Ralli |

Hirvosen voitto meni diskaukseen

Mikko Hirvosen tulos Portugalin MM-rallissa on hylätty. Hirvonen suljettiin tuloslistalta rallin jälkeisessä teknisessä tarkastuksessa löytyneiden epäselvyyksien vuoksi. Rallin voitti lopulta Norjan Mads Ostberg.

Mikko Hirvonen
Kuva: Citroen Press

Mikko Hirvonen juhli Portugalin MM-rallin voittoa sunnuntaina - turhaan. Rallin jälkeen tehdyssä rutiinitarkastuksessa FIA:n toimitsijat löysivät kaksi luokituspapereiden vastaista osaa: kytkin ei vastannut rakenteeltaan luokitusta ja turbon turbiinipyörän halkaisija ylitti määrämitan. Hirvosen tulos on hylätty rikkeiden vuoksi.

Citroenin tallipäällikkö Yves Matton on jo päättänyt valittaa tuomiosta. Mattonin mukaan Citroen ei ole saanut minkäänlaista etua raportoitujen tekijöiden vuoksi.

Voitto olisi ollut ensimmäistä kauttaan Citroenilla ajavalle Hirvoselle ensimmäinen uudessa tallissa. Portugalin MM-rallissa kolmoisvoiton vie nyt Ford-talli. Ykkössija ja suurin pistepotti menevät Fordin norjalaiskuljettajalle Mads Östbergille, jolle voitto on hänen uransa ensimmäinen.

Kommentoi aihetta

(37 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



MrHenkka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miten tää voi olla ees mahdollista? Kuin juur nyt oli sellaset osat, mitkä ei vastannut sääntöjä? Mahtoiko Loebil olla samanlaiset osat...


Eikka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Noh noh, onhan niitä kisoja vielä ,ja se hyväpuoli ,että niihin osallistuu vain kaksi mailman kehnointa automerkkiä tosissaan ,sitikka ja voorti.

Seuraavalla kerralla tulee varmasti voitto sille ,joka pysyy maito-auton kannassa maaliin saakka.


Vasenkäsi-Vatanen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hirvonen uhkasi kultapoika Loebin asemaa lajin kuninkaana, joten pitihän asialle jotain tehdä. Vastaavia juttujahan tapahtui Loebin edellisellekin tallikaverille.


Jussi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei voi olla totta. Eilen ennen viimeistä erikoiskoetta kävi mielessä, että tietenkin autosta löytyy jotain sääntöjen vastaista. Moinen ajatus unohtui hyvin nopeasti ja olin iloinen kun Mikko. Huh, no ei voi mitään. Onnittellut Madsille ja Jevgenille...


Säännöt koskevat kaikkia!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko osaa vaihdettu kauden aikana?

Jos ei ole!

Kaikki Citikan tämän kauden voitot on mitätöitävä ja harkittava vakavasti tallin sulkemista MM-sarjasta, kuten Toyotalle tehtiin muistaakseni vuonna yks ja kaks.




Tuoreimmat aiheesta: Ralli

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä