi puolustajan AHL:stä
27-vuotiaalta Danny Richmondilta odotetaan monipuolisuutta. Vasemmalta laukova pelaaja allekirjoitti vuoden sopimuksen.
Espoon Bluesin Hakanpää NHL-sopimukseen
Espoon Bluesin puolustaja Jani Hakanpää on tehnyt NHL-sopimuksen St. Louis Bluesin kanssa.
Perttu Lindgren KHL:ään
Lukon keskushyökkääjä Perttu Lindgren siirtyy KHL-seura HK Atlant Mytishtshin riveihin.
Jokereille yliopistosarjan maalitykki - paikkaa Janne Lahden jättämää aukkoa
Helsingin Jokerit vahvistaa hyökkäystään 22-vuotiaalla Steve Mosesilla. Yhdysvaltain yliopistosarjoissa kiekkoilleen laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen.
Aittokalliolle NHL:n tulokassopimus
Tampereen Ilveksen maalivahti Sami Aittokallio on tehnyt tulokassopimuksen NHL:n Colorado Avalanchen kanssa, kertoo seura nettisivuillaan.
Ässille kaksi vahvistusta
Porin Ässät on solminut sopimukset Michael Ryanin ja Daniel Brodinin kanssa. Urheilujohtaja Mika Toivola kehuu miehiä koviksi hankinnoiksi.
Ässien hyökkäykseen NHL-voimaa
NHL:ssä 83 ottelua pelannut Michael Ryan pelaa ensi kaudella Porin Ässissä. Myös 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä Daniel Brodin pukee syksyllä patapaidan ylleen. Molempien sopimus on yksivuotinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.