Maajoukkue |

Huuhkajat aloittaa MM-karsinnat myöhäisottelulla

Jalkapallon miesten A-maajoukkue kohtaa MM-karsinta-avauksessaan Ranskan perjantaina 7.9. kello 21.30 alkaen Helsingin Olympiastadionilla.

Kuva: Tomi Hänninen

Myöhäinen alkamisaika johtuu osittain televisioinnista, mutta samalla halutaan kokeilla alkamisajan toimivuutta myös vuonna 2014 alkavaa EM-karsintaa varten.

Ranskassa 2016 pelattavan EM-turnauksen karsintaotteluiden TV-oikeudet myydään Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) toimesta keskitetysti, ja jatkossa karsintaottelut pelataan kiintein alkamisajoin hyvin todennäköisesti Suomessa totuttua myöhemmin.

- Tulevaisuudessa paine karsintaotteluiden aloittamiseen Suomessa normaalia myöhemmällä kellonlyömällä tulee ainakin kasvamaan ellei siitä tule jopa pakollista. Alkusyksyn ottelussa on nyt hyvä tilaisuus kokeilla miten tällainen alkamisaika toimii käytännössä ja samalla myös totuttaa katsojia tulevaan, Palloliiton markkinointipäällikkö Ilkka Vanala kertoi.

Ranska-ottelun myöhäisen alkamisajan vuoksi Palloliitto avaa tapahtumatorin hyvissä ajoin ennen ottelua, sekä lisää ennen ottelua tapahtuvia aktiviteetteja. Tapahtumatori on toiminnassa myös 8.9. lauantaina, kun Palloliitto järjestää ensimmäisen Respect-päivän.

- Suunnitteilla on oma sivusto, josta kannattajat voivat hankkia helposti lippujen lisäksi myös matkat ja majoitukset myöhään alkaviin otteluihin. Muun muassa VR on jo valmistautunut viivästyttämään 7.9. viimeisiä vuoroja Turkuun ja Tampereelle, Vanala jatkoi.

Lokakuun 12. päivä pelattava MM-karsintaottelu Georgiaa vastaan Olympiastadionilla alkaa tutumpaan aikaan puoli seitsemältä. Naisten A-maajoukkueen viimeinen kotiottelu Ukrainaa vastaan 19.9. potkaistaan käyntiin niin ikään puoli seitsemältä.

Kommentoi aihetta

(18 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.





Futisfani

Ilmoita asiattomasta kommentista

Järjetöntä aloittaa peli näin myöhään. Myöhäinen aloitus haittaa etenkin nuorimpia katsojia. Olemme menossa 5- ja 10- vuotiaiden poikien kanssa peliin ja nyt myöhäinen aloitusaika voi pilata koko jutun. Toivottavasti palloliitto tulee järkiinsä ja muuttaa vielä ajankohdan! Palloliiton tulisi ajatella suomalaisten futisfanien etua tällaisissa asioissa!



jalkapallisti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä järkeä on pelata lähes yöllä 21.30 alkaen!! Ymmärrän että euroopan sarjoissa pelit tulevat suomen-aikaan lähes yöllä, mutta pelithän alkavat paikallista aikaa esim. englannissa pari tuntia aiemmin. Voi palloliitto ja älynväläys!!


Minä olen aina oikeassa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei kukaan päivällä kerkeisi ottelua katsomaan. Ja ainahan nuo ottelut tulevat iltaisin joten mikään ei ole muuttunut siltä osin. Ihme valitusta taas...





Jomppa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jopa on eräiltä kommentoijilta unohtunut millaista on olla 10 vuotias... miettikää nyt ihan tosissaan alkaako 10 vuotiasta jalkapallosta pitävää nuljua nukuttamaan kun on paikan päällä katsomassa Suomen maajoukkuetta? Taitaa ennemmin holhoajaa ramaista. Kummallista. Toisekseen suuri kiitos siitä että perjantaiseen matsiin on nyt mahdollista saapua paikalle kauempaakin kuin Helsingistä!

Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä