Hyypiä ulos, Suomelle tappio Moldovassa
Suomen urakka jalkapallon EM-karsinnassa sai karmean alun. Kapteeni Sami Hyypiä poistettiin kentältä jo ensimmäisellä puoliajalla, ja edellisessä MM-karsinnassa ilman voittoa jäänyt Moldova nappasi kotiareenallaan 2-0-voiton. Maalintekijät olivat Aleksandr Suvorov ja Anatolie Doros.
Alku oli Suomen kannalta vaikea. Jo avausminuutilla valkopaitojen puolustus oli vaikeuksissa ja Viorel Frunza pääsi puskemaan pallon niukasti ohi Otto Fredriksonin vartioiman maalin. Heti perään kapteeni Sami Hyypiä teki virheen, jonka seurauksena Anatolie Doros sai tilaa laukoa. Suomalaisten onneksi kuti suuntautui ohi maalin.
Zimbru-stadionin nurmialusta oli epätasainen, eivätkä syötöt tahtoneet löytää omia pelaajia. Moldova hallitsi olosuhteet paremmin ja loi painetta alussa. Vähitellen suomalaisetkin saivat kuitenkin pelin juonesta kiinni, ja ote siirtyi vieraille vajaan puolen tunnin kohdalla.
Peli sai suomalaisittain ikävän käänteen 36. minuutilla, kun Hyypiä kaatoi alimpana kenttäpelaajana Frunzan ja sai suoran punaisen kortin. Toppari antoi kapteeninnauhan Jari Litmaselle, ja keskikentältä Tim Sparv laskeutui puolustuksen keskustaan Hyypiän paikalle. Nicolae Josan ampui tilannetta seuranneen vapaapotkun hiukan ohi maalin.
Alivoimalla pelannut Suomi oli päästä iskemään ensimmäisen puoliajan lopulla. Litmanen antoi pallon Alexei Eremenko juniorille, jonka viimeistely epäonnistui. Toisessa päässä Fredrikson joutui torjumaan Frunzan puskun vielä ennen taukovihellystä.
Kasper Hämäläinen korvasi toisen puoliajan alussa Litmasen, joten kipparin rooli siirtyi lopulta Petri Pasaselle. Ottelua oli takana 50 minuuttia, kun Eremenko junior hankki Suomelle vapaapotkun hyvältä etäisyydeltä. Mies asettui itse pallon taakse, ja laukaus kilpistyi muurissa seisseen Frunzan päähän.
Moldova jaksoi jauhaa ylivoimalla, ja kotiyleisö repesi riemuun reilut 20 minuuttia ennen loppua. Niklas Moisander rikkoi Igor Tigirlasia reilun 20 metrin päässä maalista, eikä vaihtomies Aleksandr Suvorovin vapaapotku olisi voinut olla parempi. Tarkka vasemman jalan kuti yllätti Fredriksonin.
Sinipaitojen toinen osuma oli erittäin lähellä viitisen minuuttia myöhemmin. Fredrikson torjui pallon eteensä, mutta Frunza ei saanut survottua sitä läheltä sisään. Pian suomalaisvahti joutui kuitenkin kaivamaan pallon toistamiseen verkosta, kun Anatolie Dorosin kaukolaukaus painui vastustamattomasti takanurkkaan. Suomen puolustus oli taas myöhässä.
Vierasjoukkueen paras maalintekopaikka nähtiin vasta erotuomarin antamalla lisäajalla. Pallo tuli Mikael Forssellin puskun jälkeen toiselle vaihtopelaajalle Mika Väyryselle, joka sai yrittää avopaikasta. Pallo pomppi reilusti maalin ohi, ja Suomi jäi nollille.
Suomen vierasottelut E-lohkossa jatkuvat ensi tiistaina Rotterdamissa, kun vastaan asettuu MM-hopeajoukkue Hollanti. Tämän vuoden puolella Suomi kohtaa vielä kotonaan Unkarin ja San Marinon.
Moldova - Suomi 2-0 (0-0)
Moldova
1 Stanislav Namasco
2 Aleksei Savinov
4 Vadim Boret
5 Alexandru Epureanu (C)
7 Igor Tigirlas (v) 68. -> 17 Igor Bugaiov
8 Eugeniu Cebotaru
10 Viorel Frunza
11 Nicolae Josan 58. -> 16 Aleksandr Suvorov
13 Semion Bulgaru
14 Vitalie Bordian
15 Anatolie Doros 75. -> 9 Valeriu Andronic (v)
Suomi
1 Otto Fredrikson
2 Petri Pasanen
23 Markus Heikkinen
4 Sami Hyypiä (C) kentältäpoisto 36.
3 Niklas Moisander
17 Roni Porokara 75. -> 6 Mika Väyrynen
14 Tim Sparv
7 Roman Eremenko
20 Alexei Eremenko junior 81. -> 9 Mikael Forssell
10 Jari Litmanen 46. -> 21 Kasper Hämäläinen
16 Jonatan Johansson
Maalit
1-0 Aleksandr Suvorov (69 min)
2-0 Anatolie Doros (74 min)
Erotuomari: Robert Malek (POL)
Tuoreimmat aiheesta: Euro 2012
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.
Suomalainen EM-kisojen välimiesoikeuden välimieheksi
Suomalainen Mika Palmgren toimii jalkapallon EM-lopputurnauksessa välimiesoikeuden välimiehenä.
Willems Hollannin lopullisen kisajoukkueen yllätysnimi
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwiijk on nimennyt lopullisen kisaryhmänsä. 23 miehen listasta löytyy muutama yllättävä nimi.
Venäjä julkaisi lopullisen kisajoukkueen
Päävalmentaja Dick Advocaat on julkaissut Venäjän lopullisen EM-kisajoukkueen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.