Lontoo Sulkapallo |

Historiallinen olympiakulta jäi kahden pisteen päähän - uusi yritys Riossa?

Lee Chong Wei toivoo pystyvänsä jatkamaan uraansa vuoden 2016 olympiakisoihin. Niin toivoo myös koko Malesia.

Lee Chong Wei
Lee Chong Wei. Kuva: AFP / Lehtikuva

Malesian sulkapallotähti Lee Chong Wei pohtii uransa jatkoa. Ville Långin Lontoon olympiakisoista avausottelussa pudottanut Wei kärsi karvaan tappion loppuottelussa ja Malesian historian ensimmäinen olympiakulta jäi vain kahden pisteen päähän.

Wei on kertonut, että saattaa jatkaa olympiakullan metsästystä vielä neljän vuoden päästä Riossa. Vuoden 2016 kisoissa malesialainen olisi 33-vuotias. Sulkapalloilijat jatkavat harvoin uriaan yli 30-vuotiaiksi.

- Jos loukkaantumisia ei tule, yritän jatkaa vuoteen 2016, Lontoossa ykkössijoitettuna pelannut Wei kertoi medialle palatessaan kotiin.

Malesia on voittanut olympiakisoissa yhteensä viisi mitalia, mutta jäänyt kokonaan ilman kultaa. Wei on maan historian menestynein olympiaurheilija kahdella hopeamitalillaan.

Lontoon sulkapallomestariksi pelasi kiinalainen Dan Lin, joka juhli olympiakultaa myös neljä vuotta sitten Pekingissä. Lin peittosi Wein tiukassa loppuottelussa pistein 15-21, 21-10, 21-19.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Markku

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yle tarjosi harvinaisen tilaisuuden seurata maailman huippusulkapalloa. Kiitos siitä! Todella nautittavaa, vaikka seuraaminen oli vaikeaa, kun ei tiennyt täsmälleen, milloin sulkapallonautintoa on tarjolla. Myös ottelujen tarjoaminen ensimmäisestä tai toisesta erästä loppuun koko ottelun sijasta jäi harmittamaan. Erityiskiitos asiantunteville selostajille, jotka kertoivat tyhjentävästi ja selkeästi lajin teknisiä ja taktisia kuvioita pelin tiimellyksessä. Nämä ansiokkat selostukset avasivat sulkapallopelin aivan uudella tavalla tällaiselle tavalliselle katsojalle.

Terveisin

Markku Poutala


nettiaikaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tuolta suorat nettilähetykset osiosta löytyi helposti linkit matseihin. Näiden kahden finalistin lähes kaikki pelit tuli sieltä katseltua ja muutama muu päälle muista sarjoista. Harmittavasti matsit vain olivat ilman selostusta, sillä tämä Ylen selostaja todellakin osaa asiansa.




Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä