MM-jääkiekko 2012 |

Huikea Malkin nöyryytti Leijonia välierässä

Venäjä kukisti Suomen jääkiekon MM-välierässä 6-2 ja sai makean revanssin viime kevään pettymykselleen. Leijonien peikkona oli maailman tämän hetken paras jääkiekkoilija Jevgeni Malkin, joka taituroi hattutempun.

Jevgeni Malkin tuulettaa kolmannen maalinsa jälkeen Venäjä-Suomi -jääkiekko-ottelussa.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomi vastasi ottelun avausmaalista. Vahvaan vireeseen yltynyt Jesse Joensuu riisti kiekon hyökkäyspäässä, ja tarjoili Janne Niskalalle, jonka kuti kimposi Denis Kokarevin mailasta ylänurkkaan.

Erätauolle mentiin kuitenkin Venäjän johdossa, kun NHL:n pistepörssin voittanut Jevgeni Malkin taituroi kaksi maalia. Pittsburgh-hyökkääjä rankaisi Leijonia kahdesti napakalla laukauksellaan aivan maalin edustalta.

Toisessa erässä Venäjä näytti menettävän supertähtensä sairastuvalle, kun Malkin kaatui kovasta vauhdista päin laitaa. Käteään pidellyt hyökkääjä poistui suoraan pukukoppiin, ja Joonas Järvinen rangaistusaitioon, vaikka tilanteessa ei ollut juuri lainkaan kontaktia.

Leijonat selvitti alivoiman, mutta hetkeä myöhemmin Aleksander Ovetshkin ohitti Petri Vehasen tarkalla rannelaukauksellaan. Malkin palasi vielä erän lopussa kaukaloon ja ratkaisi ottelun tulittamalla 4-1-lukemat ja hattutempun ylivoimalla.

Päätöserässä Punakone viimeisteli Leijonien nöyryytyksen iskemällä kahdesti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Mikael Granlund teki Suomelle vielä lohdutusmaalin ohjaamalla Joonas Järvisen laukauksen Venäjän maaliin. Leijonat nöyrtyi kuitenkin MM-välierässä 2-6-lukemin.

Suurimpien NHL-tähtiensä lisäksi Venäjän parhaimmistoon kuului maalivahti Semjon Varlamov. Lähes 30 kertaa torjunut Colorado-vahti pesi virkaveljensä Vehasen selvästi välieräkamppailussa. Uskomatonta turnausta pelaava Malkin on kerännyt ennen loppuottelua tehot 10+8.

Venäjä kohtaa sunnuntain loppuottelussa voittajan Tshekin ja Slovakian välierätaistosta. Suomi pelaa pronssiottelussa kello 16, ja maailmanmestari ratkotaan kello 20.30 alkavassa finaalissa.

Kommentoi aihetta

(62 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jaa, ketkäköhän saavat jäädä katsomoon istumaan pronssipelissä? Salmela otetaan kuitenkin mukaan 8 pakiksi, mutta nostettaisiinko Tuppurainen mukaan?



Totuus tuli ilmi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Siinä se nähtiin liian suuri materiaaliero, aina ei voida voittaa joukkuepelillä. Suomi on pahasti jäljessä materiaalissa näitä huippumaita. Jos rosterista ei löydy yhtään NHL-pakkia on asiat huonosti, toivottavasti Suomi saa Määtästä ja Vatasesta semmoisen.

Venäjän taitoa ratkaisi, Venäjä pokkaa kultaa huomenna.

Suomi-Slovakia pronssipelissä.


JK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Venäjä oli maalien edessä parempi.

Venäjän hyökkäyspään maalinedessä todella tehokas ja Suomen pelaajat hyökkäysmaalin edessä surkean huonoa viimeistelyä.

Varlamov oli Vehasta parempi.

Ensimmäinen peli turnauksessa, jossa Väänänen ja Järvinen ei onnistunut oman maalin edessä varsinkin Väänänen.

Väänänen ja Vehanen ratkaisi Venäjän 2 ensimmäistä maalia, mutta pitää samassa muistaan maalintekijä Malkin joka on tämän hetken parhaimpia ellei paras maalintekijöitä koko mailmassa.

Seuraavaan peliin kannattaisi laittaa Jalonen joukkue eri muotoon.

Maalille Rämö ja varalle Vehanen

Puolustajat:

Väänänen-Järvinen

Jaakola-Kukkonen

Mäenpää-Hietanen

Niskala

Salmelaa ei suomen joukkue kaipaa.

Hyökkäykseen Immosen tilalle Tuppurainen kokoonpanoon.

1-ketju. Tuppurainen-Koivu-Jokinen

2-ketju. Granlund-Filppula-Pesonen

3-ketju. Kiiskinen-Kapanen-Komarov

4-ketju. Pihlström-Kontiola-Joensuu

13 hyökkääjä Pyörälä



ööööö

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joo, mut kyl punakoneen osat oli tänään myöskin Hanhen Hannuja. Luonnottoman korkea osumaprosentti, reippaasti normaalin ulkopuolella.

Leijonien osumatarkkuus taas oli aivan liian huono. Tässä ratkaisun tärkeimpiä avaimia.

Salmelaa ei tosiaan kaivata maajoukkueeseen sikailemaan.


Hellurei ja hellät tunteet!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joo. Tosiaankin se on niin, että pelkällä joukkuepelillä ei voi aina voittaa joukkuetta, joka on täynnä uskomatonta yksilötaitoa! Siis kyllähän toki meilläkin taitavia pelaajia on (esim. Koivu, Granlund, Filppula), mutta ei kukaan noista (ikävä kyllä) ole Malkinin veroinen kaveri.


Suomi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei voi minkään! Vehanen ei ollu kyl tänään parhaimmillaan maalilla, pari helppoo meni! Toivottavsti suomi vie pronssit huomenna! Seki olis kova saavutus!


Donkkarifan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sieltä on Tshekki tulossa vastaan! Helppo peli ei ole tulossa.

Mutta nyt kun aloit Vehasesta ja maalivahdeista yleensäkin puhumaan, niin tuli vain tässä ajatus, että jos Vehanen olisi onnistunut tässä pelissä, ja Suomi olisi voittanut, ja JOS Pete olis pelannut finaalista kaksi erää loistavalla tasolla, niin hänet olisi luultavasti palkittu turnauksen parhaana maalivahtina. Nyt olen täysin varma, että jompikumpi finaalissa pelaavista maalivahdeista (Laco, Varlamov) tulee olemaan turnauksen paras maalivahti.


weckman

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pelin käännekohta oli Koivun turha jäähy, sen aikana tehty maali käänsi pelin Venäjälle.

Koivu on rankasti yliarvostettu.




joope

Ilmoita asiattomasta kommentista

Siis pelin käännekohta oli, kun Koivu ei saanu sisään hyvästä paikasta 2-1 tappiotilassa, jolloin pelin hallinta oli viä Suomella täysin, mutt kun ei tehny, niin vastustajaja tekee ja menee hallintaan..


Siffe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Peli ratkaistiin eka erän loppupuolella mainoskatkon jälkeen. Venäjä muutti pelaamistaan. Erän alku pelattiin normaalisti. Suomi sai hyökätä "tiiviinä viisikkona" kuten johtavien kiekkoanalyytikkojen määritelmä kuuluu. Em. ajankohdan jälkeen Suomen tiiviit viiskot yllätettiin kerta toisensa jälkeen housut kintuissa.

Terävillä pitkillä avauksilla pystyyn löydettiin monta kertaa vapaa pelaaja. Juuri tällaisen tilanteen jälkeen Malkin teki ensimmäisen maalinsa.

Vilkaisin itseään johtavaksi analyytikoksi kutsuvan henkilön raporttia. Hän sanoo, ettei Venäjä pelannut kovin kummoista pelia; kehui toki hyvää puolustuspeliä (puolustuspeliä on pakko kehua, kun Suomi sai aikaan vain kaksi maalia). Venäjä teki kuusi maalia, mutta pelasi silti huonoa hyökkäyspeliä; ei oikeaoppisia hitaita lähtöjä, ei levitystä sinne ja tänne, ym. Nuo kuusi maalia tehtiin siis täysin tämän johtavavan analyytikon oppien vastaisesti. Ei noin voi pelata, saati voittaa.


vaari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä suomi oli parempi 5-5 pelissä. Vehanen alisuoritti, Varlamov oli hyvä. Venäjä teki joka paikastaan maalin, ja teki vaikkei ollut paikkaakaan.

Valtteri Filppula on kyllä kehittynyt hurjasti. Granlund on ihan hyvässä vireessä, Pesonen on syväjäässä, ollut koko kauden. Pronssipeliin vois heittää Filppula-Koivu-Granlund. Jokinen ja Pesonen huilimaan, liian raskaat jalat.


KMA

Ilmoita asiattomasta kommentista

Venäjä joka osa-alueella parempi ja ansaitsi voittonsa. Granlund täysin pimennossa kuten koko turnauksessa, täysin vanhoilla meriiteillä joukkueessa.


Pena

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomi teki tällä kokoonpanolla maksimaalisen suorituksen. Yksittäisiä pelaajia tai ketjuja ei voi syyttää tappiosta. Suurimman vastuun finaalipaikan menettämisestä kantaa valmennusjohto, joka epäonnistui ottelun kokoonpanon ja ketjujen nimeämisessä. Kolmannessa erässä ketjut sitten paniikissa sekoitettiin ja sieltähän se Granlundkin maalin räppäsi. Jospa pronssipeliin lähdettäisiin tuoreilla miehillä ja ketjuilla. Venäjäkin olisi ollut kaadettavissa optimaalisella kokoonpanolla.


Parempi voitti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Parempi voitti mutta silti mielestäni Suomi pelasi hyvän pelin. Mutta niin kuin aina, maalit ratkaisee ja viimeistely oli Venäjällä huippuluokkaa. Positiivistä oli että ei edes 4-1 tilanteessa ollut mitään paniikkia Suomen pelissä vaan tilanteita ja painetta onnistuttiin luomaan. Venäjän yksilöt olivat vaan niin hyviä kun saivat myllyn päälle.





Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä