Veikkausliiga |

HJK:lle pistemenetys kotona, VPS jatkaa vahvasti

Kolmen maalin Shane Robinson ampui Hakan voittoon. Honka voitti ja teki kolme maalia vain 602 katsojan todistaessa.

Honka Jussi Vasara 25062012
Hongan avausmaalin tehnyt Jussi Vasara taituroi, vastassa FC Lahden Jani Bäckman. Kuva: Lehtikuva

Helsingin Jalkapalloklubi koki kauden ensimmäisen pistemenetyksensä kotikentällä, kun se pelasi maalittoman tasapelin Turun Palloseuran kanssa Töölön stadionilla maanantaina.

Ensimmäinen kotitappiokaan ei ollut kaukana, sillä TPS sai rangaistuspotkun viisi minuuttia ennen loppua Tuomas Kansikas kaadettua maalia kohti rynnineen Petteri Pennasen. HJK:n maalivahti Ville Wallen kuitenkin torjui Jaakko Nybergin rankkarin.

Vaasan Palloseura pelasi jo viidennen peräkkäisen tappiottoman ottelunsa, kun se jakoi pisteet Interin kanssa maalein 1-1 Turussa. VPS:n Steven Morrissey meni Veikkausliigan maalintekijätilaston kärkeen iskemällä vieraille johtomaalin jo kuudennella minuutilla kauden yhdeksännellä täysosumallaan.

Viides peräkkäinen voitto jäi kuitenkin VPS:ltä ottamatta, sillä Mika Ojala tasoitti loppunumeroiksi 1-1 toisella jaksolla.

Espoossa Honka voitti tapahtumarikkaan ottelun FC Lahtea vastaan maalein 3-2. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin kaksi ulosajoa ja kolme maalia, ja toisella jaksolla lahtelaiset nousivat vielä taistelemaan sarjapisteestä, vaikka Honka karkasi kahden maalin etumatkalle.

Hongan johto piti FC Lahden loppurynnistyksestä huolimatta. Espoolaisten voittoa seurasi todella vaatimaton yleisömäärä, 602 maksanutta katsojaa.

Valkeakoskella Haka otti arvokkaan 3-1-kotivoiton JJK:sta. Ottelun ehdoton sankari oli Hakan kaikki maalit tykittänyt Shane Robinson.

Kun niin sarjajumbo Jaro kuin toiseksi viimeinen KuPS ja kolmanneksi viimeinen Haka voittivat kotiottelunsa, sarjan alapäässä tilanne on todella mielenkiintoinen: kärkiviisikon alapuolella seitsemän joukkuetta on viiden pisteen sisällä

Veikkausliigan tilanne 25.6.:

HJK1491424-1028
FC Inter1382325-1126
IFK Mariehamn1373319-1424
VPS1363415-1021
MYPA1362511-920
TPS1252515-1317
FC Honka1352612-1817
JJK1352620-2717
FC Lahti1451813-2116
Haka1350816-2115
KuPS1433817-2112
FF Jaro1333710-2212

 

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

näillä mennään

Ilmoita asiattomasta kommentista

Taitaa EM-kisoissa joukkueiden harjoituksia olla seuraamassa enemmän ihmisiä kuin veikkausliigan täydellä kierroksella yhteensä.602 katsojaa,siitähän taitaa olla vain mahdollisuus päästä ylöspäin vai kuin on?Taitaa matka olla pitkä ja kivinen,jotta vuonna 2020 ollaan euroopan kymmenenneksi paras maa,kuten palloliitto julisti.


tepsifani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yllättävää, että Nyberg ampui rankkarin. Olisi voinut laittaa viimeksi onnistuneen Juho Lähteen, mutta hän ei jostain syystä ollut kokoonpanossa. Tyytyväinen täytyy kuitenkin olla kun viime kauden Helsingin visiitillä tuli tappio lukemin 6-0, joten siihen nähden tämä oli paljon parempi tulos ja kierroksen kaikki muutkin ottelut päättyivät tällä kertaa suotuisasti.


tepsifani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kummallista muuten, että YLE ei ole maininnut mitään siitä, että ottelu Inter-VPS pelattiin pitkästä aikaa Veritas Stadionilla.

Kyllähän Veritas on nimenomaan jalkapallostadionina parempi kuin Paavo Nurmi, mutta olisi vielä parempi, jos Paavo Nurmen tulostaulu siirrettäisiin sinne. Mutta on sillä varmaan Paavo Nurmellakin käyttöä. Se on kuitenkin paljon hienompi kuin Veritaksen tulostaulu.


Artsikka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Katselin eilistä HJK-TPS peliä, niin ottelu oli huomattavasti tasokkaampi kuin aikaisempi katsomani peli alku keväästä. Olosuhteilla oli tähän varmasti vaikutusta, kun kenttä ei näyttänyt perunapellolta.

Olen samaa asiantuntijoiden kanssa, että tarvittaisiin tekonurmia Suomen futiskentille, jotta voitaisiin pelata muutakin kuin pitkää palloa. Peli olisi huomattavasti viihdyttävämpää ja se toisi katsojia lisää peleihin.

Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä