Huuhkaja-kippari: Puolustuksellisesti aivan katastrofimatsi
Heikosti sujunut yhteistyö Joona Toivion kanssa kismitti Niklas Moisanderia. Toisaalta hyökkäyspeli tarjosi paljon ilonaiheita.
Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Niklas Moisander pettyi raskaasti Huuhkajien puolustuspeliin keskiviikon Pohjois-Irlanti-kamppailussa. 3-3-tasapelissä positiivista olivat lähinnä hyökkäyspään onnistumiset.
- Pelattiin pallollisesti hyvin, mutta puolustuksellisesti aivan katastrofimatsi. Pelin alkuun kaksi maalia - molemmat aivan liian helposti ja loppuun vielä pilkku, Moisander kertasi Yle Urheilulle.
Moisanderin mukaan etenkin hänen ja Joona Toivion yhteispeli rakoili pahemman kerran. MM-karsinnoissa yhtä heikolla puolustamisella on luvassa rökäletappioita.
- Sanotaan, että hyökkäyspeliin voi olla tyytyväinen. Siinä ollaan menty eteenpäin, mutta tuollaisella puolustuspelillä ei ole mitään saumaa isompia maita vastaan, Moisander tilitti.
- Varsinkin minun ja Joonan pitää katsoa peiliin. Tämä oli ehdottomasti meidän huonoin yhteinen pelimme. Meidän on puhuttava enemmän, olla tiiviimpänä ja pitää huoli, ettei vastahyökkäyksiä tule. Myös kaksinkamppailuissa on oltava terävämpi.
Suomi aloittaa MM-karsinnat 7. syyskuuta kotiottelulla Ranskaa vastaan. Moisanderin mukaan hyökkäys- ja joukkuepeli toimivat Huuhkajilla tällä hetkellä sen verran hyvin, että paremmalla puolustamisella kaikki on mahdollista.
- Oli tässä paljon hyviäkin juttuja. Olimme selkeästi parempi joukkue kuin Pohjois-Irlanti. Asiat pitää vain korjata niin voimme pärjätä, Moisander päätti.
Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue
Atik Ismail: Jalkapalloilijoiden otettava oppia lentopalloilijoilta
”Lentopallomaajoukkue on tehnyt hienoa työtä ja on kaikkien aikojen paras joukkue Suomessa. Sen saavutukset lyövät esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen saavutukset mennen tullen oli mitalin väri mikä tahansa.”

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Jalitsu
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaikutti maallikon silmään siltä, että 90% puolustuksen ongelmista johtui Toivion säheltämisestä. Vastustajan hyökätessä kaveri ei seuraa hyökkääjiä ja tuli myöhässä tilanteisiin. Eikä tilannetta ainakaan yhtään helpottanut maalivahdin epävarmat otteet.
No, Ranskaa vastaan puolustus varmaan jo sitten sujuu...
Riemumieli
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten Toivio voi olla niin daiju, että vetää vastustajan pelaajaa kädestä laatikon sisällä??? Oikein tarjoaa mahdollisuuden vastustajalle leikkiä kuolevaa joutsenta, kammottavaa. Tuollaista pelleä ei kukaan tarvitse.
Jussi
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi ollut kehumista Moisanderinkaan pelissä. Ei puolustajan pidä katsella metrien päästä, kun hyökkääjä aikoo keskittää. Pitäisi iskeä kiinni.
tepsifani
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnsimmäisessä maalissa Moisander kyllä peitti hyvin keskityksen, mutta pallo pomppasi siitä epäonnekkaasti Fergusonille. Toisessa maalissa Moisander yritti jälleen peittää keskitystä, mutta ei sillä kertaa onnistunut. Mutta ei hän kuitenkaan vain katsellut, vaan yritti kyllä molemilla kerroilla peittää keskitystä, ensimmäisellä onnistui, toisella ei.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhan hyvä matsi (huom!) Suomelta. Nousu 0-2 rinnalle vieraspelissä ja ohi ilandutti,kun kerrankin maalinteko onnistui ja hieno vapari Perpalta.Hyvä tullee,ku se peräpää lopettaa erittämisen...
Sethy
Ilmoita asiattomasta kommentistaPerba pelas kyllä hyvin. Tavallisesti oon pitäny sitä pelkkänä puujalkana joka ryntäilee ympäri kenttää (ei siinä mitään sellasiaki tarvitaan), mutta eilen pelas miusta pallollisenaki vähän paremmin.
Jussille vois mainita että ei sitä keskuspakkina kannata päättömästi rynnätä siihe palloon. Ei tarvii ees kummone hyökkääjä olla et siirtää pallon vaan sivuun siinä tapauksessa ja sit onki jo pakki auttamattomasti jälessä. Parempi vaan ku pysyy hyökkääjän ja maalin välissa ja yrittää peittää keskitystä. Ei tietysti kannata metrien päässä katella sitä hyökkääjää vaan mennä siihe 1-2 metrin päähän ja antaa hyökkääjän tehä eka siirto. Mut joo pakit pelas kyllä muuten aika heikosti.