Pesäpallo |

Hippoksella tahkottiin juoksuja urakalla

Jyväskylän Kiri ja Vimpelin Veto järjestivät Hippoksen yleisölle kunnon juoksujuhlan. Kotijoukkue taisteli urhoollisesti mukana, mutta lopulta Vimpelin rutiini oli sille liikaa.

Sami Haapakoski (Arkistokuva) Kuva: YLE

Avausjakson juoksujuhlat käynnistyivät ensimmäisen vuoron tasoittavalla, kun Juho Määttälä löi pallon maisemiin ja Eetu Karhulahti ehti ykköseltä asti kotiin. Määttälä itse paloi tilanteessa niukasti kolmoselle.

Vimpeli vastasi toisen aloittavalla, kun Henri Puputin ja Janne Mäkelän lyönnit veivät vierailijat johtoon.

Juoksujuhla jatkui vuorotahtiin ja Vimpeli oli menemässä menojaan, kun se meni kahden juoksun johtoon kolmannen vuoron alussa.

Hannu Kiukkosen läpilyönti takakentältä käänsi kuitenkin pelin tasoihin, ja kun Mikko Rantalahti kotiutti näpyllä Kiukkosen, mentiin Kirin johdossa neljänteen vuoroon.

Tunteet kuumenivat neljännessä vuorossa ja vierasjoukkueen lukkari Hannu Huuskoselle annettiin tilanteessa keltainen kortti. Kuumenemisesta huolimatta Vimpeli pystyi iskemään pelin tasoihin, kun Mikko Nikula kotiutti Puputin.

Kiri pääsi tasoittavalla vuorollaan pelaamaan vielä jaksovoitosta, kun Pasi Rajala saatiin yhden palon tilanteessa kolmoselle. Hannu Kiukkosen lyöntivuoro kuitenkin epäonnistui ja ensimmäinen jakso päättyi 5-5-tasalukemiin.

Vimpelin rutiini liikaa Kirille

Isännät saivat toiseen jaksoon lentävän lähdön, kun Rantalahti näpäytti illan toisen juoksunsa. Vimpeli pääsi kuitenkin halvalla tasoihin, kun Janne Heimonen päästi vapaataipaleella Sami Haapakosken kotiin.

Kiri pysyi taistelussa pitkään mukana, mutta lopulta helpot virheet käänsivät pelin Vimpelille. Vierasjoukkue iski toisessa vuoroparissa peräti kolmesti.

Kolmannessa vuorossa Kirin selkä katkesi lopullisesti, kun Vimpeli löi kaksi juoksua ja sai yhden harhaheitolla. Kalle Virolainen kaunisteli vielä lukemia viimeisessä vuorossa, mutta yksi lyöty juoksu oli laiha lohtu. Loppulukemat Hippoksella olivat 0-1 (5-5, 2-7).

- Alla kaksi huonoa peliä ja nolla pistettä, niin päätettiin että voittoa lähdetään hakemaan. Ihan tyytyväisiä ollaan voittoon, Vimpelin Sami Haapakoski kommentoi.

- Saatiin peli hyvin rullaamaan toisella jaksolla. Ensimmäisellä jaksolla odotettiin, että peli lähtisi rullaamaan, mutta Kiri tuli koko ajan tasoihin. Toisella jaksolla lyöntipeli toimi hyvin, ja ulkopeli meillä on ollut koko ajan pitävää, kärkimies jatkoi.

Kirin leirissä pettymys tappion jälkeen oli kova.

- Pelattiin toisen jakson toiseen vuoroon asti hyvää peliä etenkin sisällä. Ulkopelissä ei räpylä sitten ihan kestänyt. Annettiin Vimpelille pari alle ja sen jälkeen Vimpeli löi tosi hyvin. Pariin räpylävirheeseen ratkesi peli, Kirin Perttu Hautala harmitteli.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Näkökulma: Leijonat käänteistodellisuudesta

Juhamatti Aaltonen juhlii voittomaalia.

Leijonien ykkösketju on hyvin epäsuomalainen. Ja se saattaa olla avain jymypaukkuun Tukholmassa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä