Hyvinkää sai revanssin Koskenkorvasta
Tahko päätti kahden pelin suvantovaiheensa ja palasi voittojen tielle Koskenkorvan kustannuksella.
Tahko kärsi edellisellä kierroksella 0-2-tappion Koskenkorvalle vieraissa, joten nyt joukkue sai kotikentällään revanssin. Puhdas voitto ja kolme pistettä kirjattiin 2-0 (4-3, 6-1) lukemin.
Isännille kaikki kaikessa oli jälleen kovalyöntinen Juha Korhonen, jonka läpilyönti käänsi ottelun Tahkolle.
- Kiva räpsiä, kun keskipalloon osuu, myönsi ykköspalkittu Korhonen.
- Juha Korhonen näytti lyömisen mallia. Meidän raskas kalustomme oli helteellä jäässä, sanoi Koskenkorvan Jukka Marttala.
Avausjaksolla Tahko meni jo 4-1 johtoon, mutta Koskenkorva tuli iholle Marko Pelkosen sekä Tuomas Tallbackan lyönneille viimeisessä vuorossa.
Toisella jaksolla Juha Korhonen oli ylivoimainen. Ensiksi jakson avausjuioksulla Antti Vihtkari kakkoselta kotiin asti. Kolmannessa vuorossa Korhonen iski pallon kolmosluukkuun nuoren Juha Katajiston tontilta 1+2:n arvoisesti.
Tahkon parhaimmistoa oli lyöjäosaston Korhonen 1+4/3 (sekä 11/12). Lukkari Riku Rantanen sai ulkopeliansioilla kakkospalkinnon. Myös lyöjäjokeri Timo Rantatorikka jatkoi tasaista työskentelyään kolmella lyödyllä.
Koskenkorvan parhaana palkittiin vain kerran mailanvarressa epäonnistunut Veli-Pekka Yli-Hirvelä. Kakkospalkinto meni kaksi juoksua lyöneelle Tuomas Tallbackalle.
Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Vimpeli haki vierasvoiton lähes 2000 silmäparin edestä
Seinäjoen JymyJussien superpesistaival alkoi 0-2-tappiolla Vimpelin Vedolle.
Tahko avasi kauden voitokkaasti tuomarivirheestä huolimatta
Toisen jakson tuomarivirhe oli pilata Hyvinkään Tahkon sarja-avauksen uudistetussa Pihkalassa.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
Kossun Leppälä odottaa läpimurtoa
Janne Leppälä panostaa tänä kesänä täysillä pesäpalloon.
Haapakoski pyrkii välttämään viime kauden virheet
Sami Haapakoski sai huomata viime kesänä, että huippupesäpalloilijakin tarvitsee välillä lepoa.
Oulun seutu suosikkina miesten Ykköspesikseen
Oulun Lippo Pesis ja Kempeleen Kiri ovat pelinjohtajien suosikit miesten Ykköspesikseen.
Sotkamolla, Alajärvellä ja Roihulla eniten omia kasvatteja - katso infografiikka
Yle Urheilu tutki miesten ja naisten Superpesiksen seurojen omien kasvattien määrää.
Yle Urheilun pesisgallup: Dahlström ja Joukainen ovat joukkueilleen kaikki kaikessa
Seitsemän Yle Urheilun toimittajaa antoi omat arvionsa tulevasta pesäpallokaudesta. Sotkamon Jymy on vahvin suosikki mestariksi. Tärkeimmän pelaajan tittelistä taistelevat Jere Dahlström ja Sami Joukainen.
Lapuan Virkiä edustaa nyt yksin
Naisten superpesiskausi alkaa Lapuan Virkiän osalta tänään uudessa tilanteessa. Paikallisvastustajat ovat kaikonneet kauemmas, kun kaksi pohjalaisjoukkuetta jätti leikin kesken viime talvena. Hallitseva mestari edustaa nyt siis pohjalaisia yksin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.