Mestarien liiga |

HJK veivasi islantilaiset suohon - 7-0!

HJK aloitti Mestarien liigan karsinnat todella vakuuttavasti. Islantilaisesta vastustajasta ei Töölössä juuri vastusta ollut.

Juho Mäkelä iski hattutempun
Juho Mäkelä juhli hattutemppua Töölössä. Kuva: Lehtikuva

Klubi aloitti toisen karsintakierroksen ensimmäisen osaottelun maalikarkelot jo 13. minuutilla Juho Mäkelän toimesta.

Ensimmäistä peliään HJK-paidassa pelannut Mika Väyrynen onnistui heti ensimmäisessä pelissään, kun hän pääsi iskemään 2-0:aan rankkarista. Nämä olivat myös taukolukemat, vaikka kotijoukkue oli kenttätapahtumissa selvästi vahvempi.

- Saatiin nopeasti 2-0 ja he joutuivat avaamaan peliään. Tehtiin seitsemän maalia, mikä on aina kova europeleissä, avausottelunsa Klubin paidassa pelannut Väyrynen kertoi.

Toisella puoliajalla Joel Pohjanpalo onnistui kahdesti maalinteossa. Lisäksi hän järjesteli paikkoja muille. Rasmus Schüller nautti tarjoilusta ja iski 4-0-maalin.

Juho Mäkelä sai ottelun viimeisen vartin aikana hattutempun täyteen. Viimeeksi hyökkääjä on iskenyt kolme maalia samassa ottelussa vuonna 2010 VPS:ää vastaan.

- Aivan uskomaton ilta. Kylmät väreet tässä lopussa, kun näki mitä tämä merkitsi kannattajille. Ja meille se merkitsee vielä enemmän. Tänään oli hieno ilta suomalaiselle jalkapallolle, maalitykki kommentoi.

7-0-tulos antaa HJK:lle toiseen, viikon päästä pelattavaan vierasotteluun loistavat asetelmat.

Kommentoi aihetta

(43 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.




Arsene

Ilmoita asiattomasta kommentista

Käsittämätöntä, ettei suomalaisjoukkueiden MESTAREIDEN LIIGAN pelejä televisioida!


Ei huolta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä ne tullaan televisioimaan. Sinne on kuitenkin vielä pitkä matka, viimeksi suomalaisjoukkue on päässyt Mestareiden liigaan 1998.



nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olisihan tuo kiva nähdä näitä karsinta vaiheen pelejä, jos nyt ei ihan ensimmäisen tai toisen karsinta kierroksen otteluja. Kolmas kierros tai nyt viimeistään playoff-kierroksen ottelut olisi kiva nähdä YLEltä. Vaikka en tiedä kenelle kuuluvat oikeudet karsintavaiheessa, ei sen väliä onko Mestareiden Liigan vai Eurooppaliigan playoff-kierros, jos suomalaisjoukkue on mukana.



Kehä kolmosen ulkopuolelta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Reilut 600 kilsaa futismatsiin keskellä työviikkoa on aika paljon.

HJK voisi edes kuvata amatööritasolla ja laittaa streamia nettiin, 10e maksu esimerkiksi.



supermarko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Klubi oli vakuuttava ja tunnelma paikanpäällä parempi kuin yhdessäkään geneerisessä lätkämatsissa... mikä tahansa Champions liiga-menestys on isompi juttu kuin jonkun mikkihiirilajin (lätkä, kyykkä, pesis, mölkky jne.) maailmanmestaruus.



plaaah

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hahaaha joku suomi-futis :DDD Kyl se vaan kertoo ketkä pärjää maailmalla eli suomalaiset lätkänpelaajat!! Ei paljo litmasia näy


hahahahahahahahaha

Ilmoita asiattomasta kommentista

kyl ny lätkän MM-kisojen voitto on suurempi juttu ku joku mestarien liigan voitto ja miten muuten suomi voi olla pesiksen maailmanmestari ku sitä pelataa vaa suomes ja luuletko että joku HJK voi voittaa mestarien liigan mahdollisuusprosentti että HJK pääse edes sinne on 1%


CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

No joha on poijaalla jutut.Maailmassa pelaa lätkää tosissaa n.10.maata.Jalkapalloa pelaa ykköslajina niistäkin kaikki muut paitsi Kanada,Usa ja tietenkin Suomi! Sitten kun muistetaan,ettei jääkiekko ole Usa´n ykköslaji,niin jää 2!! Koko muu maailma pelaa tosissaa jalkapalloa,paitsi nämä 3. Että sillee....


Hmm...

Ilmoita asiattomasta kommentista

@CFC the blues:lle

Ai vain 10:ssä maassa pelataan lätkää tosissaan?! Miksi itse saan kokoon paljon enemmän maita?!? USA, Kanada, Venäjä, Suomi, Tshekki, Ruotsi, Slovakia, Norja, Sveitsi, Saksa, Latvia, Tanska, V-Venäjä, Ranska,... Ja tällä hetkellä jopa Koreassa yritetään tosissaan nostaa lätkän tasoa, syynä vuoden 2018 talviolympialaiset jotka järjestetään Etelä-Koreassa. Isäntämaa kun pääsee tasostaan huolimatta mukaan. Ainaki lätkään.


anti-futis ja anti-lätkä

Ilmoita asiattomasta kommentista

joku lätkän mm ei todellakaan ole isompi juttu kuin eurooppa cup futiksessa. Ja sitäpaitsi inhoan futista mutta lätkäjuntitkin vois vähän terävöittää ajatustenkulkuaan. Euroopassa on futispelaajia enemmän kuin lätkässä koko maailmassa


tipe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomalaisjoukkueiden torstain Eurooppa-liigan otteluista olisi tarjolla tv-kuvaa. YLE voisi tehdä sen verran suomalaisen jalkapallon eteen, että hankkii edes yhden ottelun näkymään myös tänne. Kovia vastustajia ainakin tarjolla Rapid Bukarestista aina FC Twenteen.


TomiP

Ilmoita asiattomasta kommentista

YLE:n rahoja ei pidä tuhlata mihinkään surkeaan potkupalloon. On säästetty jo nyt oikeasta urheilusta. Missään nimessä potkupalloon ei pidä laittaa senttiäkään lisää. Mestareiden liigaan tuhlataan jo nyt tarpeeksi. Se YLE vois luovuttaa suosiolla kaupallisille.





kotimainen futis

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eikö YLE saisi omat takaisin televisioinnista myymällä tuon tv-kuvan eteenpäin tai ainakin vierasottelun tv-kuvan vastavuoroisesti vaihdossa takaisin?

Onko nämä nyt niin kallista televisioida, kun kaikkialla muualla Euroopassa nämä omien joukkueiden eurocupit televisioidaan lähes poikkeuksetta? Tuskin Suomessa kummoinen kilpailu oikeuksista on, kun kerran yksikään kanava ei näitä näytä.

Suomalaisten CL ja EL -pelit televisioon!


Jore

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ehdottomasti samaa mieltä. Matsit telkariin ja heti. Tämä Jalkapallo on kuitenkin urheilun lisäksi myös osa eurooppalaista kulttuuria. Onneksi" politiikkaväestä" edes nykyinen kulttuuriministeri ymmärtää jalkapallon merkityksen. PS. Hänen poliittiseen kantaan en tässä yhteydesä ota mitään kantaa.


nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Veikkaisin, että satsaus itse televisiointiin saattaisi olla melko suuri verrattuna siihen paljonko katsojia mahdollisesti ottelu keräisi, vielä kun muistetaan, että satsaus olisi mahdollisesti vain yhden ottelun arvoinen. Tosin Eurooppaliigan televisio-oikeudet taitavat olla vapailla markkinoilla tällä hetkellä Suomessa niin voisi ollakin mahdollista, että YLE näyttäisi suomalaisjoukkueiden lohkovaiheiden pelit, jos sinne joku selviää? Mestareiden Liigaan asti, jos HJK menee niin sehän on selvä, että niitä pelejä tullaan näyttämään. Varmaan 500 000 - 800 000 voitaisiin saada katsojia telkkariin kautta, jos vastustaja on "tuttu", mutta vastustajan ollessa suurelle yleisölle nimetön seura niin olisi alhaisempi. Ehkä HJK - Schalke on hyvä osoitus viime vuodelta.


Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä