Hollantilaisratsastaja löysi uuden tähtiratsun
Jos hakee hakukoneella nimen Edward Gal, saa eteensä hollantilaisen ratsastajan ja Totilas-nimisen hevosen huippusuorituksia videoina.
Maailmanennätyksiä rikkonut parivaljakko ei ole enää yhdessä, sillä huippuratsu myytiin Saksaan. Galilla on nyt kuitenkin uusi kilpahevonen, Undercover, joka Lontoon olympiakisoissa on osoittanut, että siitäkin löytyy ainesta.
Ratsukko sai koulukisan finaalissa tuloksen, johon kelpaa olla tyytyväinen, tulos oli yli 80 prosenttia.
- Olen todella tyytyväinen, tämä oli uusi kur-ohjelma ja ensimmäinen kerta kun ratsastin sen tällä hevosella. Minulla on ollut se vain seitsemän kuukautta ja yhteistyömme alkaa sujua, Gal sanoi.
Undercover on välillä ratsastajan mukaan pieni kuumakalle, ja Gal sanoi, että radalla sitä saa välillä pidätellä.
- Hevonen haluaa aina mennä, joskus jopa vähän liikaakin. Ensi vuonna se on varmasti jo parempi. Voin olla 80 prosentin tulokseen todella tyytyväinen.
Gal on todella saanut hevosesta paljon irti vain reilussa puolessa vuodessa. Undercover on kuulemma oppivainen ja siltä se todella kuulostaakin.
- Kun sain hevosen, se teki vain pari askelta piaffea, eikä osannut ollenkaan laukanvaihtoja askeleessa, Gal kertoo.
Näetkö teillä hienon tulevaisuuden hevosen kanssa?
- Kyllä, todellakin!

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.