Jalkapallo |

Hollannin maajoukkuepuolustaja Aston Villaan

Ron Vlaar siirtyy Feyenoordista valioliigaseura Aston Villaan.

Hugo Postiga tälläsi pallon kohti maalia. Ron Vlaar tuijottaa vieressä voimattomana.
Ron Vlaar. (vas.) (Arkistokuva) Kuva: EPA

Valioliigaseura Aston Villa on tehnyt neljän vuoden sopimuksen hollantilaisen Ron Vlaarin, 27, kanssa. Birminghamilaisseura maksaa puolustajasta neljän miljoonan euron siirtokorvauksen Feyenoordille.

Vlaar ei matkusta sunnuntaina hollantilaisseuran mukana Kiovaan, jossa joukkue kohtaa Kiovan Dynamon Mestarien liigan karsinnassa, vaan hän menee maanantaina Birminghamiin lääkärintarkastukseen.

Hollantilaisseuran tekninen johtaja Martin van Geel pitää puolustajan lähtöä suurena menetyksenä.

- Ron on ollut joukkueemme kulmakiviä pitkään. Hän oli kapteeni ja todellinen johtaja, ja pelasi huikean viime kauden. Hänen kokemuksensa ja johtajuutensa lähtö on kova menetys seuralle. Ron antoi seitsemän vuotta sydämensä ja sielunsa seurallemme, joten me annamme hänelle nyt mahdollisuuden ottaa seuraava askel, van Geel kommentoi seuran verkkosivuilla.

- On vaikeaa lähteä Feyenoordista, koska annoin koko sydämeni tälle seuralle. Olen kokenut ylä- ja alamäet tämän joukkueen kanssa. Valioliigassa pelaaminen on minulle kuitenkin eräänlainen unelmien täyttymys, Vlaar kertoi.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

No niin.Taas yksi esimerkki valioliigan tasosta.Tyyppi lähtee Villaa,vaikka olisi entisen joukkueensa kanssa taistelemassa kapteenina eurokentillä! Luullakseni hyvä diili Villalle toho rahukkii.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

NHL

Chicago vahvempi huikeissa maalijuhlissa

Chicago Brent Seabrook

Brent Seabrook laukoi Chicagon 6-5-jatkoaikavoittoon Bostonissa. Chicago tasoitti Stanley Cup -finaalisarjan voitot 2-2:een.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä