Hukattu pilkku ei pysäyttänyt - Messi loisti Saksassa
Argentiinan voittokulku Alejandro Sabellan alaisuudessa jatkuu. Lionel Messi on löytänyt maalivireen nyt myös maajoukkueessa.
Argentiina kaatoi vakuuttavan esityksen jälkeen Saksan 3-1 jalkapallomaaottelussa Frankfurtissa. Tahtipuikkoa heilutti kesällä lepäämään ehtinyt Barcelona-tähti Lionel Messi, joka tosin epäonnistui rangaistuspotkussa 0-0-tilanteessa 32. minuutilla.
Argentiina meni 1-0-johtoon juuri ennen taukoa, kun Saksa teki oman maalin. Toisella puoliajalla Argentiinan pelätty hyökkäysarsenaali alkoi jyllätä. Messi teki puoliajan alussa 2-0-maalin ja Angel Di Maria lisäsi johtoa 73. minuutilla.
Hetken aikaa näytti jo, että Argentiina saa maksettua potut pottuina vuoden 2010 MM-kisojen puolivälierätappiostaan (0-4) Saksalle, mutta 82. minuutilla Benedikt Höwedes kaunisteli loppulukemiksi 1-3.
Kesällä EM- ja olympiahypeltä rauhassa ollutta Messiä on usein kritisoitu siitä, että hän pelaa parhaimmat pelinsä vain Barcelonassa. Nyt hän on kuitenkin onnistunut maalinteossa viidessä perättäisessä maaottelussa - mukaan lukien hattutemput Sveitsiä ja Brasiliaa vastaan.
Alejandro Sabella korvasi Sergio Batistan Argentiinan päävalmentajana noin vuosi sitten. Sen jälkeen Argentiina on hävinnyt vain yhden 12 ottelustaan.
Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue
Atik Ismail: Jalkapalloilijoiden otettava oppia lentopalloilijoilta
”Lentopallomaajoukkue on tehnyt hienoa työtä ja on kaikkien aikojen paras joukkue Suomessa. Sen saavutukset lyövät esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen saavutukset mennen tullen oli mitalin väri mikä tahansa.”

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
argenttiina
Ilmoita asiattomasta kommentistaVäittääkö joku vielä ettei Messi onnistu maajoukkueessa??
Hehkuttaako vielä joku Ronaldoa "maailman parhaana pelaajana"??
PS. Mielenkiintoista ajatella, että Argentiina olisi maksanut "potut pottuina" 2010 MM-kisatappiostaan. Ehkä tämä harjoitusvoitto ei sitä ihan olisi korvanut :D
doniel
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn väitä. Kyllä hehkutan. Ei siinä, hienoja harjoitusotteluita on Messi pelannut...
urpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaVajaamiehistä saksaa vastaan maali harkkapelissä hukatun pilkun jälkeen tekee miehestä maailman parhaan? Messi kyllä ohitti jo majun maalimäärässä Miklu Forsellin, mutta niihin parhaisiin on vielä matkaa.
Ja Cristiano Ronaldo on edelleen maailman paras pelaaja pelipaikallaan, eli laiturina. Messi saavutukset esim Englannin tai Italian kentiltä? Suurimmat saavutukset ovat kuitenkin kahden joukkueen huumoriliigasta, jossa ei osata puolustaa.
tirbo
Ilmoita asiattomasta kommentistavai saavutuksia vaaditaan englannin kentiltä ja italiasta. eikö se ole jo nähty mestareiden liigassakin manua ja muita vastaan mihin messi pystyy britti joukkueita vastaan? ja ronaldo pelaa nykyää kyl laidas/keskel niiku messiki!!!! ai niin ja kaikkien aikojen maaliennätys 1kauden aikana, älkää enää ihmiset kehdatko, taitaa olla kateellista sakkia.
argenttiina
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn puhunut pelkästään tuosta SAksa-pelistä, vaan ylipäätään Messin huimasta vireestä maajoukkueessa viime aikoina! 9 maalia viiteen peliin ja hattutemppu Brasiliaa vastaan. Ja mitä noihin taidonnäytteisiin Italian ja Englannin kentiltä tulee, niin Messi on maalannut useasti Mestareiden liigassa AC Milania, Arsenalia, ManUa yms. vastaan. Ja yli 70 (!) maalia viime kaudella, neljä perättäistä CL-maalikuninkuutta ja keväällä tuleva neljäs perättäinen kultainen pallo osoittanevat kuka on "number 1 in the football-world".
Sethy
Ilmoita asiattomasta kommentistaUUULAARE! 9 maalia 5 pelissä! Alkaa Messin peli argenttiinan paidassa luonnistua. Maalikuninkuus, maailmanmestaruus ja parhaan pelaajan palkinto 2014 MM-kisoissa varmaan kiikarissa.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaMessi,Messi ja Messi! Eigö pelin tulokseen vaikuttanut yhtään Zielerin saama punane 30min. kohdalla??? ja kun kaikki maalit tulivat sen jälkeen??? Ihan turha on tämän pelin perusteella keulii.
sasiiv
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi taida vielä olla mikään maalikuninkuus mielessä, koska ei pelkällä harjoitus ottelun voitolla pääse suoraan MM-Kisoihin. vielä on pitkä ja kivinen tie jokaisella maajoukkueella.
Ana
Ilmoita asiattomasta kommentistaYstävyysmatsit on ystävyysmatseja ja MM-kisapelit asia erikseen. Tietysti hattutemppu brasiliaa vastaan on kova saavutus missä tahansa matsissa. Katsojana toivon toki että nähdään huippusuorituksia Messiltä ens kisoissa.
hakka
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn tätä ottelua katsonut, mutta oli mielenkiintoista seurata Argentiinan ja Messin otteita Brasiliaa vastaan aikaisemmin kesällä. Minua jopa huvitti, että niin loistava pelaaja kuin Aguero onkin, Messin rinnalla hän vaikutti suorastaan alasarjalaiselta. Niin valovuoden ero oli pelinopeudessa, käännöksissä pallon kanssa, tekniikassa jne.
iv87
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn vaikea keksiä, miten Zielerin punainen ei olisi vaikuttanut pelin lopputulokseen. Mitä ensi kisoihin tulee, ei Argentiina ole ainakaan vielä varmistanut paikkaansa niissä. Se, onko Messiltä nähty huippusuorituksia ylipäätään tosipeleissä, lienee makuasia. Ensi kisojen karsinnoissa tähän mennessä 3 maalia 5 ottelussa, joissa pelasi täydet minuutit.
SEthy
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiitähän näkee joka kevät seurajoukkueessa joen miks se ei pystys siihen maajoukkueessa. Eiks se olumpiakultaa voittanu argenttiinan paidassa vai muistanko väärin.
Zun´te
Ilmoita asiattomasta kommentistaMatsihan oli tosi vauhdikas, kovaotteinen ja hyvä kaikin puolin! Saksa oli tosi vahva ulosajoon asti. Sit tuli Argentina. Ei ollu Messin sihti ihan timanttia, ois voinu tehdä kolme. Hienoa kuitenkin et Higuain, Aguero ja Messi pelaa niin hienosti yhteen. Barcafanina voin kauhulla sanoa, et kaikki kentällä olleet Madridilaiset oli tosi vahvoja. Taitaa Real olla vieläkin vahvempi täl kaudella, prkl! Argentinalle viel pari hyvää pakkia ja keskikenttää nii alkaa olla maailman parasta laatua koko jengi!