IFK Mariehamn ja FC Honka jälleen tasapeliin
Lopputulos 1-1 oli pettymys molemmille joukkueille.
Ennakkoasetelma
Makean kotivoiton JJK:sta lauantaina napannut FC Honka lähti IFK Mariehamnin kohtaamiseen hyvistä asetelmista ja hyvällä itseluottamuksella. Lauantain voitto oli espoolaisilta kauden parasta pelaamista ja voitto kettupaidoista irtosi jopa 3-0 lukemin.
Kotijoukkue IFK Mariehamn sen sijan jakoi pisteet Valkeakoskella, kun Juha Malisen Haka pystyi tarjoamaan pisteitä tarvitsevalle saarelaisjoukkueelle tiukan vastauksen.
Valkeakoskella IFK:n maalia vartioi loukkaantuneen Simon Nurmen sijasta Ludwig Bergström. Kutsu tositoimiin oli käynyt myös hyvissä ajoin ennen illan ottelua, Simon Nurmen ollessa sivussa lonkkavaivan takia. Maalivahtipeliin IFK:n ilta ei kuitenkaan tulisi kaatumaan, sillä Bergström oli mies joka oli pelastanut joukkueensa tappiolta Hakan käsittelyssä.
Ennen ottelua joukkueita erotti kuusi pistettä, ja kuntopuntarissa perättäisillä sijoilla.
Kauden molempien edellisten kohtaamisten päätyttyä pistejakoon, illan ottelusta saatettiin ennakkoon odottaa tasaista ja tiukkaa vääntöä otteluruuhkan keskellä.
Ratkaisu
Ensimmäiset 45 minuuttia haettiin tuntumaa sateen kastelemaan pelialustaan, ja edettiin päädystä päätyyn.
Tauolle siirryttiin 0-0-tilanteessa, ja ottelun molemmat osumat nähtiin vasta kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua.
Ensimmäisen maalin iski kotijoukkue IFK Mariehamn ja Aleksei Kangaskolkka, kapteeni Jani Lyyskin hienon esityön päätteeksi. Kauan ei saarelaisten iloa riittänyt, sillä minuuttia myöhemmin espoolaiset pääsivät tasoittamaan ottelun lukemiin 1-1.
FC Hongan maalista vastasi Henri Aalto.
Toisella puoliajalla molemmilla joukkueilla olisi ollut paikkoja siirtyä johtoon ja viedä kolme tärkeää pistettä.
Ottelu jäi kuitenkin ratkaisematta, ja tasaiset joukkueet jakoivat lopulta pisteet jo kolmannen kerran kuluvan kauden aikana.
Kommentit
Pettyneitä miehiä asteli kentältä, niiden joukossa FC Hongan Tim Väyrynen.
- Me oltiin valmiita taisteluun. Tasuri on kyllä pienoinen pettymys, kun kolmea pistettä oltiin hakemassa. Hienosti päästiin tasoihin, mutta yksi maali jäi vielä uupumaan.
- Me ollaan kaksi ihan erilaista joukkuetta, mutta kuitenkin meidän väliset ottelut ovat aina erittäin tasaisia, ja uskon että yleisö on viihtynyt näissä peleissä, Väyrynen jatkoi.
- Harmittaa että Honka pystyi tulemaan heti tasoihin. Meille tapahtui pieni nukahdus heti maalin jälkeen ja he pääsivät iskemään. Maali taisi syntyä meidän oman passiivisuuden takia. Pelasimme suunnitelmien mukaan, eli prässättiin korkealta ja pyrimme aiheuttamaan stressiä Hongan puolustuslinjalle. Siinä onnistuimme heti alussa, kertasi ottelua puolestaan Mika Niskala.
- Kaikki on vielä mahdollista. Me uskomme omaan peliin ja pelataan yksi peli kerrallaan, analysoidaan jokainen ottelu ja parannetaan omaa peliä. Tämä oli kyllä parempi ottelu kun Valkeakoskella.
Yle Urheilu / Maria Nisula, Maarianhamina
Tuoreimmat aiheesta: Veikkausliiga
Chris James palaa KuPS-paitaan
Uusiseelantilainen keskikenttäpelaaja pelaa kuopiolaisten riveissä ainakin kesäkuun loppuun saakka.
KuPS voittoon Venäläisen rankkarilla
Tasapaksun pelaamisen jälkeen KuPS:n ja RoPS:n kohtaaminen Kuopiossa ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen toisella puoliajalla.
Hongan kone hyrrää - JJK:n takaa-ajo torsoksi
Surkeasti ja tehottomasti kauden aloittanut Honka on napsinut kolmessa viime pelissä pisteitä kiitettävästi. Veikkausliigan jumbo JJK ryhdistäytyi 0-2-tilanteessa, mutta se ei riittänyt Espoossa.
IFK Mariehamnille kauden ensimmäinen kotivoitto – Jaroa vaivasi tehottomuus
IFK Mariehamn kaatoi hyvässä vireessä olevan FF Jaron kotikentällään. Niukka voitto irtosi Kris Brightin maalilla ja kovalla taistelulla.
TPS shokeerasi vajaamiehisen HJK:n – ”Tätä tyytyväisempi ei voi olla”
39 ottelua ja yli kaksi kautta se kesti, nimittäin Helsingin Jalkapalloklubin kotitaika.
Kesähelteen seisaus Turussa - Inter osui vain ylärimaan
FC Inter ja VPS pelailivat maalittoman tasapelin helteisellä Kupittaalla. Liekö sitten syytä vuoden ensimmäisellä hellepäivällä verkkaiseen peliin, mutta ensimmäisellä jaksolla ei nähty ainuttakaan maalipaikkaa.
”Paikalliskamppailu” oli puhtaasti MYPAn heiniä
Myötätuulessa purjehtiva MYPA ajoi FC Lahden entistä synkempään ahdinkoon, kun isännät nappasivat selkeän hallinnan jälkeen 2-0 (1-0)-kotivoiton naapuristaan Saviniemen keinonurmella.
TPS mursi HJK:n kotitaian - MYPA hyvässä iskussa
TPS aiheutti HJK:lle ensimmäisen kotitappion Veikkausliigassa sitten elokuun 2010. Näyttävää jalkapalloa tällä hetkellä pelaava MYPA nousi sarjataulukossa HJK:n imuun.
Interin Nikkari pyyhkinyt TPS-tappion mielestä
Turun Inter isännöi perjantaina Veikkasliigassa Vaasan Palloseuraa.
MYPA:n Gela toivoo ketsuppipullon avautuneen
Veikkausliigan kakkoseksi kivunnut MYPA isännöi perjantaina FC Lahtea.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.