Hiihtolajit |

Hiihtoliiton johto: Huolimattomuutta

Hiihtoliiton nykyinen johto myöntää urheilijoiden rahastosta lainaamisen. Johtajien mukaan kyse on ollut huolimattomuudesta, jota on pyritty viime aikoina kiireesti korjaamaan. Vastuuta sysätään kuitenkin edeltäjille.

Juha Viertola (Arkistokuva). Kuva: YLE

- Toimitusjohtaja Jari Piiraisen päätöksellä on aikoinaan lainattu 170 000 euroa, jotka silloin siirrettiin säätiön kassasta Hiihtoliiton kassaan. Viime keväänä tämä summa on maksettu takaisin säätiön kassaan, kun kassavaranto on sen sallinut, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Juha Viertola kertoo.

- Kyllä taustatotuus on se, että Hiihtoliitto oli viime vuonna hyvin, hyvin huonossa taloudellisessa tilanteessa, Viertola jatkaa.

Liiton puheenjohtajan Matti Sundbergin arvion mukaan euroja on otettu sieltä, mistä niitä on löytynyt. Koko ajan on toimittu hyvässä uskossa, että rahat hoidetaan takaisin korkoineen päivineen.

- Kun minä siihen törmäsin ensimmäisen kerran, niin ajattelin kyllä heti, ettei tämä ole välttämättä ihan hyvää käytäntöä, vaikka se ei ole välttämättä väärin. En osaa sanoa, kuinka monta vuotta sen on annettu jatkua. Puolitoista vuotta sitten päätös kuitenkin periaatteessa tehtiin, että tämä lopetetaan, korostaa Sundberg.

Hän muistuttaa, ettei menetyksiä ole tapahtunut eivätkä urheilijat ole menettäneet mitään. Pahemminkin olisi voinut käydä. Hiihtoliitto olisi esimerkiksi voinut mennä taloudellisen ahdinkonsa takia konkurssiin.

- Se olisi ollut tietenkin tavattoman kiusallinen tilanne, mutta uskon, että sekin olisi selvitetty jollakin tavalla, Sundberg toteaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Hiihtolajit

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä