Jalkapallo |

Huuhkajatoppari harmitteli viheltämättä jäänyttä rankkaria

Juhani Ojalan edustama Young Boys kärsi katkeralta maistuneen 0-1-vierastappion sunnuntaina.

Juhani Ojala.
Juhani Ojala edusti viime kaudella HJK:ta (Arkistokuva) Kuva: Tomi Hänninen

Huuhkajatoppari Juhani Ojalan Young Boys kärsi sunnuntaina 0-1-vierastappion Sveitsin liigan vahvasti aloittaneelle Sionille. Koko ottelun YB:n alakerrassa urakoinut Ojala oli harmissaan ottelun jälkeen.

- Tiesimme että Sion on vahva joukkue ja pelistä ei tule helppoa. Niistä paikoista mitä meillä oli, olisi kuitenkin pitänyt tehdä, Ojala kertoi.

- Mielestäni meiltä vietiin ainakin yksi rankkari tänään, joten aika lailla jäi harmittamaan. Paremmalla onnella meillä olisi ollut mahdollisuudet voittoonkin.

Sion porskuttaa sarjakärjessä napsittuaan 16 pistettä kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta. YB on nyt jo kahdeksan pisteen päässä kärjestä.

- Kausi on kuitenkin pitkä, vaikka totta kai harmittaa, että ero on jo nyt noin suuri, Ojala totesi.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä